Geopolitiikan kaleidoskoopin palasiin kuuluu vuosien takainen tuhoamislista.
Vuonna 2003 AlJazeera, Qatarin valtio-omisteinen media julkaisi artikkelin Yhdysvaltain Euroopan joukkojen komentajan ja NATOn joukkojen komentajan, neljän tähden kenraali Wesley Clarkin kirjasta The Clark Critique.
Clark kertoo kirjassaan monien presidentti George W. Bushin hallinnon jäsenten vaikuttaneen päättäneen hyökätä Irakiin WTC:n kaksoistorneihin 11. syyskuuta 2001 tehdyn iskun jälkeen vaikka ”ei ollut mitään, ei mitään, todisteita Irakin osallisuudesta 9/11 -iskuun.” Saddam Husseinin syrjäyttäminen vaikutti tarjoavan näkyvää, konkreettista toimintaa, Bushin hallinto päätteli.
Clark kuvaa Yhdysvaltain hallituksen olleen vikkelä hyödyntämään 9/11 -iskua saavuttaakseen isommat alueelliset tavoitteensa Lähi-Idässä. Vuonna 2003 antamassaan haastattelussa Clark kertoo Yhdysvaltain aikovan hyökätä viidessä vuodessa seitsemään muslimivaltioon. Hän toisti väitteen samana vuonna ilmestyneessä kirjassaan ”Winning Modern Wars: Terrorism and the American Empire”.
Yhdysvaltain suurstrategia 2002
Bushin kauden suurstrategia Lähi-Idässä oli vuoden 2002 kansallisessa turvallisuusstrategiassa (NSS) proaktiivisilla sotilaallisilla iskuilla ennaltaehkäistä terrorismia sekä pakottaa demokratia (”coercive democratization”) epävakauttamalla ja pilkkomalla alue. Saddam Husseinin eliminoimisen toivottiin saavan aikaan demokratian dominoefektin alueella, joka tuhoaisi anti-amerikkalaisuuden juuret. ”Sota terrorismia vastaan” alkoi.
(Toim.huom. Iranin ja Irakin välisessä sodassa 1980-88 Yhdysvallat toimitti tiedustelutietoja Saddam Husseinin Irakille. Mainittu sota on nähdäkseni muokannut Iranin puolustusstrategioita; Iranin nykyinen armeija on järjestetty mosaiikiksi sisältäen 31-32 itsenäisesti operoivaa armeijakuntaa. Tämä on sen vahvuus; yhden esikunnan tuhoaminen ei juuri vaikuta toimintakykyyn. Samalla se on heikkous, mikäli armeijakunnat eivät kykene pitämään yhteyttä toisiinsa tai niiden komentajat saadaan keskinäiseen valtataisteluun tai valtataisteluun hallinnon kanssa. Tämä on nähtävissä Hormuzin salmen nykyisessä tilanteessa; Yhdysvallat ja Israel hyökkäsivät Iraniin 28. helmikuuta.)
Sota terrorismia vastaan on harhaanjohtava nimi, sillä myöhemmin on osoitettu Yhdysvaltain, Israelin ja joukon muita valtioita tukeneen ISISta, ISILia, al-Qaidaa, Talibaneja ja erinäisiä muita terroristiryhmiä niin Lähi-Idässä kuin muuallakin (ks. esim. Timber Sycamore)
Bushin kauden kansallisen turvallisuuden strategian voi nähdä siirtymänä pidättelystä (containment) aktiiviseen globaalin dominanssin rakentamiseen.
ARTIKKELI JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN:
Luomupuuvilla t-paita – Osta Posikaupasta
Seitsemän valtiota: Irak, Syyria, Libanon, Libya, Somalia, Sudan, Iran
Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin 2003. Operaatio Irakin vapaus legitimoitiin väitteellä Irakin joukkotuhoaseista. Väitettä ei koskaan osoitettu todeksi, mikä rapautti yleistä luottamusta. Irakin sota, myös nimellä Toinen Persianlahden sota jatkui vuoteen 2011, jolloin Yhdysvallat ilmoitti sodan päättyneen. Satoja tuhansia kuoli. Alueellinen epävakaus ei päättynyt, vaan johti ISISin nousuun.
