Yhdysvaltain puolustusministerin, Pete Hegstehin mukaan Iranin uusi korkein johtaja, Mojtaba Khamenei, on haavoittunut ja mahdollisesti vammautunut sotatoimissa, kertoi uutistoimisto Reuters perjantaina 13. maaliskuuta. Tilannetta ei ole voitu riippumattomasti vahvistaa Iranin viranomaisilta, mutta Yhdysvaltojen mukaan johtajan vammat ovat vakavia.
Khamenei nousi Iranin korkeimmaksi johtajaksi maaliskuussa pian sen jälkeen, kun hänen isänsä, pitkäaikainen Iranin ylin johtaja Ali Khamenei, kuoli 28. helmikuuta Israelin ja Yhdysvaltojen iskussa Teheraniin. Iran vahvisti iskun ja Ali Khamenein kuoleman valtion mediassa.
Uutistoimiston mukaan uutta johtajaa, Mojtaba Khameneita ei ole nähty julkisuudessa nimityksen jälkeen. Hänen ensimmäinen kirjallinen lausuntonsa välitettiin televisiossa, mikä on lisännyt spekulaatioita hänen terveydentilastaan. Iranilaisviranomaiset ovat todenneet hänen olevan haavoittunut, mutta edelleen toimintakykyinen.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ilmaissut, ettei hän hyväksy Iranin uudeksi ylimmäksi johtajaksi noussutta Mojtaba Khameneita.
Kaksi viikkoa sotaa, 1300 uhria, 3 miljoonaa pakenee
Konflikti Iranin, Israelin ja Yhdysvaltojen välillä alkoi helmikuun lopulla ilmaiskuin Irania vastaan, ja se on levinnyt laajemmin Lähi‑idän alueelle. Iran on vastannut hyökkäykseen ohjus‑ ja drooni‑iskuilla Israeliin sekä muihin alueen maihin; Bahrainiin, Kuwaitiin, Saudi‑Arabiaan, Arabiemiraatteihin, Omaniin ja Jordaniaan.
Tähän mennessä konflikti ovat vaatineet arviolta yli 1 300 ihmisen hengen, ja tuhannet ovat loukkaantuneet tai joutuneet pakenemaan kodeistaan. Iranin YK‑lähettilään vahvistamana yli 1 300 siviiliä on kuollut sotatoimien seurauksena. Arviolta 3,2 miljoonaa ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan Iranissa, ja lisäksi satojatuhansia on paennut ilma‑ ja ohjusiskuja naapurimaihin tai maaseudulle turvaan. 800 000 ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan Libanonissa.
Toimittaja
H. Virtanen
Tilaa PosiTV TÄSTÄ