Liettua varautuu Venäjän hyökkäykseen – ”Taistelemme vastaan”

Liettuan pääministeri Mindaugas Sinkevičius elokuussa 2026. Kuva: Saeima / Ieva Ābele-Ozoliņa / Wikimedia Commons

Liettua on varautunut tilanteeseen, jossa Venäjä hyökkäisi maahan. Pääministeri Mindaugas Sinkevičius kertoo maalla olevan valmiina myös evakuointisuunnitelmia – eikä kaikkia mahdollisia skenaarioita käsitellä julkisesti.

Liettuan pääministeri Mindaugas Sinkevičius kertoi BBC:n Newsnight-ohjelmalle, että liettualaiset kokevat olevansa jatkuvasti Venäjän muodostaman uhan alla. Hänen mukaansa Liettua ei antautuisi, jos maa joutuisi hyökkäyksen kohteeksi.

”Taistelemme vastaan”, Sinkevičius sanoi mahdollisesta Venäjän hyökkäyksestä.

Pääministerin mukaan Liettua valmistautuu useisiin erilaisiin skenaarioihin. Kaikista suunnitelmista ei hänen mukaansa puhuta julkisesti.

Sinkevičius nosti esimerkiksi väestön evakuoinnin. Suunnitelmissa on pohdittu muun muassa sitä, kuinka ikääntyneitä ihmisiä voitaisiin kuljettaa pois kaupungeista mahdollisimman sujuvasti ja välttää samalla liikenteen ruuhkautuminen.

”Kohtaamme konkreettisia uhkia. Emme päivittäin, mutta koemme niitä, ja se on meille todellisuutta”, Sinkevičius kuvaili BBC:lle.

Evakuointisuunnitelma hyväksyttiin jo kesällä

Liettua hyväksyi heinäkuussa koko maan kattavan yksityiskohtaisen väestön evakuointisuunnitelman. Liettuan sisäministeriön mukaan suunnitelma määrittelee viranomaisten toimintaa sekä sotilaallisten että siviililuonteisten uhkien varalta.

Suunnitelmassa käsitellään muun muassa väestön varoittamista, kuljetuksia, evakuointireittejä, tilapäismajoitusta sekä ruoka-, terveys- ja sosiaalipalvelujen järjestämistä kriisitilanteessa.

Liettua on myös aivan viime päivinä vahvistanut käytännön varautumistaan. Sisäministeriö ilmoitti 18. syyskuuta suunnittelevansa kuuden miljoonan euron rahoitusta kuntien evakuointi- ja väestönsuojeluvalmiuksien parantamiseen.

Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa.

Liettua kuuluu Natoon ja jakaa maarajan sekä Venäjän Kaliningradin alueen että Venäjän läheisen liittolaisen Valko-Venäjän kanssa.

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Näkökulma | Rahajärjestelmä on muuttumassa – historiallinen rakennemuutos muuttaa omistamista

Kirjoittaja: Karoliina Balk Rahajärjestelmän rakenteellinen muutos Rahajärjestelmää ollaan muuttamassa perustavanlaatuisella tavalla. Digitaalinen raha, digitaalinen identiteetti, stablecoinit ja tokenisoidut omaisuuserät muodostavat teknistä kokonaisinfrastruktuuria, jossa raha, henkilöllisyys ja omistusoikeudet yhdistyvät samaan digitaaliseen systeemiin- kokonaiskeskitetysti. Yksityisomistuksen olemus muuttuu. Omistaminen on tähän asti perustunut oikeudelliseen omistusoikeuteen ja rekistereihin ja liikepankkien rahaan. Fyysisen omaisuuden kohdalla omistusoikeus on perustunut lakiin ja […]

Näkökulma 26 min sitten

PRO Tutkijat kutittivat rottia viisi päivää – näin siinä kävi

Tieteen nimissä tehdään toisinaan asioita, jotka kuulostavat enemmän komedialta kuin tutkimustyöltä. Yhdysvaltalaistutkijat kutittivat tällä kertaa aikuisia rottia viitenä päivänä peräkkäin ja seurasivat, miten niiden suhtautuminen ihmisiin muuttui. Syyskuussa Physiology & Behavior -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin niin sanotun rottien kutittamisen vaikutuksia aikuisiin Sprague Dawley -rottien naaraisiin ja uroksiin. Tilaa Posi TV lahjaksi – tuellasi riippumaton suomalainen […]

Tiede 1 t sitten

Trump kielsi kolmen median edustajien pääsyn Valkoiseen taloon – Suomessa tilanne on paljon vakavampi

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin viime viikon lopulla Valkoisesta talosta häätämät mediat Politico, CNN ja MS Now (entinen MSNBC) vievät presidentin ja kolme hänen neuvonantajaansa oikeuteen. Mediat katsovat presidentin päätöksen olevan suora hyökkäys Yhdysvaltain perustuslain ensimmäistä lisäystä vastaan. Ensimmäiseen lisäykseen kuuluu muun muassa lehdistönvapaus, ja sen mukaan viranomaisten ei tule päättää siitä, mitä media uutisoi tai […]

Kotimaa 1 t sitten