Syyriaan mentiin lyömään ISISia vuonna 2014 otsikon Operation Inherent Resolve alla. Ilmoitettu päätavoite oli ISIS:n sotilaallinen kukistaminen, Al-Qaidan vastainen toiminta ja presidentti Bashar al-Assadin hallinnon kemiallisten aseiden käytön estäminen. Britit olivat yrittäneet kaataa Syyriaa ja Al-Assadin hallintoa jo aiemmin tukemalla paikallista ”maltillista aseistettua oppositiota” (Moderate Armed Opposition, MAO) sekä informaatiosodalla, jota kohdistettiin syyrialaisiin sekä muiden maiden väestöön.
Joulukuussa 2024 valtaan nousi siirtymäkauden hallitus, jota johtaa entinen al-Qaida- ja Hayat Tahrir al-Sham (HTS) -johtaja Ahmed al-Sharaa. HTS puolestaan oli al-Qaidan Syyrian haaran Jabhat al-Nusran liittolainen. Syyrian tuore valtionpää Ahmed al-Sharaa on brittiläisen Jonathan Powellin luomus; Powell oli aiemman pääministeri Tony Blairin neuvonantaja ja toimii nykyisen pääministeri Keir Starmerin neuvonantajana. Powellin perustama ”kansalaisjärjestö” Inter-Mediate on eräs yhteisatlanttisia hankkeita, joilla pehmennettiin ja kohotettiin terroristien julkista profiilia.
Yhdysvallat poisti al-Sharaasta tarjotun 10 miljoonan dollarin Wanted-palkkion ja aloitti suoran diplomatian uuden hallinnon kanssa. Syyskuussa 2025 al-Sharaa vieraili Valkoisessa talossa ensimmäisenä Syyrian johtajana vuosikymmeniin. Syyriassa sijainneet Yhdysvaltain sotilastukikohdat on luovutettu uudelle HTS-hallinnolle.
Turvallisuusneuvoston raportti Syria: Briefing and Consultations (20.4 2026) kertoo tilanteen Syyriassa olevan edelleen haavoittuva, eritoten koska Israel tekee jatkuvasti sotilaallisia iskuja alueelle.
Libanonin ja Yhdysvaltain suhteet ovat jakomieliset. Toisaalta Yhdysvallat on vuoden 2001 jälkeen tukenut Libanonin armeijaa (LAF) sekä sisäisen turvallisuuden joukkoja (ISF) vahvistaakseen hallitusta Iranin tukemaa Hizbollahia vastaan. Toisaalta Syyrian sota on kuljettanut yli miljoona ihmistä sotapakolaisina Libanoniin, ja toisaalta Yhdysvaltain liittolainen Israel hakee itselleen lisää Lebensraumia, elintilaa, Etelä-Libanonista, mikä haittaa Iranin sodan päättämiseksi käytäviä neuvotteluja. Ja toisaalta Yhdysvallat on rahoittanut ja aseistanut Israelia sen sotiessa Libanonia vastaan.
Libyaan hyökättiin vuonna 2011 (Operation Odyssey Dawn). Hyökkääjinä oli Yhdysvallat ”halukkaiden koalition” kanssa. 31. maaliskuuta Yhdysvallat luovutti komennon NATOlle (Operation Unified Protector). Yhdistyneet suojelijat -operaatio tuhosi erään Afrikan vauraimmista valtioista. Muammar Gaddafin Libya tarjosi öljystä saaduilla tuloilla väestölleen ilmaisen koulutuksen ja terveydenhuollon. Sähkö, polttoaineet ($0,14/l), asuminen ja elintarvikkeet olivat tuettuja etuja. Lapsilisiä maksettiin. Maalla ei ollut ulkomaanvelkaa ja sen budjetti oli ylijäämäinen. Sodassa tuhottiin myös maailman suurin kastelukanava, joka toi vettä Libyan aiemmin kuiville viljelyalueille.
Barack Obama jatkoi terrorismin vastaista sotaa 2015-2019 — mm. antamalla CIA:n salakuljettaa aseita Syyriassa toimiville terroristeille Libyan kautta. Nykyään Libya on ns. epäonnistunut valtio, ja siellä käydään orjakauppaa aivan avoimesti.
Somalia on ollut sisällissodan pyörteissä 1970-luvulta asti. 1992 Yhdysvallat aloitti operaatio Toivon palauttamisen (Operation Restore Hope), joka huipentui Mogadishussa käytyyn taisteluun 1993, jonka jälkeen Yhdysvallat veti joukkojaan Somaliasta. 2000-luvulla Yhdysvallat palasi Somaliaan osana globaalia terrorismin vastaista sotaa. Yhdysvaltain iskujen on raportoitu lisääntyneen Somaliassa vuonna 2025. Somalia on pysynyt yhtenä aktiivisimmista Yhdysvaltojen sotilasoperaatioiden kohteista ulkomailla. Army Timesin mukaan Yhdysvallat iski Somaliassa vuonna 2026 1. huhtikuuta mennessä 49 kertaa.
