Summer Davos 2026: Kiina isännöi talouden ja teknologian huippukokousta

Maailman talousfoorumin (WEF) järjestämä 17. Summer Davos-kokous pidetään 23.–25. kesäkuuta Kiinan Dalianissa, satamakaupungissa Pohjois-Kiinassa. Kiina on toiminut Summer Davos -tapahtuman isäntänä jo useita vuosia. Tapahtuma kokoaa yhteen yli 1 500 johtajaa eri puolilta maailmaa keskustelemaan ajankohtaisista taloudellisista, teknologisista ja yhteiskunnallisista kysymyksistä. Aiheina on globaaleja kehityskuluja, kuten digitalisaatio, vihreä siirtymä ja kansainvälinen yhteistyö.

Foorumin teemana on tänä vuonna ”Innovoiminen suuressa mittakaavassa”. Tapahtumassa pohditaan miten globaalit innovaatiot ja teknologiat voivat tuoda talouskasvua ja luoda uusia työpaikkoja nuoremmille sukupolville. Foorumissa pohditaan myös, kuinka uutta teknologiaa voidaan hyödyntää reaalitalouden tarpeisiin.

Summer Davos on tilaisuus globaalien yritysjohtajien, talouspoliitikkojen ja asiantuntijoiden verkostoitumiselle. Tapahtumassa keskustellaan kansainvälisten liiketoimintamahdollisuuksien lisäksi myös siitä, kuinka globaalit ongelmat, kuten ilmastonmuutos ja taloudelliset epävarmuustekijät, voidaan ratkaista yhteistyössä eri toimijoiden kesken. Aiheina ovat muassa talouden ja teollisuuden muutokset, jotka vaikuttavat kaupankäyntiin ja markkinoiden rakenteisiin.

Kiinan nousu talousmahtina globaalissa talousjärjestelmässä on keskeinen aihe, sillä maan talous on edelleen yksi maailman suurimmista ja sen kehityssuunnat voivat vaikuttaa laajasti muihin maihin. Tapahtuma tarjoaa myös mahdollisuuden tutustua kiinalaisiin innovaatioihin ja niiden mahdollisuuksiin globaalissa mittakaavassa. WEF foorumi vahvistaa Aasian ja lännen talous- ja kauppasuhteita.

Suomalaisia osallistujia ei ole vielä vahvistettu, mutta aiemmissa Summer Davos -foorumeissa on ollut edustajia monista suomalaisista yrityksistä ja akateemisista piireistä, erityisesti teknologian ja kestävän kehityksen alueilla.

WEF yksityinen järjestö

Maailman talousfoorumin (WEF) perusti Klaus Schwabb vuonna 1971 ja se on maailman vaikutusvaltaisimpia talousfoorumeita. Foorumin järjestämisestä ja sen kustannuksista vastaa WEF yhdessä yksityisten sponsorien kanssa- suuryritykset, kuten Apple, Google ja Alibaba, ovat olleet mukana sponsoroinnissa ja järjestelyissä. Tapahtumaan osallistuvat maksavat osallistumismaksuja. WEF kertoo olevansa riippumaton, ei-kaupallinen järjestö, joka toimii kansainvälisenä keskustelufoorumina talouden, politiikan ja yhteiskunnan kysymyksissä.

Davos-kokouksilla pyritään edistämään julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä. WEF:n kokoukset toimivat yksityisen sektorin liiketoimintamahdollisuuksien ja sopimusten solmimispaikkana, jolloin yksityiset intressit saattavat ajaa kansallisten etujen yli. Vaikka WEF korostaa, että se toimii vain keskustelufoorumina, monet katsovat, että se tarjoaa pääsyn globaaleihin talousverkostoihin ja mahdollistaa valtaapitävien ja suuryritysten strategisten liittoutumien luomisen.

Mainos
Mainos

 

Toimittaja

H. Virtanen

Tilaa PosiTV TÄSTÄ

 

 

 

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Talo & Tyyli -messut vetivät väkeä Forssassa – lama ei näy kiinnostuksessa

Forssassa tänä viikonloppuna järjestetyt Talo & Tyyli -messut keräsivät runsaasti kävijöitä, vaikka rakentamisen ja remontoinnin markkina käy Suomessa edelleen poikkeuksellisen alhaisella tasolla. Messut järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa Forssassa, ja tapahtuma sai vahvaa tukea myös paikallisesti. Forssan kaupunki on yksi messujen suurimmista tukijoista, ja kaupungin rooli tapahtuman mahdollistajana näkyi myös järjestelyissä. Messuvastaava Keijo Koskimiehen mukaan tapahtuma […]

Kotimaa 2 t sitten

Unkarissa vastarintaa EU:n maatalouspolitiikkaa ja vapaakauppasopimuksia vastaan

Unkarissa on käynnistynyt vahva vastarintaliike Euroopan unionin maatalouspolitiikkaa vastaan. Johtavien maatalousjärjestöjen vuonna 2026 aloittama vetoomus on kerännyt jo yli 260 000 allekirjoitusta, ja allekirjoittajien määrä kasvaa edelleen, kertoo Hungary Today. Unkarin viljelijäjärjestöjen liitto MAGOSZ ja maatalouskamari NAK kertovat, että kampanjan tavoitteena on puolustaa kotimaisia maatalouden tuotantostandardeja sekä vastustaa EU:n vapaakauppasopimuksia, joita pidetään uhkana eurooppalaiselle maataloudelle […]

Eu 6 t sitten

Yhdysvaltojen ja Iranin tulitaukoneuvottelut päättyivät ilman sopua Pakistanissa

Yhdysvallat ja Iran eivät päässeet sopuun kasvokkain käydyissä neuvotteluissa Pakistanin pääkaupungissa Islamabadissa. Neuvottelujen kariutuminen luo epävarmuutta hauraan, kahden viikon mittaisen tulitauon jatkuvuudelle. Yhdysvaltain valtuuskuntaa johtanut varapresidentti JD Vance kertoi keskustelujen kestäneen yhteensä 21 tuntia. Hänen mukaansa Iran ei antanut selkeää sitoumusta siitä, ettei se tavoittelisi ydinasetta. – Tarvitsemme yksiselitteisen vakuutuksen siitä, ettei Iran kehitä ydinasetta […]

Uutiset 7 t sitten