Kun seuraa median ja sosiaalisen median kirjoituksia sekä viimeksi mainitussa ihmisten reagointia, niin vähän ihmetyttää. Tämä kirjoitus sai innoituksensa, kun luin X-alustalla entinen ”Twitter” kuinka suhtaudutaan, kun joku kuolee väkivaltaisesti.
Kukaan ei korviaan lotkauta, kun esimerkiksi lähi-idässä kuolee kymmeniä tuhansia siviilejä, mutta kun rapakon takana virkavalta ampuu aseella uhanneen siviilin, niin koko somen kenttä on täynnä kauhistelua. Virkavalta on suuri rikollinen vain, koska hoitaa tehtäviään.
Sama on, kun mennään tapaus itänaapuri. Siitä taas eräs “fiksusti” totesi, että kyllä niitä saa tappaa, kun “eivät ole edes ihmisiä”
Hän puhui koko kansasta, ei vain sotilaista tai poliitikoista.
Siis mitä!
Nämä ovat vain pieniä esimerkkejä tästä Suomessa vallitsevasta kaksinaismoraalista, mutta näitä on paljon, kun asioita vähän seuraa. Myöskään siviilit eivät jää tästä osattomaksi.
Mitä inhottavampia kommentteja tulee esiin, kun sosiaalista mediaa seuraa.
Mennään jopa reilusti vihapuheen puolelle, jos asianomaisen mielipiteet tai poliittinen kanta on “väärä” Toisaalta myös yksittäinen poliitikko voi kaikessa rauhassa solvata yksityishenkilöä tai toista poliitikkoa ilman sanktioita, kuten nyt sosiaalisessa mediassa esiin noussut kansanedustajan tyyli teilata kriittiset ihmiset leimaamalla heidät kylähulluiksi, hörhöiksi tai jotain vielä pahempaa.
Nämä ovat asioita, joita ei kuitata pelkällä anteeksipyynnöllä, joka useinkin on vain sananhelinää.
Kun pöly laskeutuu, niin sama meno jatkuu. Ei seepra raidoistaan pääse.
Se on se kuuluisa “eri asia”.
Eiku!
Moni saa osakseen sen tyylistä kommentointia, että minusta vihapuheen kriteerit selkeästi täyttyvät, mutta miten puolustautua?
Vaihtoehtona on haastaa käräjille, mutta siihen tuskin tavan kansalaisella on realistisia mahdollisuuksia. Pitää vain niellä kiukkunsa eikä lähteä käräjöimään tietäen, että tappio on melko varma. Menee vain viimeisetkin rahat, työpaikka tai jopa asunto alta.
Lisäksi saa ihmisten naurut palkaksi, kun ajaa oikeuksiaan.
Tapaus croissant oli tästä hyvä esimerkki.
Toinen vaihtoehto on vaieta, ettei joudu ongelmiin näiden “vain minä olen oikeassa – sinä valehtelet” tyyppisten ihmisten kanssa. Hiljaisuus on kuitenkin myöntymisen merkki.
Epäkohdat ovat selkeästi esillä, mutta niistä ei saa puhua.
Jos niistä ei puhuta, mikään ei muutu ja sitä varmaan valtaapitävät toivookin. Että kansa on hiljaa ja tyytyy tilanteeseensa, vaikka elämä pikkuhiljaa vain vaikeutuu.
“Paksun lompakon” kanssa on kovin helppo unohtaa esimerkiksi, mitä tulikaan luvattua, kun niitä vaalipuheitaan kansalle esitti. Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, joka oikeasti kansan kielellä voidaan sanoa
“kymmenen kirosanaa”.
Kansa on niin flegmaattista, paitsi sosiaalisen median kuumakallet. Toisaalta he taas puolustavat tätä järjestelmää tai politiikkaa, jota Suomessa harrastetaan.
Ja kirosanat kohdistuvat meihin, jotka kyseenalaistamme tai kritisoimme.
Tästä tuli mieleen aasinsiltana, kun vihapuhe nyt on niin framilla. Luin jostain, että Australia on kiristämässä äärimmilleen ihmisten sananvapautta. En tarkkaan muista koko tekstiä, mutta siinä oli, että jos sanoo tai kirjoittaa jotain, joka saattaa “pelottaa” ihmisiä, niin häkki heilahtaa.
Se ei tietenkään koske vallanpitäjien tiedotuksia, vaan jos joku uskaltaa niitä kritisoida.
Tämä on vain kirjoitus, jonka näin somessa. Joten en väitä mitään, vain tuon tämänkin asian esiin, kun Euroopassakin on tällä hetkellä kova hinku vaientaa kriittiset äänet.
Suomessa jopa kielletään kieltäminen lain nimessä.
Mutta toisaalta, miten sitten kävisi näiden sohvasoturien, jotka nyt purkavat patoumiaan ja vihaansa kanssaihmisiin?
Kas siinäpä heille pohdittavaa.
Onko kaikki ihan soveliasta, mitä suustaan päästää tai yön pimeinä tunteina nettiin kirjoittelee. Kaikki kun jää muistiin.
Tosin mihin seepra raidoistaan pääsee, niin vaikka maailma muuttuu ihminen ei muutu.
Lisäksi Suomen valtalehdessä oli edesmenneen kirkonmiehen Leo Mellerin muistokirjoitus otsikoituna “saatanallinen saarnamies” joka oli aivan absurdi. Kirjoitus itsessään ei ollut otsikkoa vastaava.
Mutta se, että tällaisella otsikolla “kunnioitettiin” edesmennyttä, laittaa miettimään, missä on päätoimittajan vastuu.
On ihminen sitten eläessään tehnyt mitä vaan, niin hän on kuitenkin kristitty. Nykypäivä ei kunnioita edes kuolleita, sairastuneita tai väkivallan uhreiksi joutuneita.
Aina syy vieritetään uhrien niskaan milloin milläkin tekosyyllä.
Paljon löytyy kaksinaismoraalia, tai pitäisi valita puoli – miksi ihmeessä? Eikö vain saisi halutessaan olla neutraali?
Tosin eri mieltä oleva mielletään automaattisesti olevan jonkun puolella, vaikka näin ei ole. Hän vain on eri mieltä asioista tai näkee asiat eri näkökulmasta.
Mutta mitä tähän lääkkeeksi?
Siinäpä tuhannen taalan kysymys, johon tuskin kukaan osaa suoraan vastata vaikka haluaisikin.
Aika näyttää, mihin suomineito ja koko maailma on matkalla.
Ollaan vedenjakajalla.
Marjaana Virtanen
