Thaimaan prinsessa Bajrakitiyabha Narendira Debyavati on kuollut 47-vuotiaana pitkän sairauden jälkeen. Reutersin mukaan Thaimaan hovi ilmoitti perjantaina, että kuningas Maha Vajiralongkornin vanhin tytär kuoli torstai-iltana Bangkokissa vietettyään yli kolme vuotta koomassa.
Prinsessa oli ollut hoidettavana King Chulalongkorn Memorial Hospital -sairaalassa joulukuusta 2022 lähtien. Hän menetti tuolloin tajuntansa sydänperäisen sairauskohtauksen vuoksi ollessaan vierailulla Nakhon Ratchasiman maakunnassa Koillis-Thaimaassa. Prinsessa kuljetettiin ensin paikalliseen sairaalaan ja lennätettiin sen jälkeen helikopterilla Bangkokiin jatkohoitoon.
Thaimaan kuningashuoneen mukaan prinsessan tila heikkeni viime vaiheessa useiden vakavien terveysongelmien vuoksi. Hänen kuolemaansa edelsivät muun muassa vatsaontelon infektio, paksusuolentulehdus, matala verenpaine, sydämen rytmihäiriöt ja veren hyytymishäiriöt. Jo toukokuussa kuningashuone ilmoitti, että prinsessan tila oli heikentynyt useiden elinten infektioiden vuoksi.
Kanadassa tutkitaan valtion säästöjä tahdonvastaisella eutanasialla
Prinsessan kuolemasta annettiin hovin tiedote, ja hänen muistokseen järjestetään kuninkaalliset hautajaismenot perinteiden mukaisesti. Thaimaan hallituksen odotetaan julistavan maahan suruajan.
Bajrakitiyabha, jota kutsuttiin Thaimaassa usein nimellä prinsessa Pa, syntyi 7. joulukuuta 1978. Hän oli kuningas Maha Vajiralongkornin ja tämän ensimmäisen puolison, prinsessa Soamsawalin, ainoa yhteinen lapsi. Hän oli yksi Thaimaan näkyvimmistä kuninkaallisen perheen jäsenistä ja tunnettiin erityisesti oikeusalan työstään. (AP)
Prinsessa opiskeli lakia Thaimaan Thammasat-yliopistossa ja jatkoi sen jälkeen opintojaan Yhdysvalloissa Cornellin yliopistossa. AP kertoo, että hän suoritti Cornellissa oikeustieteen maisterin tutkinnon vuonna 2002 ja tohtorin tutkinnon vuonna 2005. Myös Cornell Chronicle kuvasi häntä poikkeuksellisen monipuoliseksi juristiksi, diplomaatiksi ja rikosoikeuden asiantuntijaksi.
Bajrakitiyabha työskenteli uransa aikana Thaimaan syyttäjälaitoksessa ja toimi diplomaattina. Hän oli vuosina 2012–2014 Thaimaan suurlähettiläänä Itävallassa, Sloveniassa ja Slovakiassa. Hän palasi myöhemmin oikeusalan tehtäviin Thaimaassa.
Prinsessa tunnettiin myös vankilassa olevien naisten aseman parantamiseen liittyvästä työstään. AP:n mukaan hän edisti Kamlangjai- eli Inspire-hanketta, jonka tarkoituksena oli tukea thaimaalaisia naisvankeja ja auttaa heitä palaamaan yhteiskuntaan. Hänen työnsä liittyi myös YK niin sanottuihin Bangkokin sääntöihin, jotka koskevat naisvankien kohtelua ja naisiin kohdistuvia vapaudenmenetyksen vaihtoehtoja.
YK huume- ja rikosjärjestö UNODC nimitti Bajrakitiyabhan vuonna 2017 hyvän tahdon lähettilääksi oikeusvaltiotyöhön Kaakkois-Aasiassa. Hän toi tehtävään kokemusta rikoksentorjunnasta, rikosoikeudesta ja oikeusvaltioperiaatteesta. (UNODC)
Prinsessan kuolema on merkittävä hetki Thaimaan kuningashuoneelle myös siksi, että hänen asemansa oli poikkeuksellisen näkyvä. Hän kuului kuningas Vajiralongkornin niihin lapsiin, joilla on virallinen kuninkaallinen arvonimi ja joiden on katsottu olevan perustuslain nojalla mahdollisia kruununperimysjärjestyksessä.
Prinsessan ruumiin kerrotaan asetettavan esille Bangkokin Suuressa palatsissa, ja hautajaiset järjestetään kuninkaallisten perinteiden mukaisesti korkeimpia kunnianosoituksia noudattaen.
Professori arvioi vuonna 2022 sairastumisen liittyneen koronarokotteeseen
Prinsessa Bajrakitiyabhan sairastuminen on herättänyt julkisuudessa myös kysymyksiä mahdollisesta koronarokotehaitasta. Posi TV kertoi aiemmin, että mikrobiologian emeritusprofessori Sucharit Bhakdi arvioi jo vuonna 2022, että prinsessan vakava sairauskohtaus olisi voinut liittyä koronarokotteeseen.
Aiemmin perusterve prinsessa joutui sairaalahoitoon 14. joulukuuta 2022 saatuaan sydänongelmia, joiden seurauksena hänen aivonsa kärsivät hapenpuutteesta. Bhakdi väitti prinsessan vaipuneen koomaan COVID-rokoteannoksen jälkeen, 23 päivää kolmannen tehosterokotteen jälkeen, ja arvioi kyseessä olevan koronarokotteen aiheuttama vakava terveysvaurio.
Thaimaan prinsessan terveys heikentynyt- professori arvioinut syyksi koronarokotetta jo 2022
Bhakdi kertoi myös LifeSiteNewsin haastattelussa, että Thaimaan kuninkaalliselle perheelle olisi välitetty tietoa prinsessan mahdollisesta rokotehaitasta. Hänen mukaansa hän oli keskustellut koronarokotteista ja niiden vakaviksi arvioimistaan haitoista myös Thaimaan korkeiden viranomaisten kanssa.
Bhakdi esitti viranomaisille, että koronarokotteet perustuisivat petokseen, koska niistä ei hänen mukaansa ollut tehty riittäviä farmakologisia turvallisuustutkimuksia. Bhakdin kerrotaan myös esittäneen, että Thaimaa voisi purkaa Pfizer-BioNTechin rokotesopimuksen ja maksaa korvauksia ihmisille, joiden terveyden hän katsoo tuhoutuneen koronarokotteen vuoksi. Sopimusta ei kuitenkaan ole peruttu. Thaimaan elintarvike- ja lääkevirasto pidensi jopa joidenkin Pfizer-erien viimeisiä käyttöpäiviä, mikä kertoo päinvastaisesta suunnasta. (Bangkok Post)