Minnesotan viranomaiset ja päiväkodin johto selittävät esiin nousseita väärinkäytösväitteitä
Minnesotan osavaltion viranomaiset sekä erään päiväkodin johto ovat kiistäneet julkisuudessa esitetyt väitteet, joiden mukaan osavaltion tukemia päiväkoteja käytettäisiin väärin julkisten varojen saamiseksi ilman todellista toimintaa. Osavaltion lasten, nuorten ja perheiden palveluista vastaavan viranomaisen mukaan väitteet eivät perustu todettuihin havaintoihin. Viranomaiset kertovat, että useat päiväkodit on tarkastettu viime kuukausien aikana ennalta ilmoittamattomilla käynneillä, eikä tarkastuksissa ole […]
Hannes-myrsky riehui lauantai-sunnuntai välisenä yönä
Hannes-myrsky iski Suomeen lauantain ja sunnuntain välisenä yönä aiheuttaen laajoja metsätuhoja ja sähkökatkoja. Myrsky kaatoi arviolta 300 000 kuutiometriä puita ja yli 180 000 kotitaloutta oli ilman sähköä huippuvaiheessa. Pelastustoimi sai yli 3 000 tehtävää myrskyn seurauksena. Hannes-myrsky oli yksi 2000-luvun merkittävimmistä myrskyistä Suomessa, tuhojen ja sähkökatkosten määrien perusteella. Ilmatieteen laitos luonnehti sitä yhdeksi viime vuosikymmenten tuhoisimmista myrskyistä […]
Miljardeja veronmaksajien rahoja katosi Biden-hallinnon vuokra-avustuksissa
Yhdysvaltain asuntoministeriön (HUD) tilinpäätösraportin mukaan Bidenin hallinnon aikana jaetuissa vuokra-avustuksissa esiintyi laajoja epäselvyyksiä, jotka koskevat miljardeja dollareita liittovaltion varoja. Osa tuista on raportin mukaan maksettu henkilöille, jotka olivat jo kuolleet, tai joiden kelpoisuus ohjelmaan oli muutoin kyseenalainen uutisoi Fox News HUD:n virallisen raportin mukaan vuokra-avustusohjelmiin ohjattiin yhteensä noin 50 miljardia dollaria, joista arviolta jopa 5,8 […]
Hyönteisproteiinitehtaita konkurssiin maailmalla
Useat hyönteisproteiiniyritykset maailmalla, kuten ranskalainen Ÿnsect ja kanadalainen Aspire ovat ajautuneet konkurssiin tai saneeraukseen. Hyönteisproteiinin ”vallankumous” ei olekaan taloudellisesti kannattavaa. Ranskalainen hyönteisyritys Ÿnsect konkurssiin Ranskalainen hyönteis‑proteiini‑startup Ÿnsect, joka oli yksi Euroopan tunnetuimmista hyönteisproteiinialan yrityksistä, on virallisesti asetettu oikeuden määräämään konkurssiin. Se ei onnistunut saamaan rahoitusta jatkaakseen toimintaansa. Yritys oli saanut yli 600 miljoonan dollarin […]
91 droonia iski Putinin residenssiin – Zelenskyi kiistää osallisuuden iskuun
Poliisi epäilee rikosta Tampereen Teiskon radiomastoputoamisessa – TikTok-haaste johti nuoren kuolemaan
Kiina käynnisti historian suurimmat sotaharjoitukset Taiwanin ympärillä
Ukrainan parlamenttia ravistelee uusi korruptiotutkinta – vallan huipulla pyritty estämään tutkinnat
Ukrainan kansallinen korruptionvastainen virasto NABU ja erikoissyyttäjänvirasto SAPO tutkivat laajaa lahjontavyyhtiä, joka ulottuu suoraan parlamenttiin ja hallitsevaan puolueeseen. Tutkinnan kohteena on useita kansanedustajia, joita epäillään rahan vastaanottamisesta vastineeksi parlamenttiäänestyksiin vaikuttamisesta. Tutkijoiden mukaan kansanedustajille maksettiin käteistä poliittisten päätösten ohjaamisesta. Kyse ei ole yksittäisestä rikkeestä, vaan järjestelmällisestä toiminnasta, jossa poliittista valtaa on myyty rahaa vastaan. Tutkintaa on […]
Minnesotassa maahanmuuttajien tekemä 200 miljoonan dollarin sosiaalitukipetos
Minnesotassa, USA:ssa on paljastunut laaja sosiaalipalvelujen laskutuspetos liittyen lasten ruoka-apuun korona-aikana. Tekijöinä on ollut pääasiassa somalialaistaustaisia maahanmuuttajia. Petoksen mittakaava on suuri. Minnesotan viranomaiset eivät puuttuneet asiaan ajoissa, koska he pelkäsivät tulevansa leimatuiksi rasistisiksi. Myös valtavirtamedia jätti Minnesotan tukirahaskandaalin huomiotta vuosiksi. Vuonna 2022 Minnesotan liittovaltion syyttäjä nosti syytteet 47 henkilölle, jotka osallistuivat Feeding Our Future ‑järjestön […]
Blogi: Nykypäivän Suomi ja leipäjonot – tarvitaanko niitä?
Saako ihmistä enää auttaa ilman että joku arvostelee? Kun auttajia ja heidän työtään jatkuvasti arvostellaan, syynätään ja syyllistetään käy pian niin, ettei kukaan enää uskalla tai jaksa auttaa. Onko se hyvä asia? Kenenkään kannalta? Suomessa on ollut vuosikymmenten ajan upeita ihmisiä ja järjestöjä, jotka ovat pyyteettömästi auttaneet vähävaraisia jakamalla ruokaa. Tunnetuimpia näistä ovat Heikki Hursti […]