Traktorit täyttivät Brysselin -maanviljelijät raivostuivat epäedullisista vapaakauppasopimuksista

BrusselsTimes uutisoi torstain maanviljelijöiden mielenosoituksesta Brysselissä. Traktorit tukkivat katuja ja tunneleita, aiheuttaen ruuhkia.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun maanviljelijöitä kaikista EU:n jäsenvaltioista osallistui mielenosoitukseen.  Maanviljelijät näkevät, että Euroopan komission päätökset asettavat sietämättömän paineen maataloudelle, kertoi Maëlle Mabecque, Euroopan maatalousjärjestö Copa-Cogecan tiedottaja.

Noin 40 maatalousjärjestöä oli vahvistanut osallistumisensa ja halusivat lähettää ”vahvan ja yhtenäisen viestin” Euroopan komissiolle.

Maanviljelijät vastustavat EU:n maatalouspolitiikkaa ja  ”hyväksymättömiä” ehdotuksia vuoden 2027 jälkeisestä maatalouspolitiikasta, joista he katsovat puuttuvan ”yhtenäisyyden ja riittävän rahoituksen”.

Lisäksi he protestoivat EU:n Mercosur-kauppapolitiikkaa vastaan, koska se asettaisi Euroopan maataloussektorin ”epäedulliseen asemaan”. He uskovat, että sopimus olisi ”historiallinen virhe” EU:lle, eurooppalaisille maanviljelijöille ja kuluttajille. Maanviljelijät painottavat että, maatalous ja ruokaturva ovat ”Euroopan turvallisuuden ja suvereniteetin kulmakiviä”.

Lisäksi maanviljelijät vaativat työssään yksinkertaistamista, parempia sääntöjä ja oikeudellista varmuutta.

Katuja kiinni ja vesisuihkuja

Maanviljelijät kokoontuvat aamusta 9 aikaan Boulevard Roi Albert II:n lähellä Brysselin pohjoisasemaa ja siirtyivät traktoreilla ja marssien kohti Place du Luxembourgia, jonne he saapuvat kahden jälkeen iltapäivällä.

Poliisi sulki Rue de la Loin ja Rue Belliardin, sekä useita tunneleita, ja kahdeksan bussilinjaa kärsi häiriöistä. Sint-Stevens-Woluwen läheisyydessä sata traktoria muodosti blokkauksen, ja Zaventemissa kulki traktorisaattue. Suurimmat ruuhkat olivat E40-tien Bertemin kohdalla. Traktoreita ja maanviljelijöitä kerääntyi erityisesti Place du Luxembourgin läheisyyteen. .

Mielenosoitus ajoittui samaan aikaan Euroopan huippukokouksen kanssa. Turva-alue EU-rakennusten ympärillä on suljettu 17.–19. joulukuuta huippukokouksen ajaksi. EU:n huippukokouksessa käsitellään mm EU:n seuraavaa monivuotista budjettikehystä ja EU:n laajentumista.

Yksi loukkaantunut

Mies loukkaantui vakavasti tämänpäiväisen maanviljelijöiden mielenosoituksen aikana Brysselissä, kun poliisin ja mielenosoittajien välille syntyi yhteenottoja, raportoi Brusselstimes

Mies sai päävamman Place du Luxembourgin evakuoinnin yhteydessä, missä yhteenotot tapahtuivat aiemmin iltapäivällä. Paikalla olleet poliisit veivät hänet hoitoon. Ei ole selvää, oliko mies mielenosoittaja vai toimittaja.

Poliisi aloitti Place du Luxembourgin tyhjentämisen torstaina noin klo 15.15 . Poliisi oli muodostanut piirin Place du Luxembourgin ympärille suojatakseen rakennusta. Poliisi käytti vesisuihkuja estääkseen traktoreita.

Poliisin ja mielenosoittajien välinen “kissa-hiiri”-leikki jatkui Euroopan korttelin kapeilla kaduilla. Iltapäivällä poliisi etsi mielenosoittajia, jotka jatkuvasti haastoivat viranomaisia. Poliisi oli muodostanut piirin Place du Luxembourgin ympärille suojatakseen rakennusta.

Maanviljelijät heittelivät kananmunia poliiseja kohti ja ajoivat traktorilavoilla perunoita ja kaatoivat niitä maahan, joita mielenosoittajat heittelivät ympäriinsä.

Poliisi hyökkäsi vähintään kolme kertaa Place du Luxembourgin ympärillä olevilla kaduilla hajottaakseen kovakouraisten mielenosoittajien ytimen.

