Keskisarja ”Korkeakoulut rikkovat yliopistolakia”

Screenshot

Historoitsija ja kansanedustaja Teemu Keskisarja piti luennon Lahden kirjastossa.

Keskisarja otti luennossaan kantaa vahvasti kielenvaihtoon.

Hänen mukaansa korkeakoulut ja ammattikorkeakoulut kansainvälistymiskiimassa polkevat kansalliskieliä sekä rikkovat yliopistolakia ja kielilakia englanninkielisillä ohjelmillaan.

Keskisarjan mukaan pelkkä lainnoudattaminen riittäisi kielenvaihdon pysäyttämiseen.

”Jos kielenvaihto tapahtuu ilman vastarintaa niin voihan vitja. Antautuminen osoittaa supisuomalaisten heikkolaatuisuuden, siinä tapauksessa me joudammekin vaihtopenkille ja iänkaikkiseen pelikieltoon” toteaa Keskisarja puheessaan.

Kielenvaihtoa vastaan auttaa ainoastaan uusi kielitaistelu, luultavasti ylikansallinen englanti jyrää meitin, mutta saappaat jalassa kaatuminen on itsessään kunniakasta jatkaa historioitsija.

Kansandustaja puhui siitä kuinka suomenkieli ei ollut sivistyskieli 10-tuhatta vuotta sitten. Hän kertoi, kuinka suomalaiset tekemällä tekivät suomesta sivistyskielen ja kehittivät hienoja ja kauniita uussanoja.

”Semmoista asiaa ei ole olemassa ainakaan humanistissa tieteissä jota ei pysty muka suomeksi sanomaan” totesi Keskisarja.

Teemu Keskisarja ”Yleisradio on valemedia isolla v:llä”

Raikuvat aploodit Keskisarja sai yleisökysymksen vastaukseen jossa kysyttiin median tilasta Suomessa.

”En ole tyytyväinen valtamedian tai minkään muun median toimintaa suomessa 2020 luvulla. Media on häpäissyt itsensä monella tavalla. Paitsi riippuvaisuudella ja puoluellisuudella myös yleisellä aivottomuudella” vastasi Keskisarja.

Jatkokysymykseen kuinka Keskisarja korjaisi tilannetta vastasi hän, että kysymys on vaikea. ”Yleisradio on valemedia isolla v:llä ja meidän kaupalliset mukamas itsenäiset tiedotusvälineet ovat muutamalla omistajalla”.

Keskisarja totesi median monimuotoisuden mitättömäksi verrattuna esimerkiksi 1980-lukuun jolloin jokaisessa maakunnassa oli itsenäinen maakuntalehti ja kirjastot täynnä kulttuurilehtiä.

Mainos
Mainos

Hän myös kertoi, ettei olisi ikänä uskonut sanovansa, että tutkiva journalismi ja ylipäätänsä rehellinen tiedonvälitys ehkä piilee somessa.

Vapaa toimittaja Junes Lokka kysyi Keskisarjalta kysymyksen kestääkö suomenkieli kieliraiskauksen jota nähdään myös Ranskassa?

”Pahoin pelkään, että kielitaistelu on toivoton, sappaat jalassa kaatuminen ainakin meikäläiselle 54- vuotiaalle ihmisille jää ainoaksi tavoitteeksi”.

Keskisarja luennoi Lahden kirjastossa 12.1.2026.

Posi Tv julkaisee luennosta tallenteen.

Toimittaja

Ilkka Tiainen

Tilaa Positv TÄSTÄ

 

 

 

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

PRO Myrkyllinen positiivisuus, pakoa todellisuudesta – elämänbrändäys ja onnellisuuskilpailu

Elämä on viime vuosina ollut monin tavoin haastavaa ja epävarmaa. Talouden matalasuhdanne, pandemiat, kasvava työttömyys, sosiaaliturvan leikkaukset, köyhyys, terveydenhuollon ongelmat, yhteiskunnallinen epävarmuus ja sodan uhka luovat raskaan ilmapiirin. Samaan aikaan kuitenkin sosiaalinen media täyttyy entiseen malliin  menestyspuheesta, hymyilevistä elämäntapavideoista, itsensä kehittämisen ohjeista ja viesteistä siitä, kuinka jokaisen pitäisi jatkuvasti löytää onnellisuutensa, rakentaa parempi versio itsestään, […]

Näkökulma 4 t sitten

Stubbin Ukraina-viesti sai täystyrmäyksen – hänestä ei selvästi tykätä

Presidentti Alexander Stubbin Ukraina-aiheinen julkaisu keräsi X-palvelussa lähes yksinomaan kriittisiä, pilkallisia ja paikoin erittäin vihaisia kommentteja. Stubb kertoi sunnuntaina keskustelleensa puhelimessa Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa Venäjän hyökkäyssodasta ja sodan päättämisen seuraavista askelista. ”Ukrainan asema on vahvempi kuin koskaan sodan alkamisen jälkeen. Kumppaneiden jatkuva tuki on ratkaisevan tärkeää. Ukraina on valmis rauhaan”, Stubb kirjoitti. Väite Ukrainan […]

Politiikka 6 t sitten

Tomi Miettinen haluaa Suomen johtoon – tavoitteena diktatuurin ja demokratian välimalli

Presidentiksi tähtäävä Tomi Miettinen haluaisi korvata Suomen nykyisen puoluejärjestelmän virkamieshallinnolla ja antaa maan ylimmän päätösvallan vahvalle ”kansalliselle johtajalle”. Kerro lisää -podcastissa hän kertoi myös irrottavansa Suomen EU:sta ja Natosta. Tomi ”Kansan ääni” Miettinen esitteli poikkeuksellisen suorasanaisen visionsa Suomen tulevaisuudesta  Kerro lisää -podcastissa. Miettinen on 46-vuotias helsinkiläinen, kahden lapsen isä ja entinen yrittäjä. Tunnettuuttaan hän on […]

Politiikka 10 t sitten