Kuusamoon suunnitellaan uutta rajavartioasemaa

Rajavartiointia itärajalla Kuusamossa. Kuva: Rajavartiolaitos

Rajavartiolaitos kertoo suunnittelevansa uuden rajavartioaseman rakentamista Kuusamoon yhteistyössä Senaatti-kiinteistöt kanssa. Hanke on edennyt hankesuunnitteluvaiheeseen, jonka on määrä valmistua elokuussa.

Suunnitelmien mukaan uusi asema kokoaisi yhteen nykyisten Kuusamon ja Kortesalmen rajavartioasemien toiminnot. Tavoitteena on tehostaa toimintaa keskittämällä resurssit yhteen moderniin toimipisteeseen.

Tämänhetkisen suunnitelman mukaan asema sijoittuisi poliisiaseman läheisyyteen Kuusamossa. Lopullinen sijainti kuitenkin tarkentuu hankkeen edetessä.

Mainos
Mainos

Rajavartiolaitos korostaa, että päätöstä asemien yhdistämisestä tai toimintojen lopullisesta keskittämisestä ei ole vielä tehty. Hankesuunnitteluvaiheessa selvitetään muun muassa toteutusvaihtoehtoja, kustannuksia ja toiminnallisia tarpeita ennen lopullisia linjauksia.

Suunnitteilla oleva hanke ei koske Kuusamon kansainvälistä rajanylityspaikkaa, vaan liittyy ainoastaan rajavartiotoiminnan tilaratkaisuihin alueella.

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

NATO-kytkentäinen yritys tukee kiinalaisia satelliitteja

NATO-yhteistyötä tekevä norjalaisyritys KSAT tekee yhteistyötä kiinalaisen CGSTL:n kanssa, joka tekee yhteistyötä Venäjän kanssa NATO-joukkojen liikehdinnän seurannassa. End-to-End -palvelua?

5 t sitten

EU:n iänvarmennussovellus – teknisesti pelkkä vitsi, mutta askel kohti massavalvontaa

Euroopan komissio julisti uuden iänvarmennussovelluksensa valmiiksi. Komission mukaan sovelluksen on määrä toimia keskeisenä välineenä alaikäisten suojelemisessa internetin haitalliselta sisällöltä ja se on suunniteltu tarjoamaan yhtenäinen, yksityisyyttä kunnioittava ja käyttäjäystävällinen ratkaisu ikärajoitettujen palveluiden, kuten pornosivustojen ja sosiaalisen median alustojen, ikäkontrolliin. Teknologian ympärillä velloo kuitenkin voimakasta kritiikkiä, joka kyseenalaistaa järjestelmän teknisen toteutuksen, sekä sen vaikutukset kansalaisten digitaaliseen yksityisyyteen. […]

Eu 7 t sitten

Humalaisten veneily päättyi puuhun

Kaksi vahvasti päihtynyttä henkilöä loukkaantui veneonnettomuudessa Sotkamossa lauantai-iltana, kertoo poliisi. Onnettomuus sattui noin kello 22 aikaan Tukilahteen laskevalla joella. Hätäkeskus sai ilmoituksen moottoriveneestä, joka oli törmännyt puuhun. Paikalle hälytettiin poliisin lisäksi ensihoito ja pelastusviranomaiset. Poliisin paikkatutkinnassa selvisi, että vene oli kulkenut jokea pitkin kohti Kalliojärveä, mutta ajautunut kapealla väylällä rantapenkkaan. Törmäyksen seurauksena vene kimposi noin […]

Kotimaa 10 t sitten