Halpatuonnin ongelmiin aiotaan puuttua pikaisesti

Suomeen saapui viime vuonna 40,5 miljoonaa halpatuontitilausta. Euroopan komission tarkastuksissa 84 prosenttia testatuista tuotteista sisälsi EU:ssa terveydelle vaaralliseksi luokiteltuja kemikaaleja, ympäristöministeriö kertoo.

Virkamiestyöryhmän tuoreen raportin mukaan tilanteen korjaaminen vaatii sekä kansallisia toimia että vaikuttamista EU:ssa. Tehokkaampi tullisääntely, markkinavalvonta, tuotesääntely ja tuottajavastuu tarjoavat työryhmän mukaan keinoja puuttua halpatuontiin.

Hallitus käynnistää välittömästi lainsäädännön muutosten selvitystyön raportin pohjalta.

– On erittäin tärkeää, että lainsäädännön valmistelu aloitetaan välittömästi. Suomalaisten yritysten kilpailukyky vaatii nopeita toimia. Tilanne on yrityksille kestämätön, sanoo Suomen Yrittäjien Sanna Lempiäinen.

Arvoltaan vähäisten tilausten tullivapaus poistuu

Nykyinen alle 150 euron tilausten tullittomuusraja poistuu heinäkuussa 2026 ja pienille paketeille tulee kolmen euron kiinteä tullimaksu. Paketeille tulee myös kahden euron käsittelymaksu myöhemmin tänä vuonna.

Suomessakin yhä suurempaan suosioon noussut ”temutus” eli halpojen usein kiinalaisten verkkokauppojen suosiminen ostopaikkana nähdään merkittävänä terveys-, turvallisuus- ja ympäristöongelmana.

– EU:n ulkopuoliset toimijat kiertävät velvoitteita, mikä vaikeuttaa rehellisesti toimivien yritysten toimintaa ja reilua kilpailua. Tuoteturvallisuudesta ja laadusta ei pidä tinkiä Suomeen vyöryvän krääsän nimissä. Meillä täytyy olla kaikille yhteiset pelisäännöt ja siksi viemme eteenpäin niin kansallisia kuin EU-tason toimia, työministeri Matias Marttinen sanoo.

Muutosten tavoitteena on tasata kilpailua EU-yritysten ja EU:n ulkopuolisten verkkokauppojen välillä.

Mainos
Mainos

Kotimaisille yrityksille epäreilua kilpailua

Raportin mukaan halpatuonti heikentää kotimaisten yritysten kilpailuasemaa. EU:n ulkopuoliset verkkokaupat eivät aina noudata samoja sääntöjä kuin EU-alueella toimivat yritykset, esimerkiksi tuoteturvallisuuden, verotuksen ja tuottajavastuun osalta.

Työryhmä toteaa, ettei valvonnan lisääminen ratkaise koko ongelmaa halpatuonnin suuren määrän vuoksi. Se esittää, että tarkastuksia etämyynnin tullivarastoissa voitaisiin lisätä ja suuriin verkkoalustoihin kohdistettaisiin markkinavalvontaa kansallisessa yhteistyöprojektissa.

Lisäksi raportin mukaan voitaisiin pikaisesti selvittää, voisiko jätehuollon kustannuksia periä myös EU:n ulkopuolisilta verkkokaupoilta. Tuottajavastuu velvoittaa EU:ssa valmistajat ja maahantuojat järjestämään tiettyjen tuotteiden kuten sähkölaitteiden ja pian myös tekstiilien jätehuollon ja vastaamaan sen kustannuksista.

Suomen Yrittäjät vetoaa suomalaisiin kuluttajiin suomalaisen osaamisen ja yrittäjyyden tukemiseksi.
– Nyt tarvitaan suomalaisilta vastuunkantoa omista valinnoistaan. Kunkin meistä on huolehdittava siitä, että hankitut tuotteet eivät aiheuta terveysriskejä tai kuormita ympäristöä. Kotimaiset yritykset toimivat vastuullisesti, joten kuluttajan valinta on lopulta se, tukeeko hän kotimaista osaamista ja yrittäjyyttä.

 

Toimittaja

Leena Kylmänen

Tilaa Posi TV TÄSTÄ

https://positv.fi/tilaa-posi-tv/

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Unkarin presidentti syrjäytetään perustuslakimuutoksella

Unkarin parlamentti hyväksyi maanantaina perustuslakimuutoksen, joka lopettaa presidentti Tamás Sulyokin toimikauden. Päätös on osa pääministeri Péter Magyarin johtaman Tisza-puolueen muutosohjelmaa. Tisza voitti kevään 2026 parlamenttivaalit ja päätti Viktor Orbánin sekä Fidesz-puolueen 16 vuotisen valtakauden Unkarissa. Pääministeri Magyar on perustellut muutosta sillä, että istuva presidentti Sulyok edustaa Orbánin valtajärjestelmää, eikä ole riippumaton presidentti. Magyar on kutsunut […]

Eu Juuri nyt

Vanha koe paljasti foliohatun ongelman – osa signaaleista vain vahvistui

Foliohatun pitäisi humorististen salaliittoteorioiden mukaan suojata ajatusten lukemiselta ja ulkopuolisilta signaaleilta. MIT-taustaisten tutkijoiden humoristinen koe antoi kuitenkin foliohattukansalle huonoja uutisia. Ali Rahimin, Ben Rechtin, Jason Taylorin ja Noah Vawterin vuonna 2005 julkaisemassa koeraportissa testattiin kolmea alumiinifoliosta valmistettua hattumallia neljällä koehenkilöllä. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Tutkijat mittasivat, miten hatut […]

Tiede 52 min sitten

Poliisi: Alle 15-vuotiaita poikia kiristettiin seksuaalisilla kuvilla verkossa

Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii kahta tapausta, joissa alle 15-vuotiaita poikia epäillään painostetun lähettämään seksuaalissävytteisiä kuvia ja kiristetyn niiden avulla. Heinäkuun alussa tapahtuneessa tapauksessa nimimerkin takana toiminut henkilö aloitti keskustelun pojan kanssa sosiaalisen median palvelussa. Keskustelu siirrettiin toiselle alustalle, jossa poikaa painostettiin lähettämään kuvia. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Kun poika […]

Rikokset 1 t sitten