Nepotismi nosti päätään Suomessakin

Suomessa nousi hiljattain kohu kansanedustajien käytännöstä palkata eduskunta-avustajiksi omia lapsiaan tai puolisoitaan. Nimittämiset ovat ravistelleet suomalaisten oikeustajua.

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps) palkkasi eduskunta-avustajakseen poikansa, Ville Rajainmäen. Rajainmäki on 24-vuotias, eikä hänen koulutustaustastaan ole julkista tietoa.

Jaana Strandman (ps), palkkasi avustajakseen puolisonsa, Toni Liukkosen.

Veijo Niemi (ps) palkkasi avustajakseen oman poikansa ja Mikko Polvinen (ps) oman naisystävänsä.

Kuva: Santeri Viinamäki

Perheenjäsenten palkkaaminen on herättänyt epäilystä hallinnon eettisestä tasosta. Vaasan yliopiston emeritusprofessori Ari Salminen, joka on pitkään tutkinut korruptiota ja julkisen vallan väärinkäyttöä arvosteli ilmiötä Iltalehden haastattelussa 29.10.2025: ”Tämä ilmiö, josta nyt puhutaan, on nepotismia, siis lähisukulaisten suosintaa. Ja kyllä sitä yleensä pidetään eräänä korruption muotona.”

Salminen korostaa, että vaikka sääntöjä ei ole sinänsä rikottu – sillä eduskunnan säännöt eivät kiellä sukulaisen palkkaamista – kyse on integriteetin loukkauksesta, jossa toiminta on puolueellista. Hän huomauttaa, että julkisia tehtäviä, jotka rahoitetaan verovaroilla, ei tulisi täyttää sukulaisuuden perusteella, vaan pätevyyden ja osaamisen perusteella.

Nepotismi tarkoittaa sukulaisten suosimista politiikassa, liike-elämässä ja yhteiskunnan osa-alueilla esimerkiksi henkilövalinnoissa tai taloudellisten etujen myöntämisessä.

Presidentti palkkasi poikansa

Toinen nepotismin tapaus liittyy presidentti Alexander Stubbin poikaan, Oliver Stubbiin. Hänet palkattiin kesällä 2025 kolmen kuukauden tutkimusavustajan tehtävän Ulkopoliittiseen instituuttiin (UPI). Hakijoita oli yhteensä 59, ja Oliver Stubb valittiin viiden haastatellun joukosta.

Valinta herätti kritiikkiä, koska Oliver Stubb oli kokemattomin viidestä haastatellusta hakijasta ja oli vasta ensimmäisen vuoden politiikan opiskelija. Muilla hakijoilla oli pidemmällä olevia opintoja ja kansainvälisen politiikan alan työkokemusta.

UPI:n ohjelmajohtaja Harri Mikkola perusteli valintaa korkealla motivaatiolla ja asiaosaamisella. Perustelu on ontuva, koska valittu oli kokemattomin hakija. Jokainen hakija varmaankin on motivoitunut hakiessaan tehtävään, ja sekään ei siten perustele valintaa. Kuitenkin UPIn esittelymuistiossa Oliver Stubbia kuvattiin “selkeästi ansioituneimmaksi”.

UPI muutti palkkaussääntöjä, ei muistanut mainita

Mainos
Mainos

Oliver Stubb lähetti sähköpostin Ulkopoliittisen instituutin (UPI) johtajalle Hiski Haukkalalle 8.2. 2025, jossa ilmaisi kiinnostuksensa harjoittelupaikkaan ”taidoillaan ja innollaan”. Kaksi päivää myöhemmin UPI muuttikin sääntöjä niin, että myös EU:n ulkopuolisissa maissa, opiskelevat voivat hakea harjoittelijapaikkaa. Tämä muutos teki Oliver Stubbin hakukelpoisuudesta mahdollisen. UPI:n johtaja Haukkala myönsi myöhemmin, että oli unohtanut mainita yhteydenoton ja että se tuli hänen tietoonsa vasta median tietopyyntöjen jälkeen.

Kymmenkunta kantelua tehtiin Eduskunnan oikeusasiamiehelle  Oliver Stubbin valinnasta UPIn harjoittelijaksi. Oikeusasiamies valvoo viranomaisten ja virkamiesten lainmukaisuutta ja etiikkaa. Kantelijat kyseenalaistivat valintaprosessin reiluuden ja lainmukaisuuden.