Sudanin sota on vierähtänyt neljännelle vuodelle. Puolisotilaallinen Rapid Support Forces (RSF) ja Sudanin armeija (SAF) kamppailevat vallasta, ja maa on käytännössä jakautunut itä- ja länsi-Sudaniin. Konfliktin juuret ovat ajassa, jolloin maa 1900-luvun alkuvuosikymmeninä oli Egyptin ja Ison-Britannian protektoraatti. Sudan itsenäistyi 1956. Pohjoisessa asui muslimeja, etelässä kristittyjä ja animisteja. 1983-2005 käytiin sisällissota, vuonna 2003 Darfurin sota, ja vuonna 2011 sota, jonka jälkeen perustettiin Etelä-Sudanin valtio. Tilanne elää edelleen. Tammikuussa 2026 droonien (UAVs) käyttö siviilikohteisiin tehtäviin iskuihin on lisääntynyt. Yhdysvaltain valtiovarainministeriö on asettanut talouspakotteita Sudanin sotaan sekaantuneille ulkopuolisille palkkasotilas-tahoille.
Clark kritisoi kirjassaan suunnitelmaa hyökätä seitsemään eri muslimivaltioon, koska piti niitä väärinä kohteina ja koska kyseiset valtiot eivät olleet terrorismin todellisia lähteitä. Clark myöntää Iranin ja Syyrian tukeneen Hizbollahia ja Hamasia, mutta Hizbollah ja Hamas eivät kohdistaneet iskujaan amerikkalaisiin. Sen sijaan Clark osoittaa sormella Egyptiä, jossa Muslimiveljeskunnan (MBS) päämaja sijaitsee, Pakistania ja Saudi-Arabiaa, kaikki Yhdysvaltain alueellisia liittolaisia.
Ulkopoliittista kumppanuutta
Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu on ollut vahvasti mukana taustalla ja etulinjassa Yhdysvaltain sotilaallisissa interventioissa jo kauan. Heti al-Assadin hallituksen romahdettua Israel teki 480 iskua Syyriaan siepaten samalla maa-alueita. Israelin toimia voi tarkastella Suurempi Israel -suunnitelman (Eretz Israel Hashlema) kautta.
Suurempi Israel -suunnitelma on minimissään aluelaajennus Jordan-virralta Välimerelle, mutta laajempana se sisältää alueita Egyptistä, Irakista, Jordaniasta, Libanonista, Syyriasta ja Saudi-Arabiasta. Suurempi Israel -suunnitelma pohjaa raamatun tulkintoihin ja sitä kannattavat siionistit, revisionistit ja äärioikeisto joille suunnitelma on Jumalan lupaus.
Alueen muut valtiot pitävät suunnitelmaa yhtenä jatkuvan alueellisen levottomuuden syynä.
Suur-Israel -suunnitelman juuret ovat Israelin ja Yhdysvaltain yhteisessä A Clean Break: A New Strategy for Securing the Realm -strategiassa. Strategian tähtäin on irrottaa Israel Lähi-Idän rauhanprosessista; rauhanprosessissa Israel palauttaa Palestiinalle mikä Palestiinan on, uudessa strategiassa Israel sen sijaan pysyy vallassa ja kaataa Israelia vastustavat alueen muut hallitukset.
Suurempi Israel -suunnitelman läpi tarkasteltuna kenraali Clarkin listaa toteutetaan, vaikka aikataulu on pitkittynyt. Vuonna 2024 Netanyahu esitteli ”Siunauksen” ja ”Kirouksen” karttoja varoitellen Iranin olemassaolon vaarantavan joka ainoan maan Lähi-Idässä, jos asiaan ei puututa, kuvailee Times of Israel.
Ulkopolitiikan ”selkeät” suuntaviivat — Luottakaa meihin. Me tiedämme mitä teemme.
Clark kuvailee haastattelussa kuinka hän oli Pentagonissa 9/11 -iskun jälkeen menossa tapaamaan silloista puolustusministeri Donald Rumsfeldia ja apulaispuolustusministeri Paul Wolfowitzia. Siinä kulkiessaan hän rupatteli jokusen tutun kenraalin kanssa. Eräs pyysi keskusteluhetkeä, jossa kertoi ”meidän aikovan hyökätä Irakiin.”
