EU-lainsäätäjät tukevat “palautuskeskuksia” kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille

Euroopan parlamentti hyväksyi ehdotuksen, joka tiukentaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palautusmenettelyjä Euroopan Unionin alueella. Ehdotus tähtää EU:n maahanmuuttopolitiikan tiukentamiseen ja tiukempiin palautusmenettelyihin. Uudistuksen taustalla on EU:n jäsenvaltioiden kasvanut paine hillitä epävirallista maahanmuuttoa ja hallita turvapaikkaprosesseja yhtenäisesti. Jäsenmaat ovat jo hyväksyneet useita toimenpiteitä ja pyrkivät yhtenäistämään palautuskäytännöt.

Palautuskeskukset EU:n ulkopuolella

Politiikkaan sisältyy niin kutsutut “palautuskeskukset” kielteisen päätöksen saaneille turvapaikanhakijoille. Uudistuksen yksi tavoite on palautuskeskuksien perustaminen EU:n rajojen ulkopuolelle ns. kolmansiin maihin, joihin kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet maahanmuuttajat voidaan sijoittaa. Palautuskeskuksia kutsutaan “return hubiksi”, tai palautusasemiksi. Asemia esitetään keinoksi hillitä epävirallista maahanmuuttoa ja tehostaa palautuksia.

Tiukemmat toimet ja valvonta

Uusi sääntely tukee tehokkaampaa valvontaa ja mahdollisuuksia varmistaa oikea‑aikaiset palautukset. Uudistus sisältää myös tiukempia rangaistuksia henkilöille, jotka kieltäytyvät poistumasta EU:n alueelta. Paluupäätöksestä kieltäytyminen ja yhteistyöhaluttomuus voivat johtaa tiukempiin toimenpiteisiin jäsenvaltioiden toimesta. Mahdolliset toimet voivat kattaa muun muassa pidätyksen ja maahantulokieltoja.

Kiista ihmisoikeuksista ja valvonnasta

Euroopan parlamentin Civil Liberties, Justice and Home Affairs -komitea (LIBE) hyväksyi 9. maaliskuuta ehdotuksen kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden palautussääntelystä. Päätös antaa EU-parlamentille mandaatin neuvotella sääntelystä EU-neuvoston kanssa. Ennen kuin sääntely voidaan hyväksyä lopullisesti siitä äänestetään EU-parlamentin täysistunnossa.

Joidenkin EU-maiden mukaan niin kutsutut “return hubit” voivat toimia pelotteena ja tehostaa palautusprosesseja, mutta samalla uudistus herättää kiistanalaisia kysymyksiä ihmisoikeuksista, valvonnasta ja kansainvälisestä vastuusta.

Ehdotuksen hyväksyminen on herättänyt kiivasta kritiikkiä vasemmistolta ja ihmisoikeus- ja hyväntekeväisyysjärjestöiltä. Amnesty International ja Caritas ovat varoittaneet, että palautuskeskusten perustaminen EU:n ulkopuolelle voi johtaa ihmisoikeusloukkauksiin, syrjintään ja liialliseen valvontaan. Järjestöt myös kritisoivat sitä, että vastuu maahanmuuttajien kohtelusta siirtyy usein EU:n jäsenvaltioiden ulkopuolisille hallinnoille, mikä voi heikentää valvontaa ja ihmisoikeuksia.

Euroopan parlamentti

Mainos
Mainos

 

Toimittaja
H. Virtanen

Tilaa PosiTV TÄSTÄ

 

 

 

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Ukraina haluaa 20 miljardia dollaria lisää: “Haluamme Venäjän palavan vielä enemmän”

Ukraina aikoo pyytää liittolaisiltaan 20 miljardia dollaria lisää sotilaallista rahoitusta, jotta se voisi säilyttää nykyisen asemansa Venäjää vastaan. Asiasta kertoi alun perin Politico, jota siteerasivat muun muassa Klix.ba ja Reuters. Nimettömänä puhunut ukrainalainen puolustuslähde kuvasi maan tavoitetta poikkeuksellisen kovin sanoin. “Kaikki näkevät, että Venäjä palaa, ja me haluamme sen palavan vielä enemmän, mutta tarvitsemme siihen […]

Ulkomaat 8 t sitten

PRO Tekoälylle annettiin lupa tappaa – Ukrainan sodassa ylitettiin pelottava raja

Ukrainasta kantautunut tieto voi merkitä käännekohtaa modernissa sodankäynnissä. Testissä kokeiltiin teknologiaa, jonka seuraukset herättävät vakavia kysymyksiä ihmisen ja koneen vastuusta taistelukentällä. Täysin autonomiset droonit ovat tiettävästi tappaneet ihmisiä taistelukentällä ilman ihmisen reaaliaikaista ohjausta tai lopullista tulenavauspäätöstä. Asiasta kertoi New Scientist 10. kesäkuuta 2026. Lehden mukaan ukrainalaisen puolustusteollisuuden korkea-arvoinen lähde kertoi testistä, jossa kymmenen tekoälyohjattua niin kutsuttua […]

Teknologia 9 t sitten

Netanjahun avustajaa syytetään rajusta vuodosta – salaista Hamas-aineistoa päätyi Bildille

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun lähipiiri on joutunut jälleen vakavan oikeudellisen paineen alle. Netanjahun pitkäaikainen media-avustaja Jonatan Urich on asetettu syytteeseen tapauksessa, jossa salaiseksi luokiteltua sotilastiedustelun aineistoa väitetään vuotaneen saksalaiselle Bild-lehdelle, kertoo The Indian Express Israelin syyttäjien mukaan Urich osallistui asiakirjan välittämiseen ulkomaiselle medialle aikana, jolloin Israelissa käytiin kiivasta keskustelua Gazassa pidettyjen panttivankien vapauttamisesta ja hallituksen […]

Ulkomaat 17 t sitten