EU:n epävirallinen huippukokous -sisämarkkinat ja kilpailukyky

Euroopan unionin 27 jäsenvaltion johtajat kokoontuivat 12. helmikuuta 2026 epäviralliseen huippukokoukseen Alden Biesenin linnassa Belgiassa. Kokouksen tavoitteena oli keskustella Euroopan kilpailukyvyn vahvistamisesta, sisämarkkinoiden kehittämisestä ja strategisesta autonomiasta globaalissa talousympäristössä. Tilaisuus ei ole varsinainen päätöksentekofoorumi vaan ”aivoriihi-retriitti”, mutta ohjaa EU:n strategisia linjoja lähitulevaisuudessa.

Kokousta johti Euroopan neuvoston puheenjohtaja António Costa. Costan mukaan EU:n on vahvistettava talouttaan ja kilpailukykyään, jotta eurooppalaiset yritykset voivat kasvaa ja kilpailla kansainvälisesti. Costa painotti erityisesti sisämarkkinoiden yhtenäistämistä, byrokratian vähentämistä ja investointien edistämistä.

Tilaisuudessa mukana olivat myös entiset Italian pääministerit Mario Draghi ja Enrico Letta, jotka ovat esittivät suunitelmia ja raportteja EU:n kilpailukyvystä ja talouden vahvistamisesta. Draghi on aiemmin varoittanut, että Eurooppa saattaa menettää asemansa globaalissa taloudessa, ja vaatinut toimina EU-federaation muodostamista.

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen painotti puheessaan, että EU:n tulee kehittää yhtenäistä ja toimivaa sääntelyä, joka tukee yritysten kasvua, pienten ja keskisuurten yritysten asemaa ja innovaatioita. Von der Leyen nosti esiin myös energiakustannusten hallinnan ja ulkoisen kaupan merkityksen kilpailukyvyn turvaamisessa.

Kokouksessa keskusteltiin sisämarkkinoiden esteiden poistamisesta, pk-yritysten tukemisesta, investointien mobilisoinnista sekä teollisuuden suojaamisesta epäreilua kilpailua vastaan. Pohdittiin, miten EU voi vähentää riippuvuutta ulkopuolisista markkinoista ja samalla edistää talouskasvua ja innovaatioita Euroopan sisämarkkinoilla. EU:n kasvu on jatkuvasti jäänyt jälkeen Yhdysvalloista ja Kiinasta, ja sen tuottavuus ja innovaatiot esimerkiksi tekoälyssä eivät ole riittäneet. EU kamppailee Donald Trumpin kauppasodan, tariffien ja Kiinan kriittisten mineraalien vientirajoitusten kanssa.

Teollisuuden edustajat, kuten European Round Table for Industry (ERT), olivat vedonneet EU:n johtajiin tekemään toimia kilpailukyvyn, resilienssin ja taloudellisen tulevaisuuden turvaamiseksi. Korostettiin, että pk-yritykset ovat talouden moottori ja niiden menestys vaikuttaa koko unionin kilpailukykyyn.

Mainos
Mainos

EU-johtajat sopivat siitä, että epävirallisen kokouksen keskustelujen tuloksia viedään maaliskuun varsinaiseen huippukokoukseen ja muuhun päätöksentekoon. Kokouksessa haetaan yhteisiä linjauksia EU:n talous- ja kilpailupolitiikkaan globaalien haasteiden keskellä.

Epävirallisesta huippukokouksesta raportoi Reuters.

 

Toimittaja

Karl Beckenström

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Helsingin Stockmannin Pride-kampanja kuumensi tunteita Virossa

Helsingin Stockmannin Pride-aiheinen kampanja on noussut puheenaiheeksi Virossa. Virolainen viihde- ja uutismedia Elu24 uutisoi aiheesta otsikolla, jossa todetaan, että “Viljandi ei selvästikään ole Helsinki”. Jutun mukaan Stockmannin Pride-näkyvyys Suomessa on herättänyt Virossa vilkasta keskustelua.  Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Keskustelun ytimessä on Helsingissä sijaitsevan Stockmannin Pride-aiheinen kampanja ja sen […]

Ulkomaat 4 t sitten

The Canary: Venäjä-uhkaa käytetään tekosyynä puolustusmenojen kasvattamiselle

Britanniassa käydään kovaa poliittista vääntöä puolustusmenojen kasvattamisesta, mutta vasemmistolainen The Canary nostaa esiin kriittisen näkökulman – sen mukaan Venäjän, Kiinan ja terrorismin uhkaa liioitellaan tai käytetään tekosyynä sille, että rahaa ohjataan lisää armeijalle ja aseteollisuudelle samalla, kun tavallisiin kansalaisiin kohdistuvat leikkaukset uhkaavat syventyä. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Aiheen […]

Ulkomaat 5 t sitten

Sveitsin väkiluvulle ehdotettu 10 miljoonan maksimiraja kaatui kansanäänestyksessä

Sveitsiläiset näyttävät hylänneen kansanäänestyksessä aloitteen, joka olisi rajoittanut maan väkiluvun alle 10 miljoonaan vuoteen 2050 asti. Sveitsin kansanpuolueen ajama ehdotus olisi voinut johtaa huomattaviin maahanmuuttorajoituksiin ja horjuttaa maan suhteita Euroopan unioniin. Reutersin mukaan Sveitsin yleisradio SRF ennuste osoitti sunnuntaina, että noin 55 prosenttia äänestäjistä vastusti ehdotusta ja 45 prosenttia kannatti sitä. Äänestysaktiivisuus nousi yli 57 prosentin. […]

Ulkomaat 5 t sitten