Lisäksi neljä kantelua on tehty oikeuskanslerille. Kantelut tehtiin yksityishenkilöiden toimesta. Yhdessä kantelussa sanotaan,  että Presidentti-instituutio on nyt antanut selkeän signaalin, kuinka korruptio on hyväksyttävää.

Eduskunnan avustajilta ei vaadita koulutusta

Eduskunnan avustajien palkkaamiseen ei liity virkamieslakia, sillä eduskunta-avustajat eivät ole virkamiehiä. Heidän työsuhteensa on eduskunnan kanslian palvelussuhde ja tehtävä rahoitetaan verovaroilla

Eduskunta ei rajoita palkkaamista sukulaisuuden perusteella eikä myöskään aseta avustajille mitään koulutus- tai työkokemusvaatimuksia. Avustajilta ei vaadita mitään muuta kuin täysi-ikäisyyttä ja turvallisuusselvitystä.

Eduskunta-avustajan tehtäviin kuuluu vaativaakin lainsäädäntötyön seuranta- ja selvitystyötä, tausta-aineiston kokoamista, viestintää, lakialoitteiden ja kannanottojen laatimista tai muokkaamista, yhteydenpitoa järjestöihin, viranomaisiin ja äänestäjiin.

Kansanedustajien avustajien valintakriteereihin olisi viipymättä lisättävä tehtävän vaatima ammatillinen koulutus ja osaaminen.

Avustajien palkkaamisen tulossa muutos 

Pertti Rauhio esitti ehdotuksen, että vuodesta 2027 alkaen eduskunta ei enää palkkaisi yksittäisiä avustajia, vaan palkkaamisoikeus siirtyisi kokonaan eduskuntaryhmille ryhmäkansliamallin kautta. (IL 29.10.2025)

Toimittaja
Karl Beckenström

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Heidät eristettiin vauvoina koronasulun aikana – joka kolmannella yhä huolestuttavia vaikeuksia

Ensimmäisen Englannin koronasulun aikana syntyneistä lapsista joka kolmannella havaittiin nelivuotiaana tavallista suurempia toiminnanohjauksen tuen tarpeita. Tutkijoiden mukaan vaikeudet voivat näkyä koulussa muun muassa keskittymisessä, ohjeiden muistamisessa ja tunteiden säätelyssä. Kun Britannia sulkeutui maaliskuussa 2020, vastasyntyneiden lasten ensimmäiset elinkuukaudet muuttuivat poikkeuksellisiksi. Vauvaryhmät ja monet vapaa-ajan tilat suljettiin. Tapaamisia sukulaisten ja ystävien kanssa rajoitettiin, kasvomaskeja käytettiin julkisilla […]

Tiede 54 min sitten

PRO Tutkijat ratkaisivat kakan muodon arvoituksen – tulos selittää myös kakkaemojin

Hietamatojen ulosteiden tutkiminen saattaa kuulostaa vitsiltä, mutta taustalla on vakavasti otettavaa fysiikkaa. Tutkijat ovat osoittaneet, että ulostekasojen muotoa voidaan selittää samoilla mekaanisilla laeilla kuin taipuisan köyden kiertymistä. Mehdi Habibin, Neil M. Riben ja Daniel Bonnin tutkimus julkaistiin Nature Communications -tiedelehdessä. Tutkimuksen otsikko on vapaasti suomennettuna ”Hietamadon ulosteen kiertyminen paljastaa kakan muodon yleismaailmallisen mekaniikan”. Tilaa Posi […]

Tiede 1 t sitten

Miestä puukotettiin Helsingin Asema-aukiolla – poliisi epäilee tapon yritystä

Mies loukkaantui vakavasti teräaseella tehdyssä väkivallanteossa Helsingin Asema-aukiolla varhain torstaiaamuna. Sivullinen ilmoitti tapahtuneesta hätäkeskukseen noin kello 5.30. Paikalle saapunut poliisi löysi aukioalueelta loukkaantuneen miehen, mutta epäilty tekijä oli ehtinyt poistua ennen poliisin saapumista. Uhri toimitettiin vakavien vammojensa vuoksi sairaalahoitoon. Mainos Poliisin alustavien tietojen mukaan uhri ja epäilty tekijä tuntevat toisensa. Poliisi selvittää tapahtumien kulkua ja […]

Rikokset 1 t sitten