Euroopan komissio esitteli maaliskuussa 2025 säästö- ja sijoitusunionihankkeen (SIU), jolla on tarkoitus jatkaa ja syventää aiempaa pääomamarkkinaunionia. Tavoite on yhdistää EU:n hajanaiset pääomamarkkinat ja pankkijärjestelmät, jotta eurooppalaisten säästöt saadaan kanavoitua investointeihin EU-alueelle. Raha halutaan liikkeelle omalla tontilla pyörittämään taloutta.
Eurooppalaisilla pankkitileillä makaa noin 10 biljoonaa euroa eli 10 000 miljardia euroa pelkkinä pankkitalletuksina. Kaikkiaan EU-kotitalouksilla on yksityisiä säästöjä ja finanssivarallisuutta yli 33–35 biljoonaa euroa. Lähes kolmasosa tästä kaikesta varallisuudesta pidetään käteisenä tai hyvin matalatuottoisilla käyttötileillä.
Deutsche Bankin tutkimusosaston mukaan joka vuosi noin 300 miljardia euroa eurooppalaisten säästöjä valuukin ulos EU:sta, pääasiassa Yhdysvaltojen markkinoille, koska Euroopan omat pääomamarkkinat ovat niin pirstaloituneet.
Tarve saada kotimainen raha liikkeelle johtuu siitä, että ulkomaiset yritykset ja sijoittajat eivät halua investoida EU-alueelle. Suorat ulkomaiset sijoitukset EU-alueelle ovat olleet laskusuunnassa jo kauan.
Vuosituhannen vaihteessa (2000) EU oli maailman vetovoimaisin investointikohde ja houkutteli lähes puolet (noin 45–50 %) maailman kaikista globaaleista FDI-virroista. Viimeisimpien lukujen mukaan EU:n osuus globaaleista investointikannoista on pudonnut enää noin 14,4 prosenttiin.
Vuonna 2000 nettomääräiset FDI-virrat EU-alueelle olivat poikkeuksellisen korkealla tasolla, noin 634 miljardissa dollarissa. Vuosina 2024–2025 vuotuiset sijoitusvirrat ovat liikkuneet vain noin 74–319 miljardin dollarin välillä ja muuttuneet erittäin heilahteleviksi.
Sijoittajia vetää EU:sta nykyään Yhdysvallat sekä nopeasti kasvavat kehittyvät taloudet, joiden sääntely on kevyempää ja talouskasvu nopeampaa. Voisi siis sanoa että komissio on säännellyt EU:n talousalueena kiinnostuksen ulkopuolelle.
Tarve hankkeelle on kriittinen, sillä esimerkiksi Mario Draghin raportin mukaan EU tarvitsee vuoteen 2030 mennessä noin 750–800 miljardia euroa lisäinvestointeja vuosittain muun muassa puolustukseen, digitalisaatioon ja vihreään siirtymään. Koska julkiset varat ovat rajalliset, katseet on käännetty yksityiseen pääomaan.
SIU haluaa monipuolistaa rahoitusta vähentämällä yritysten, erityisesti startup- ja pk-yritysten, riippuvuutta perinteisistä pankkilainoista tuomalla niiden rinnalle vahvempia markkinaehtoisia rahoituskanavia. Mikä tarkoittaa että piensijoittajia ja säästäjiä yritetään aktivoida luopumaan säästöistään tuomalla markkinoille uusia helppokäyttöisiä työkaluja, joilla eurooppalaisia yrityksiä voisi rahoittaa.
Ajatus sinällään on oikea. Vain alueella pysyvä ja kiertävä raha pyörittää taloutta. Pitämällä eurooppalainen pääoma Euroopassa vähennetään riippuvuutta ulkopuolisista rahoituslähteistä, kuten Yhdysvaltojen markkinoista.
EU ehdottaa kaikkiin EU-maihin kansallisilla verokannustimilla tuettuja yksinkertaisia sijoitustilejä (SIA) piensijoittajille. Rahastoitujen eläkkeiden ja yksityisen eläkesäästämisen vetovoimaa halutaan lisätä yleiseurooppalaisella eläketuotteella (PEPP).
Arvopaperistamista, siis uusien finanssituotteiden rakentamista, halutaan elvyttää jotta pankit ja muut rahoittajat voivat vapauttaa pääomaa uusiin investointeihin. Vuosien 2007–2008 finanssikriisi sai alkunsa juuri siitä, että pankit pakkasivat huonolaatuisia subprime-asuntolainoja monimutkaisiksi johdannaisiksi kuten CDO-rakenteiksi, joiden todellista riskiä kukaan ei ymmärtänyt. Kun kupla puhkesi, veronmaksajat joutuivat pelastamaan pankkeja ympäri maailmaa.
EU-päättäjät vakuuttavat, että tällä kertaa sääntely on rakennettu toisin, mutta kriitikot ja kansalaistoimijat ovat yhä varuillaan.
