Kreml kertoo esittäneensä aloitteen Yhdysvalloille – sisältö avoin

Kreml on ilmoittanut esittäneensä laajan aloitteen Yhdysvallat suuntaan. Venäjän edustajien mukaan kyseessä olisi useita osa-alueita kattava aloite, joka liittyy taloudellisiin suhteisiin ja geopoliittiikkaan, kertoo muunmuassa Bloomberg.

Moskovasta ei ole julkaistu virallista asiakirjaa tai tarkkaa kuvausta ehdotuksen sisällöstä. Julkisuudessa esitettyjen tietojen perusteella kokonaisuuden on arvioitu liittyvän mahdollisiin investointeihin, kaupalliseen yhteistyöhön sekä turvallisuuspolitikkaan. Washington ei ole kommentoinut yksityiskohtia, eikä vahvistanut, että ehdotus olisi johtanut virallisiin neuvotteluihin.

Kremlin muistion mukaan Yhdysvalloille esitettiin talous- ja yhteistyöehdotus, jonka arvoksi on raportoitu noin 12 biljoonaa dollaria, KievIndependent kertoo.

Kansainväliset analyytikot arvioivat, että aloitteella voidaan pyrkiä joko tunnustelemaan neuvotteluhalukkuutta tai rakentamaan pohjaa pidemmälle diplomaattiselle prosessille. Samalla huomautetaan, että ilman konkreettisia myönnytyksiä keskeisissä kiistakysymyksissä eteneminen on epätodennäköistä.

Toistaiseksi ei ole merkkejä siitä, että ehdotus olisi muuttanut Ukrainan sodan tilannetta tai pakotepolitiikan suuntaa. Diplomaattiset yhteydet maiden välillä ovat kuitenkin säilyneet, ja keskusteluyhteyksiä pidetään avoimina.

Kremlin ehdotus Yhdysvalloille ei vielä tarkoita konkreettisia sopimuksia maiden välillä, vaan pikemminkin diplomatian tunnustelua. Vaikka Venäjä ja Yhdysvallat kartoittavat mahdollisuuksia taloudelliseen ja strategiseen yhteistyöhön, Eurooppa seuraa tilannetta tarkasti, sillä kaikki mahdolliset ratkaisut Ukrainan sodan tai taloudellisen yhteistyön ympärillä vaikuttavat sen turvallisuuteen ja talouteen.

Mainos
Mainos

Ukrainan sota ja sen seurauksena– talouspakotteet, diplomaattiset kiistat ja sotilaallinen vastakkainasettelu – ovat syvästi heikentäneet Venäjän ja länsimaiden välistä luottamusta. Mutta nyt Moskova ja Washington avaavat yhteyksiä ja tekevät omia suunnitelmiaan Euroopan osallisuutta sivuuttaen.

Senaattori Marco Rubion Münchenin puheessa viitattiin, että Yhdysvallat tarjoaa Euroopalle liittolaisuussuhteen jatkoa vain, jos se hyväksyy Yhdysvaltojen globaalin johtoaseman ja tukee sen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. EU:n itsenäisen maailmanpoliittinen rooli ei siinä ympäristössä pääse toteutumaan ja sen mahdollisuudet toimia itsenäisenä maailmanpolitiikan tekijänä ovat rajoitetut.

Toimittaja

Karl Beckenström

 

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Helsingin Stockmannin Pride-kampanja kuumensi tunteita Virossa

Helsingin Stockmannin Pride-aiheinen kampanja on noussut puheenaiheeksi Virossa. Virolainen viihde- ja uutismedia Elu24 uutisoi aiheesta otsikolla, jossa todetaan, että “Viljandi ei selvästikään ole Helsinki”. Jutun mukaan Stockmannin Pride-näkyvyys Suomessa on herättänyt Virossa vilkasta keskustelua.  Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Keskustelun ytimessä on Helsingissä sijaitsevan Stockmannin Pride-aiheinen kampanja ja sen […]

Ulkomaat 4 t sitten

The Canary: Venäjä-uhkaa käytetään tekosyynä puolustusmenojen kasvattamiselle

Britanniassa käydään kovaa poliittista vääntöä puolustusmenojen kasvattamisesta, mutta vasemmistolainen The Canary nostaa esiin kriittisen näkökulman – sen mukaan Venäjän, Kiinan ja terrorismin uhkaa liioitellaan tai käytetään tekosyynä sille, että rahaa ohjataan lisää armeijalle ja aseteollisuudelle samalla, kun tavallisiin kansalaisiin kohdistuvat leikkaukset uhkaavat syventyä. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Aiheen […]

Ulkomaat 5 t sitten

Sveitsin väkiluvulle ehdotettu 10 miljoonan maksimiraja kaatui kansanäänestyksessä

Sveitsiläiset näyttävät hylänneen kansanäänestyksessä aloitteen, joka olisi rajoittanut maan väkiluvun alle 10 miljoonaan vuoteen 2050 asti. Sveitsin kansanpuolueen ajama ehdotus olisi voinut johtaa huomattaviin maahanmuuttorajoituksiin ja horjuttaa maan suhteita Euroopan unioniin. Reutersin mukaan Sveitsin yleisradio SRF ennuste osoitti sunnuntaina, että noin 55 prosenttia äänestäjistä vastusti ehdotusta ja 45 prosenttia kannatti sitä. Äänestysaktiivisuus nousi yli 57 prosentin. […]

Ulkomaat 5 t sitten