Poliisi pidätti useita maanviljelijöitä  päivän aikana. Useimmat mellakoivat maanviljelijät olivat Ranskasta. Jotkut ns suverenisteista kantoivat EU:n vastaisia “Frexit”-banderolleja, ilmaistakseen tahtoa irtaantua EU:sta.

Mielenosoitus alkoi hiljentyä iltapäivän mittaan. Klo 16 mennessä tori oli lähes tyhjä, kun poliisi onnistui hajottamaan jäljellä olleet mellakoijaryhmät. Suurin osa traktoreista oli myös poistunut torilta.

Mielenosoituksen päättyminen oli suunniteltu klo 17 aikaan. Viimeiset traktorit olivat alkuillasta poistumassa Albert II Boulevardilta, ja siivoustyöt olivat käynnissä. Mielenosoittajat jättivät torille sotkua: mukulakiviä oli kaivettu ylös, esteitä levitelty teille ja muutamia pieniä tulipaloja sytytetty. Poltetut skootterit olivat myös ympäri toria.

Maanviljelijöiden jatkuvat mielenosoitukset ja EU-tyytymättömyys

Mielenosoituksia on järjestetty viime vuosina maanviljelijöiden toimesta EUn päätöksiä ja maatalouspolitiikkaa vastaan.

Vuonna 2025 Tšekin ja Slovakian maanviljelijät järjestivät traktoriblokkeja raja-alueilla vastalauseena halvoille tuontituotteille ja EU:n kauppasopimuksille.

Vuosina 2023–2024 maanviljelijät protestoivat traktorimarsseilla monissa maissa EU:n ilmasto- ja maatalouspolitiikkaa, tuontisopimuksia ja byrokratiaa vastaan.

Ranskassa vuonna 2024 mielenosoitukset kohdistuivat dieselveroon, alhaisiin tuottajahintoihin sekä Mercosur-kauppasopimuksen ehdotuksiin.

Puolassa vuosina 2024–2025 viljelijät järjestivät mielenosoituksia ja vastustivat EU:n vihreitä ja kauppapoliittisia linjauksia.

Vuonna 2024 yli kymmenessä EU-maassa järjestettiin marssitapahtumia ja mielenosoituksia, joissa viljelijät vastustivat EU:n politiikkaa.

Toimittaja

Karl Beckenström

Tilaa Positv TÄSTÄ

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Peskov kommentoi Posi TV:lle: Suomen johto on valinnut vihamielisen linjan

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoo Posi TV:lle Venäjän pitävän Suomen nykyjohdon politiikkaa vihamielisenä. Samalla hän tekee eron Suomen poliittisen johdon ja tavallisten kansalaisten välille ja vakuuttaa Venäjän haluavan palauttaa maiden väliset hyvät naapuruussuhteet. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Venäjän presidentin Vladimir Putinin lehdistösihteerin Dmitri Peskovin viesti Suomen nykyjohdolle on jyrkkä. ”Täällä […]

Geopolitiikka 22 t sitten

Kokoomuksen Elina Hiltunen lataa rajun väitteen – muslimijohtajat uhkasivat viedä äänet demareille

Turun kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Elina Hiltunen väittää, että kaupungissa toimivien muslimiyhteisöjen johtajat olisivat käyttäneet äänestäjien siirtämistä puolueiden painostuskeinona. Hiltunen kertoo myös, että hänen islamia käsitelleen videonsa poistamista vaadittiin pian sen julkaisemisen jälkeen. Turun kokoomuksen valtuustoryhmästä määräajaksi erotettu Elina Hiltunen, esittää vakavia väitteitä Turun kunnallispolitiikan kulisseissa tapahtuvasta vaikuttamisesta. Hiltunen käsittelee asiaa torstaina julkaistussa Kuuntelija-podcastin haastattelussa, jossa hän […]

Politiikka Eilen 19:27

Malinen ei hellitä Tiihosen kimpusta – tyrmää nyt KD-yhteistyön ja varoittaa Suomen kohtalosta

Ekonomisti Tuomas Malinen jatkaa kovasanaista arvosteluaan Vapauden liiton puheenjohtajaa Ossi Tiihosta kohtaan. Vain vuorokausi ”myyrä”-syytöksen jälkeen Malinen varoittaa Suomen olevan matkalla kohti tuhoa ja hyökkää voimakkaasti Tiihosen mahdolliseksi kuvaamaansa yhteistyötä kristillisdemokraattien kanssa vastaan. Tuomas Malisen ja Ossi Tiihosen välinen julkinen sanasota näyttää saavan jatkoa. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Posi TV […]

Politiikka Eilen 15:28