EU loi jo vuonna 2019 STS-järjestelmän joka on selkokielellä yksinkertainen, läpinäkyvä ja yhtenäistetty arvopaperistaminen. Vain tiukat kriteerit täyttävät tuotteet saavat kevyemmän vakavaraisuuskohtelun. Vuosien 2025–2026 uudistuksissa näitä sääntöjä suoraviivaistetaan, mutta Euroopan unionin neuvosto on erikseen tiukentanut kriteereitä esimerkiksi pk-yrityslainojen kohdalla riskien rajaamiseksi. Lainojen alkuperäisen myöntäjän on itse jätettävä taseeseensa vähintään 5 % kyseisen arvopaperistetun nipun riskistä. Jos paketoidut lainat kaatuvat, pankki kärsii itse ensimmäisenä tappiot.
Komissio korostaa nykyisiä turvaelementtejä mutta jos pankit myyvät arvopapereita vain toisille pankeille tai vakuutusyhtiöille, riski ei poistu järjestelmästä vaan kiertää kehää pysyen järjestelmässä.
Uusi sääntely tarjoaa itse asiassa pankeille mahdollisuuden kiertää sääntelyä. Pankit saattavat käyttää sääntelyn kevennyksiä keinona laskea omia vakavaraisuusvaatimuksiaan ilman, että todellinen riski markkinoilla vähenee.
Jos talous kääntyy laskuun — siirrymme nykyisestä pitkäkestoisesta stagnaatiosta lamaan — näiden uusien sijoitustuotteiden arvo voi sulaa nopeasti, mikä vaikeuttaa pankkien luotonantokykyä juuri silloin, kun yritykset tarvitsisivat rahaa eniten.
EU-instituutiot — komissio, parlamentti ja neuvosto — neuvottelevat parhaillaan vuoden 2026 aikana sääntöjen lopullisesta muodosta (ns. trilogi-neuvottelut), ja tasapainoilu investointien vauhdittamisen ja finanssikriisin estämisen välillä on hankkeen vaikein poliittinen kysymys.
Nykyisessä poliittisessa tilanteessa — sijoitusvaje on kriittinen — EU-komissio haluaa elvyttää arvopaperistamisen ja helpottaa pääomavaatimuksia, koska se uskoo talouskasvun olevan mahdotonta ilman riskinoton lisäämistä. Tämä sopii Saksalle ja Ranskalle. Molemmat ovat pitkään vastustaneet liian tiukkaa sääntelyä, joka iskisi niiden suuriin liikepankkeihin tai paikallisiin säästöpankkeihin.
Toimittajan kommentti:
EU:n meriittilista kriisienhallintakyvystä on heikko. Edellisten finanssi-, euro- ja pankkikriisien — jossa pelastustoimien seurauksena syntyi valtionvelkakriisi — vaikutukset näkyvät edelleen, mm. talouden hidastumisena ja ulkomaisten sijoitusten katoamisena.
Luottamusta voisi yrittää palauttaa kopioimalla Brasilian mallin. Brasilia sääti vuonna 1976 lain nro 6.024. Se on yksi maailman tiukimmista pankkijohdon vastuujärjestelmistä. Jos keskuspankki ottaa kriisiytyneen pankin hallintaansa tai määrää sen selvitystilaan, pankin hallituksen jäsenten ja toimivan johdon henkilökohtainen omaisuus jäädytetään välittömästi. Johto on solidaarisesti ja rajattomasti vastuussa pankin velvoitteista siltä osalta, mitä pankin omat varat eivät kata. Johdon on itse kyettävä oikeudessa todistamaan, ettei se ole toiminut huolimattomasti tai lakien vastaisesti. Jos tässä epäonnistutaan, heidän henkilökohtaisella omaisuudellaan kuitataan pankin tappioita.
Pankkijohtoa kannustetaan henkilökohtaisella vastuulla välttämään riskinottoa. Tätä voisi soveltaa myös parlamentteihin ja komissioon kaikilla politiikan alueilla. Jos väestön yleinen hyvinvointi — väestön itsensä määrittelemänä — ei lisäänny, päättäjät ovat vastuussa henkilökohtaisella omaisuudellaan epäonnistuneista päätöksistään.
Lakiehdotusten ja EU-direktiivien taloudelliset ja sosiaaliset vaikutusarvioinnit tehtäisiin äärimmäisellä tarkkuudella. Huonosti perustellut ideologia edellä -hankkeet karsiutuisivat välittömästi. Lobbaus menettäisi tehonsa; kuka poliitikko haluaa menettää omaisuutensa miellyttääkseen sidosryhmää?
Tärkein etu kuitenkin olisi, että päästäisiin ehkä vihdoin eroon edustuksellista demokratiaa vaivaavasta vastuun epäsymmetriasta.
Artikkelikuva Pixnio & Pxhere. Kuvankäsittely RS.
Kielenhuollettu ja lisätty linkki Draghin raporttiin 1.9 2026 klo 21:49
