Digiklinikoista odotettiin ratkaisua ruuhkiin – tuore tutkimus kertoo karun tuloksen

Kuva: Ivan / Pexels

Sairaanhoidon chat-vastaanotot parantavat perusterveydenhuollon saatavuutta, mutta eivät näytä vähentävän läsnäkäyntejä niin paljon kuin terveydenhuollon ammattilaiset ovat arvioineet. Tämä käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Aalto-yliopiston, Turun yliopiston ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tuoreesta tutkimuksesta.

Tutkimuksessa selvitettiin digiklinikan vaikuttavuutta Pohjanmaan hyvinvointialueella laajalla satunnaistetulla kokeilulla. Mukana oli noin 170 000 asukasta, jotka jaettiin kahteen satunnaiseen ryhmään. Osa asukkaista sai aluksi käyttöönsä uuden chat-palvelun, ja yhdeksän kuukauden kokeilujakson jälkeen palvelu avattiin koko väestölle.

Digiklinikoita on otettu käyttöön useilla hyvinvointialueilla. Niiden tarkoituksena on tarjota potilaalle yhteys perusterveydenhuoltoon mobiilisovelluksen tai verkkoselaimen kautta. Etäpalvelun on ajateltu parantavan hoitoon pääsyä, vähentävän matkustamisen tarvetta sekä korvaavan kalliimpia läsnä- ja puhelinpalveluja.

Tutkimuksen tulokset kuitenkin osoittavat, että chat ei merkittävästi vähentänyt fyysisiä vastaanottokäyntejä. Tutkimusryhmän johtaja, terveystaloustieteen professori Mika Kortelainen Turun yliopistosta ja THL:stä kertoo tuloksen olleen osittain yllättävä.

Terveydenhuollon ammattilaiset olivat ennakkoon arvioineet vaikutuksen huomattavasti suuremmaksi. Yli 300 ammattilaiselta kerättyjen arvioiden mukaan 100 chat-vastaanoton odotettiin vähentävän keskimäärin 39 läsnäkäyntiä. Kokeilussa vähennys jäi kuitenkin noin viiteen käyntiin.

Sen sijaan chat-vastaanotot vähensivät muita julkisen perusterveydenhuollon yhteydenottoja, kuten puheluja, konsultaatioita ja hoidon tarpeen arviointeja. Sataa chat-vastaanottoa kohden näitä yhteydenottoja oli noin 37 vähemmän.

Kokonaisuudessaan digiklinikan käyttöönotto lisäsi julkisen perusterveydenhuollon kontakteja noin 2,4 prosenttia. Tutkijoiden mukaan tämä tarkoittaa, että chat korvasi osan muista yhteydenotoista, mutta toi samalla järjestelmään myös uutta asiointia.

Tutkimuspäällikkö Lauri Sääksvuori THL:stä arvioi, että kokeilu on todennäköisesti suurin Suomessa toteutettu satunnaistettu tutkimus, jossa on selvitetty terveydenhuollon palvelujärjestelmän vaikuttavuutta. Hänen mukaansa tutkimus osoittaa, että terveydenhuollon toimintaa voidaan arvioida luotettavasti laajoilla väestöaineistoilla, satunnaistetulla tutkimusasetelmalla ja suomalaisilla rekisteritiedoilla.

Mainos
Mainos

Chat-palvelun käyttö jäi kokeilussa vielä melko vähäiseksi verrattuna perinteisiin vastaanottokäynteihin. Koeryhmästä noin viisi prosenttia asioi chatissa. Chat-käyntejä kertyi vuodessa keskimäärin 0,13 asukasta kohti, kun taas perinteisiä läsnäkäyntejä oli vertailuryhmässä keskimäärin 0,83 asukasta kohti.

Chat-palvelua käyttäneet erosivat taustaltaan perinteisten kanavien asiakkaista. He olivat keskimäärin nuorempia, koulutetumpia, useammin naisia ja asuivat useammin kaupunkialueilla.

Ammattilaisten arviot chat-asioinnista olivat kuitenkin myönteisiä. Peräti 96 prosentissa chat-yhteydenotoista ammattilainen arvioi potilaan hyötyneen kontaktista. Lisäksi 85 prosentissa tapauksista ammattilainen arvioi, että chat-asiointi vähensi tarvetta soittaa tai asioida paikan päällä.

Yleisimmin chatissa asioitiin hengitystieinfektioiden ja -oireiden vuoksi. Ne muodostivat neljäsosan yhteydenotoista. Seuraavaksi yleisimpiä syitä olivat ihosairaudet ja allergiat, tuki- ja liikuntaelinten oireet, vatsan ja ruoansulatuskanavan oireet sekä virtsa- ja sukupuolielinten oireet. Kroonisten sairauksien osuus chat-yhteydenotoista oli vain noin yksi prosentti.

Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Pohjanmaan hyvinvointialueen kanssa osana sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamaa SoteDataLab-tutkimushanketta sekä Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa GAINS-tutkimushanketta.

Pohjanmaan hyvinvointialueen strategia- ja kehitysjohtaja Suvi Einola-Mikkolan mukaan kokeilu tarjosi alueelle välineitä oman toiminnan kehittämiseen. Hänen mukaansa palaute chat-vastaanotosta on ollut erittäin positiivista, ja luottamus uuteen asiointikanavaan rakentuu hyvien kokemusten kautta ajan myötä.

MAINOS:


POSIKAUPPA.com | t-paidat

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?