Oulun keskustasta löytyneen 1600-luvun laivanhylyn tarina jatkuu poikkeuksellisella tavalla. Aalto-yliopiston tutkijat ovat valmistaneet Hahtiperän hylyn ylijäämäpuusta tekstiilikuitua, kehränneet sen langaksi ja neuloneet siitä mekon uudenlaista, tekoälyä hyödyntävää teknologiaa apuna käyttäen.
Vuonna 2019 oululaisen hotellin peruskorjauksen yhteydessä parkkipaikan alta paljastui harvinainen löytö – jäänteitä 1600-luvun tavarankuljetuslaivasta. Laiva nimettiin Hahtiperän hylyksi Oulun ensimmäisen sataman mukaan. Vuosia kestäneen konservointityön jälkeen osa puunkappaleista oli vaarassa päätyä jätteeksi, sillä kaikkea materiaalia ei voitu säilyttää, vaikka jokainen pala dokumentoitiin.
Museoviraston meriarkeologi Minna Koivikko alkoi pohtia, voisiko yli 300 vuotta vanhoille puunkappaleille löytyä vielä uusi käyttötarkoitus. Ajatus päätyi Aalto-yliopistoon, jossa Bioinnovaatiokeskuksen koordinaattori Susanna Ahola kokosi tutkijoita hankkeen ympärille.
Aallon tutkija Inge Schlapp-Hackl kollegoineen muokkasi hylkypuun tekstiilikuiduksi professori Michael Hummelin ohjauksessa. Puusta poistettiin ensin epäpuhtauksia sisältänyt ulko-osa, minkä jälkeen sisäosa pilkottiin ja prosessoitiin liukoselluksi. Siitä valmistettiin kuitua Aallon ja Helsingin yliopiston kehittämällä Ioncell®-menetelmällä.
Ioncell®-kuitua voidaan valmistaa puun lisäksi esimerkiksi kierrätyspaperista, pahvista, tekstiilijätteestä tai oljesta. Hahtiperän hylystä tehty lanka erottuu kuitenkin erityisellä alkuperällään: sitä ei valkaistu eikä värjätty missään vaiheessa. Mekon himmeästi hohtava ruskea sävy on peräisin suoraan vanhasta laivapuusta.
Kuva: Esa Kapila / Aalto-yliopisto
Aalto-yliopiston neulestudiossa lehtori Anna-Mari Leppisaari suunnitteli ja neuloi langasta kaksi identtistä mekkoa. Toinen tulee Oulun taidemuseolle ja toinen Aalto-yliopistolle. Mekon pintakuvio on saanut inspiraationsa puunsyistä ja digitaalisesta kohinasta. Suunnittelussa hyödynnettiin vanhemman yliopistonlehtorin Severi Uusitalon kokeellista neuleensuunnitteluohjelmaa, joka perustuu evolutiiviseen algoritmiin.
Leppisaaren mukaan kyse ei ole siitä, että tekoäly korvaisi suunnittelijan, vaan ihmisen ja teknologian yhteisluovuudesta. Valmis ohjelma ei vaadi suurta laskentatehoa, vaan erilaiset pintakuvioehdotukset syntyivät paikallisesti suunnittelijan omalla koneella.
Mekot neulottiin Shima Seikin teollisella neulekoneella saumattomasti yhtenä kolmiulotteisena kappaleena. Menetelmän etuna on, ettei materiaalia mene hukkaan. Leppisaari kertoo jännittäneensä, miten erikoislaatuinen lanka käyttäytyisi koneessa, mutta se osoittautui yllättävän vahvaksi.
Museovirasto antoi Aalto-yliopistolle vapaat kädet materiaalin muokkaamiseen. Toiveena oli, että lopputulos kunnioittaisi ainutlaatuista löytöä ja jatkaisi sen tarinaa. Koivikon mukaan hylkymekko tuo usein näkymättömissä olevan vedenalaisen kulttuuriperinnön osaksi ihmisten arkiympäristöä.
Aalto-yliopiston materiaalimuotoilun asiantuntija Pirjo Kääriäinen näkee hankkeessa laajemman viestin materiaalien arvostamisesta. Hänen mukaansa laivanhylky on poikkeustapaus, mutta se pysäyttää pohtimaan, miksi kiertoon sopivia materiaaleja heitetään jatkuvasti pois.
Lähes kaksi vuotta kestäneeseen projektiin osallistui kymmeniä kemian, puunjalostuksen, tekstiilien ja muotoilun asiantuntijoita.
Hahtiperän hylystä valmistettuun mekkoon voi tutustua Oulun taidemuseon Huomisen vaatekaappi -näyttelyssä kesän ajan.
