Tarinankertojan mietteitä.
Valo vastaan pimeys.
Toivo vastaan epätoivo.
Totuus vastaan valhe.
Sota vastaan rauha.
Maailma on pahasti saastunut.
Ihminen on astunut jumalaksi Jumalan paikalle.
Mutta mikä on tämän kaiken
nykypäivän maailmanmenon tarkoitus?
Minne olemme matkalla?
Onko vielä sankareita nykyelämässä,
tämän sekasorron ja kaaoksen keskellä?
Mistä voimme tunnistaa sankarin?
Ovatko he kuten me tavalliset ihmiset – kuolevaisia, haavoittuvaisia?
Itkevätkö sankarit,
kun kukaan ei näe heitä?
Pyyhkivätkö hiljaa kyyneleet pois,
ettei luottamus heihin katoaisi?
Vetävätkö vain viitanliepeen
silmiensä eteen,
ettei maailman pahuus satuta heitä?
Vai odottavatko hetkeä,
jolloin ihminen oikeasti pyytää apua, kun seinät nousevat pystyyn ympärillä?
Maailmassa hyvyys ja pahuus
taistelevat keskenään.
Vain jumalat tietävät,
miten tämä päättyy.
Ihminen on pieni tomuhiukkanen
universumin äärettömyydessä.
Me tarvitsemme sankareita, esikuvia.Tarvitsemme toivoa paremmasta.
Aika kulkee ja kello tikittää.
Maailma seisoo vedenjakajalla,
mutta kumpaan suuntaan vaaka kallistuu sitä emme tiedä.
Se on salaisuus.
Sankarit elävät varjoissa,
emmekä me aina näe heitä.
Mutta tieto, että he ovat siellä, lohduttaa – mutta vain jos jaksamme uskoa.
Jos sydämemme on avoin muutokselle.
Elämä lyö korville,
ja kaadumme kerta toisensa jälkeen. Tieto, että sankarit ovat tuolla jossain auttaa nousemaan ja jatkamaan matkaa.
Kuhmuisin polvin ja sydän vereslihalla, mutta kohti uutta.
Taivas on harmaa,
aurinko harson takana.
Vain sodan liekit loimuavat taivaanrannassa,
missä meri ja maa kohtaavat.
Miekka kädessä seison ja mietin:
kuka minä olen?
Olenko pelokas ihminen vai sankari?
Ei.
En ole sankari,
vain tavallinen arka ja epävarma
ihmisen taimi.
Tarvitsen sankarin, sankarittaren.
Tarvitsen jonkun ohjaamaan,
valaisemaan tietäni.
Mutta missä ovat nuo sankarit,
kun maailma on vedenjakajalla
ja kaikki on epävarmuuden peitossa?
Miksi emme saa heiltä apua?
Ovatko hekin luovuttaneet
nähtyään ihmisen pahuuden ja valheellisuuden?
Sydämeni kertoo, ettei näin ole.
Sankarit palaavat,
kun aika on oikea.
Meidän tarvitsee vain
säilyttää toivo paremmasta.
Sillä aikaa sinun tulee itse
olla oman elämäsi sankari.
Oman elämäsi ”Clark Kent”
jonka arkipäiväisen olemuksen takana on teräsmies tai -nainen,
joka voimillaan auttaa hädässä olevia.
Kukaan ei tiedä hänen salaisuuttaan,
kukaan ei tiedä,
mitä tuon arkisen ulkokuoren
taakse kätkeytyy.
Surullista kyllä,
ulkokuori peittää usein myös
äärimmäisen pahuuden.
Kauniiden kasvojen taakse
piiloutuu ilkeyttä,
jota ei edes sanoin pysty kuvaamaan.
Maailma on kaksijakoinen.
Hyvyys taistelee pahuutta vastaan.
Totuus valhetta vastaan
Sankareita tarvitaan,
koska yksin emme pysty voittamaan.
Tarvitsemme myös arjen sankareita.
Hyviä ihmisiä,
joiden sydän on kultaa.
Sanansa totuuden teräksestä taottu miekka, joka katkaisee valheen kahleet.
Vapauttaa maailman pahuudesta.
Palauttaa demonit takaisin pimeyteen.
Silloin ihminen on vapaa,
eikä sotia enää tarvita.
Ihminen ei ole vihollinen
toiselle ihmiselle.
Sitä ennen
sinun, minun, meidän
pitää olla vahvoja.
Pyyhkiä kyyneleet,
ottaa lähimmäistä kädestä,
katsoa silmiin ja hymyillä.
Olla oman elämänsä sankari.
Marjaana Virtanen
