Vanha suomalainen sananlasku muistuttaa, että puhuminen on hopeaa ja vaikeneminen kultaa. Mutta entä jos ongelma ei tänä päivänä olekaan se, että puhutaan liikaa – entä jos ongelma on se, ettei uskalleta puhua ollenkaan? Mitä sinä ajattelet tästä – tule kertomaan se meille Aamuhetkeen 11.6. klo 9.
Mikä on mielestäsi keskusteluhuoneen tarkoitus? Voisiko se tarjota jotakin myönteistä – mitä se voisi olla? Mitä sinä toivoisit saavasi keskusteluhuoneelta – uusia ajatuksia, kuulluksi tulemista, haastamista vai vain hetken, jossa ei ole yksin ajatustensa kanssa? Vai aivan jotain muuta?
Yksi ajatus huoneiden taustalla on ollut tarjota ihmisille avoin tila, jossa on vapaus puhua ja sanoa. Keskusteluhuoneissa kuitenkin moni osallistuu mieluummin kuuntelemalla kuin puhumalla. Ehkä kuunteleminen onkin yhtä lailla osallistumista.Tämä havainto saa minut pohtimaan laajemmin sitä, mikä onkaan – tai mikä voisi olla – PosiTV:n huoneiden tarkoitus. Oletuksena on ollut, että ihmisillä on tarve avoimeen ja vapaaseen keskusteluun. Mutta onko näin?
Onko huoneiden olemassaololle vielä jokin peruste tai lähtökohta, jota ei ole otettu huomioon? Voisiko keskusteluhuoneissa toimia toisin siten, että ne vastaisivat paremmin sitä tavoitetta tai toivetta, joka sinulla on?
Avoin debatointikulttuuri on Suomessa muisto vain – vai onko?
Kysymisen, kuuntelemisen ja vuoropuhelun kriisi
Koetko, että Suomessa on edelleen lupa ja vapaus puhua? Onko mahdollista olla eri mieltä ajautumatta erimielisyyteen, ja saavatko erilaiset mielipiteet ja näkökulmat olla aidosti olemassa – vai onko niiden tila kaventunut?
Puhumme paljon sananvapaudesta. Harvemmin kuitenkaan pysähdymme pohtimaan, mitä sillä tarkoitamme. Tarkoittaako sananvapaus vapautta sanoa – vai myös vapautta tulla kuulluksi? Entä mitä suora puhe oikeastaan on – rehellisyyttä, rohkeutta ja asioiden ääneen sanomista, vai voiko se myös sulkea toisen ulkopuolelle loukkaamalla ja vähättelemällä? Voiko suoran puheen nimissä joskus tulla oikeuttaneeksi myös rumaa tai törkeää puhetta?
Sana on miekkaa mahtavampi, sanoo vanha suomalainen sananlasku.
Mietihän omasta elämästäsi tilannetta, jossa olet kokenut sanojen voiman. Sanojen, jotka kannattelivat. Tai sanojen, jotka satuttivat. Voisiko tällainen tilanne syntyä esimerkiksi myös työpaikalla tai vaikkapa sukujuhlissa?
Kuvitellaan työryhmä, joka kokoontuu ensimmäistä kertaa yhteisen hankkeen äärelle – tai vaikkapa suvun kesäjuhla. Yksi osallistujista kuuntelee enemmän kuin puhuu. Hän haluaa ensin hahmottaa kokonaisuutta ennen kuin ottaa kantaa.
Hetken kuluttua joku toteaa:
”Olisi hyvä, että kaikki osallistuisivat aktiivisemmin keskusteluun.”
Yhdelle kyse voi olla harmittomasta toteamuksesta. Toiselle samat sanat voivat saada aivan toisen merkityksen.
Suoraa puhetta – vai oletus siitä, että osallistuminen näyttää kaikilla samalta?
Näistä kysymyksistä keskustelemme seuraavassa Aamuhetkessä. Ehkä kaikkein kiinnostavin kysymys ei lopulta ole se, mitä saa sanoa, vaan mitä varten ihmiset kokoontuvat keskustelemaan.
Tule mukaan keskustelemaan. Haasta näkemyksemme keskusteluhuoneen tarpeellisuudesta ja korjaa käsityksemme ”viiden K:n säännöstä”:
⦁ Kiitä – ainakin joskus puheenvuorosta
⦁ Kannusta – vaikka sisäinen kriitikkosi vähän pyörittelisi silmiään
⦁ Kehu – jos löydät siihen syyn (tai harjoittele sitä)
⦁ Kunnioita – erityisesti silloin, kun oma näkökulma tuntuu selvästi paremmalta
⦁ Kriittisyys – ajatuksia saa haastaa, mutta ihmisten persoonan analysointiin tai diagnoosimaisiin tulkintoihin ei tarvitse mennä
Toimittaja
Marika Järvenlahti
