Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti maanantaina harkitsevansa öljyyn liittyvien pakotteiden väliaikaista lieventämistä ”joidenkin maiden osalta”. Päätös seurasi hänen puhelinkeskusteluaan Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa ja liittyy energiamarkkinoiden häiriöihin, joita on aiheuttanut Yhdysvaltojen ja Israelin sota Irania vastaan.
Trump kertoi toimittajille Floridassa, että Yhdysvallat aikoo poistaa joitakin öljyyn liittyviä pakotteita väliaikaisesti helpottaakseen markkinoiden tilannetta. Hänen mukaansa päätös on voimassa ainakin siihen saakka, kunnes liikenne tärkeässä öljynkuljetusreitissä, Hormuzinsalmessa, palautuu normaaliksi. Presidentti ei kuitenkaan tarkentanut, mitä maita tai pakotteita muutos tarkalleen koskisi.
Päätös saattaa merkitä myös Venäjän öljyyn kohdistuvien rajoitusten lisälievitystä. Viime viikolla Washington myönsi väliaikaisen poikkeusluvan, jonka ansiosta Intia voi ostaa tiettyjä venäläisiä öljylasteja korvatakseen Lähi-idän toimitusten vähenemistä.
Yhdysvallat on jo harkinnut useita muitakin vaihtoehtoja markkinoiden rauhoittamiseksi. Näihin kuuluvat öljyn vapauttaminen strategisista varastoista sekä mahdolliset rajoitukset Yhdysvaltojen omalle öljynviennille.
Energiakriisi on kärjistynyt, koska lähes kaikki öljytankkerit ovat joutuneet välttämään Hormuzinsalmea. Tämä nosti raakaöljyn maailmanmarkkinahinnan maanantaina yli 100 dollariin tynnyriltä, korkeimmalle tasolle sitten vuoden 2022. Trumpin lausuntojen jälkeen hinnat ovat kuitenkin laskeneet toistakymmentä prosenttia.
Trump kuvaili puhelua Putinin kanssa myönteiseksi ja sanoi keskustelun käsitelleen myös Ukrainan sotaa. Hänen mukaansa kyseessä on “loputtomalta tuntuva taistelu”, mutta keskustelu oli silti rakentava.
Putin puolestaan totesi keskustelun jälkeen, että Venäjä on valmis toimittamaan öljyä ja kaasua uudelleen Eurooppaan. Hänen mukaansa Iranin sodan seurauksena syntynyt energiapula uhkaa pahentua, jos Hormuzinsalmen kautta kulkeva öljyntuotanto pysähtyy kokonaan.
Vielä viime viikolla Putin vihjaili Eurooppaan suuntautuvien kaasutoimitusten keskeytyksellä, Unkaria ja Slovakiaa lukuunottamatta.
Venäjä on maailman toiseksi suurin öljyn viejä ja hallitsee myös maailman suurimpia maakaasuvarantoja. Putinin mukaan venäläisten energiayhtiöiden tulisi hyödyntää Lähi-idän kriisin luomia mahdollisuuksia, vaikka hän arvioikin öljyn hinnan jyrkän nousun olevan todennäköisesti vain väliaikaista.
Asiasta uutisoivat useat kansainväliset mediat, kuten The Guardian.
Toimittaja
Tapani Romanen
Tilaa Posi TV TÄSTÄ