Sekalaista pohdintaa rahasta, pahuudesta, vallanhimosta sekä myös hyvyydestä mutta myös ihmisten sokeasta uskosta. Somekaan ei ole täysin luotettava vaan pitää osata suodattaa.

Joten…
Saadaanko Suomea enää nousuun, kun rahojen priorisointi menee koko ajan väärään suuntaan?
Miksi puutumme asioihin, jotka eivät meille kuulu?
Miksi kannamme huolta muiden maiden asioista, emme omistamme?
Miksi elätämme muualta tulleita ihmisiä, jotka eivät anna mitään vaan ainoastaan vaativat?
Miksi lahjoitamme rahaa muiden sotiin jopa ottamalla velkaa sitä varten?

Siinä muutama nykypäivän ikuisuuskysymys.

Kun oma maamme ei ole sodassa, pitää “hakea sotaa muualta”. Siinä mennään metsään. Valtaa pitävien tarkoitus ei ole miettiä, miten Suomi saadaan pois syöksykierteestä, joka on jo vaarallisen lähellä pohjakosketusta. Sen sijaan lahjoitamme rahaa pohjattomaan kaivoon muka turvallisuuden vuoksi. Todellinen tarkoitus on hyvesignalointi sekä kumartaminen yhteen ja pyllistäminen toiseen suuntaan.

Mihin on unohtunut se, miten tämä maa nousi sotien jälkeen? Se nousi yhteistyöllä, kun kaikki puhalsivat yhteen hiileen. Nyt tämä kaikki on vedetty vessanpöntöstä alas.

Rahat, jotka ihminen työllään ansaitsee, eivät riitä elämiseen, eikä veroja käytetä kansan hyväksi – tai käytetään, mutta ei Suomen kansan eikä kantasuomalaisten hyväksi. Ne valuvat muiden maiden sotiin ja muista maista tänne tulleiden elättämiseen.

Suomineito köyhtyy ja vaihtaa väriä. Sinivalkoinen muuttuu ruskeaksi ja iltarukouksen tyyli vaihtuu toiseen. Harva se viikko saamme lukea, mistä leikataan tai mihin taas lähetetään kymmeniä miljoonia vieraaseen maahan. Viimeisin taisi olla jos oikein muistan kuutisenkymmentä miljoonaa.

Se on aika iso raha, vai mitä – ja kaikki se on pois Suomen kansalta.

Tätä pitäisi miettiä jokaisen, joka uskoo, että maamme suunta on hyvä ja että Suomessa asuu ”maailman onnellisin kansa”
Kaikki ei ole sitä, miltä ulospäin yritetään näyttää.

Sen naapurin hieno autokin on velaksi ostettu ja luottokortit tapissa, mutta ulospäin se ei saa näkyä. Kulissit pitää säilyttää.
Samalla tavoin Suomineitokin yrittää pitää kulisseja yllä.

Rahat sotaan – jos ei omassa maassa löydy niin vähän matkan päästä löytyy. Vähän velkaa lisää ja taas rahaa muille kuin suomalaisille.

Kantasuomalainen seisoo leipäjonossa ja muualta tulleet vinguttavat luottokorttia kaupoissa.
Se on nykypäivän uutta tasa-arvoa ja sitä ah niin ihanaa monimuotoisuutta. Kirkoissa hehkuvat sateenkaaren värit ja kauppaketjun sinivalkoinen mainos on mustavalkoinen.

Mietin joskus, mikä meitä suomalaisia vaivaa, kun elämä kurjistuu ja me painamme pään alas, puristamme kädet nyrkkiin taskussa ja vaikenemme. Ettei vaan kukaan hylkäisi meitä. Halutaan kuulua joukkoon. Vaikka tiedostamme, että se joukko kulkee väärään suuntaan laput silmillä kuin ravihevosella, emme tunnusta tosiasioita.

Vastavirtaan uivat saavat osakseen syvää paheksuntaa. Harva uskaltaa sanoa mielipiteensä ääneen peläten: “mitä minusta ajatellaan, jos olen eri mieltä?”

Niinpä – kannattaa miettiä.
Katsoa peiliin ja kysyä:
“kuka minä olen” – oikeasti?

Mainos

---

Tästä aasinsilta toiseen, jota olen viime päivinä paljon miettinyt.

Kun sosiaalinen media on täynnä yhtä ja samaa, eli näitä ”suuria paljastuksia” ja s*tanismiin liittyviä asioita, herää kysymys: tietävätkö ihmiset edes, mistä puhuvat? Mikä on totta ja mikä ahdistuneen mielen harhakuvia? Lasten spiritismileikit ovat muuttaneet muotoaan.

Pahuutta on olemassa, mutta paljon myös suurennellaan. Huhuja lasketaan liikkeelle. Kun ihminen pelkää tuntematonta, se on tehokas hallintakeino. Salaisia rituaaleja ja symboleja nähdään joka paikassa. Uskon yliluonnolliseen, jopa ufoihin, mutta sen verran skeptikko olen, ettei kaikki mene läpi sellaisenaan. Historia on täynnä shamaaneja, noitia, parantajia ja näkijöitä, mutta näihin nykypäivän salaisiin menoihin en täysin usko. Terve skeptisyys pitää jalat maassa ja mielen tasapainossa.

“Jos ihminen katsoo liian syvälle kaivoon, pimeys alkaa tuijottaa takaisin.”

Uppoudumme liikaa muiden tekemiin kauheuksiin ja niiden spekulointiin tietämättä, pitääkö kaikki edes paikkaansa. Uskomme sokeasti kaiken. Sen sijaan että tekisimme jotain itsemme hyväksi, kauhistelemme asioita, joita ehkä on tapahtunut. Kukaan ei voi vedenpitävästi todistaa kaikkea, mutta kun samoja asioita toistetaan päivästä toiseen, niistä tulee totta – vaikkei niin olisi. Kaikki nimet, joita näissä yhteyksissä mainitaan, eivät ole syyllistyneet julmuuksiin, vaikka osa olisikin.

Kyse on väärästä vallankäytöstä, jolla ihmisen kädet sidotaan.

Huhu saa nopeasti siivet, ja ihminen uskoo mieluummin pahaa kuin hyvää. Niin sanotut suuret paljastukset saavat ainakin minulla hälytyskellot soimaan. Pahuutta varmasti on, mutta mitä enemmän käytämme energiaa sen pohtimiseen, sitä syvemmälle itse uppoamme negatiivisuuteen. Jatkuva märehtiminen kuluttaa henkisiä voimavaroja eikä ole hyväksi kenellekään.

Joku sanoo, että asiat ovat niin pahoja, että niistä lukeminen tekee pahoinvointia. Niin voi olla. Mutta silloin paha saa juuri sen, mitä haluaa: ihminen ei enää näe missään hyvää. Se on väärä suunta, jos haluamme hyvän voittavan.

Maailman tilanteessa sen sijaan, että mietimme onko kaikki jonkun pienen porukan suunniteltua pahuutta, meidän pitäisi miettiä, mihin uskomme. Ihminen saadaan uskomaan asioita toistojen avulla.

On rikkaita, joille mikään ei enää tuo mielihyvää, kun rahaa on liikaa. Silloin mielihyvää haetaan väärillä tavoilla. Mutta meidän tavallisten ihmisten pitää pystyä jättämään tämä taaksemme ja keskittyä omaan elämäämme. Menneisyyteen emme voi vaikuttaa – tulevaisuus on omissa käsissämme.

Me olemme tulevaisuus, ei tämä pieni upporikas joukko. He vain kuvittelevat hallitsevansa kaikkea. Yhdessä me tavalliset ihmiset olemme pysäyttämätön voima.
Hyvät ajatukset luovat positiivista energiaa ja antavat mielenrauhaa.
Ei anneta pahalle pikkusormea.
Eikä jäädä märehtimään menneisyyttä.
Se kuuluu selän taakse.

Ollaan ihmisiä toisillemme!

Marjaana Virtanen