Clark kysyi – Miksi?, ja kenraali sanoi ”En tiedä. Luultavasti he eivät tiedä, mitä muutakaan tehdä.”
Joten Clark kysyi, löytyikö jotain tiedustelutietoa, joka yhdistäisi Saddam Husseinin al-Qaidaan? ”Ei, ei. Sillä suunnalla ei ole mitään uutta tietoa. He vain ovat päättäneet ryhtyä sotaan Irakin kanssa. Luultavasti me emme vain keksi, mitä muuta terroristeille voisi tehdä. Mutta meillä on hyvä armeija, ja voimme kaataa hallituksia.”
Tapasin hänet uudelleen muutamaa viikkoa myöhemmin, Clark selittää, ja silloin me pommitimme jo Afganistania. Kysyin häneltä, Clark sanoo, ”Vieläkö me olemme hyökkäämässä Irakiin?”
Hän vastasi: ”Voi, se on paljon pahempaa!” ja otti pöydältään paperin. ”Tämä tuli juuri tänään yläkerrasta [puolustusministerin toimistosta]. Se on muistio, jossa kuvaillaan kuinka otamme seitsemän maata viidessä vuodessa. Aloittaen Irakista. Sitten mennään Syyriaan, Libanoniin, Libyaan, Somaliaan, Sudaniin ja lopettaen Iraniin.”
Clark kysyi, onko muistio salainen? Hän vastasi, ”Kyllä, Sir” ja Clark sanoi ”Älä sitten näytä sitä minulle.”
Clark toteaa haastattelussa Yhdysvaltain hyökättyä Irakiin Iranin varmasti ymmärtäneen Yhdysvaltain olevan uhka; Iran pystyi varmasti päättelemään Syyrian ja Irakin sotien jälkeen olevansa itsekin tappolistalla, ja että Iranin ja Irakin välinen raja suojaamattomana on uhka Iranille.
Miksi?
Sotien syitä on monia, eikä yksi näkökulma sulje pois toisia. Israel pyrkii laajentamaan omia alueitaan, syyn voi nähdä turvallisuudessa, uskonnollisessa fanatismissa tai selviytymiskamppailussa.
Yhdysvallat on toiminut globaalina poliisina toisen maailmansodan jälkeen; näkökulmasta riippuu, onko kyseessä ollut ”pakko” vai globaalin dominanssin tavoittelu vaiko diktaattorien kaataminen ja väestön vapauttaminen. Tai petrodollarin pitäminen pinnalla.
Libya ei ollut paratiisi maan päällä, mutta se oli vauras ja pyrki huolehtimaan väestönsä hyvinvoinnista. Syyrialla meni suhteellisen hyvin vaikka miinuspuoliakin oli. Kunnes ne ”demokratisoitiin” ja vietiin öljyt, Libyasta katosi myös keskuspankin kulta. Oletetaan voittajien ottaneen sen ja myyneen sotakulujensa kattamiseksi.
Ne, jotka ovat teoretisoineet seitsemän maan joutuneen hyökkäyksen kohteeksi rahajärjestelmän takia — maat eivät kuuluneet länsimaiseen pankkijärjestelmään pankkien omistamien keskuspankkien alle — eivät välttämättä ole väärässä hekään. Libya suunnitteli Gaddafin johdolla Afrikan unionia, jonka valuutta ”kultadinaari” olisi ollut Afrikan maille yhteinen ja kultakantaan sidottu.
Silloisen ulkoministeri Hillary Clintonin vuodetut sähkeet viittaavat Libyan tuhoamisen syynä olleen juuri tuo kilpaileva valuutta -hanke, joka olisi syönyt Ranskan vaikutusvallan sen edelleen frangia käyttävissä entisissä siirtomaissa. Siirtomaat halusivat frangista eroon sen siirtomaita köyhdyttävän vaikutuksen vuoksi. Ranskan ex-presidentti Nicolas Sarkozy vihjasi itsekin tähän Gaddafin murhaamisesta puhuessaan.
Kenraali Wesley Clarkin haastattelu on vielä toistaiseksi nähtävänä YouTubessa: G. Wesley Clark reveals the US wanted to take out 7 Muslim countries in 5 years finishing with Iran
Artikkelikuva: Middle East & North Africa, MENA; CC0 1.0, EverythingBen
MAINOS:
