Käteinen raha Sveitsin perustuslakiin – ratkaisu, jolla on kansainvälistä ulottuvuutta

Sveitsi on päättänyt perjantaisessa kansanäänestyksessä lisätä käteisen rahan osaksi liittovaltion perustuslakia. Hallituksen virallisen äänestystiedotteen mukaan muutos ei vaikuta jokapäiväiseen elämään, eikä tuo mukanaan uusia tehtäviä tai kustannuksia. Käteisen taloudellinen asema on heikentynyt digitaalisten maksujen yleistyessä.

Tämä päätös on silti merkittävä viesti myös kansainvälisesti. Eteläafrikkalainen antropologi ja aktivisti Brett Scott sanoo, että käteisrahan kirjaaminen perustuslakiin on tärkeä viesti muulle maailmalle.  Pankit ovat edistäneet digitaalisten maksujen käyttöä vuosikymmenten ajan. Nyt Sveitsi sitoutuu fyysisen rahan säilyttämiseen.

Scottin mukaan monet ihmiset näkevät käteisen tärkeänä paitsi maksuvälineenä myös sosiaalisesti ja taloudellisesti merkittävänä elementtinä. Esimerkiksi vanhukset, vammaiset ja vähävaraiset luottavat usein käteiseen, koska sen avulla on helpompi hallita budjettia. Hän mainitsee myös, että osa ihmisistä haluaa säilyttää myös “informaalin talouden” elementin, jossa ei ole instituutioiden valvontaa.

Vaikka Sveitsi on yksi Euroopan johtavista maista fyysisen rahan käytössä, sielläkin käteisen yleinen käyttö on laskenut merkittävästi viime vuosina. Käteistä käytettiin vuonna 2024 vain noin 30 % kaikista maksutapahtumista, kun se vielä 2017 oli noin 70 %.

Vaikka käteisen kirjauttaminen perustuslakiin on symbolisesti merkittävä teko, sen odotetaan vain vähän hidastavan käteisen vähenemistä arkipäivän maksuliikenteessä.

Mainos
Mainos

Käteisellä rahalla on symbolinen ja yksilönvapaudellinen merkitys. Käteinen raha on vapaan ja anonyymin maksamisen väline. Käteismaksujen ostoja ja paikkoja ei voi liittää henkilöön, tai luoda niillä henkilöstä kuluttajaprofiilia eikä muutakaan dataa.

Swissinfo

Toimittaja

H. Virtanen

Tilaa PosiTV TÄSTÄ

Keskustelu 2

  1. T
    Suomessa oli samanlainen selvitys vireillä vielä vuonna 2022, onkohan tämä edennyt, vai onko kuollut ja kuopattu...? Uutinen aiheesta: https://yle.fi/a/3-12043017/64-3-59308
  2. Raakel
    Käteinen raha on hyvä olla kätössä! Itse käytän aina käteistä, kun mahdollista. Lisäksi olen eronnut kiinnikkeistä kuten K-Kauppa, S-Ryhmä + heidän pankki ,erilaisista yhdistyksistä,päivittäislehti yms.

Luitko jo nämä?

Helsingin Stockmannin Pride-kampanja kuumensi tunteita Virossa

Helsingin Stockmannin Pride-aiheinen kampanja on noussut puheenaiheeksi Virossa. Virolainen viihde- ja uutismedia Elu24 uutisoi aiheesta otsikolla, jossa todetaan, että “Viljandi ei selvästikään ole Helsinki”. Jutun mukaan Stockmannin Pride-näkyvyys Suomessa on herättänyt Virossa vilkasta keskustelua.  Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Keskustelun ytimessä on Helsingissä sijaitsevan Stockmannin Pride-aiheinen kampanja ja sen […]

Ulkomaat 9 t sitten

The Canary: Venäjä-uhkaa käytetään tekosyynä puolustusmenojen kasvattamiselle

Britanniassa käydään kovaa poliittista vääntöä puolustusmenojen kasvattamisesta, mutta vasemmistolainen The Canary nostaa esiin kriittisen näkökulman – sen mukaan Venäjän, Kiinan ja terrorismin uhkaa liioitellaan tai käytetään tekosyynä sille, että rahaa ohjataan lisää armeijalle ja aseteollisuudelle samalla, kun tavallisiin kansalaisiin kohdistuvat leikkaukset uhkaavat syventyä. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Aiheen […]

Ulkomaat 9 t sitten

Sveitsin väkiluvulle ehdotettu 10 miljoonan maksimiraja kaatui kansanäänestyksessä

Sveitsiläiset näyttävät hylänneen kansanäänestyksessä aloitteen, joka olisi rajoittanut maan väkiluvun alle 10 miljoonaan vuoteen 2050 asti. Sveitsin kansanpuolueen ajama ehdotus olisi voinut johtaa huomattaviin maahanmuuttorajoituksiin ja horjuttaa maan suhteita Euroopan unioniin. Reutersin mukaan Sveitsin yleisradio SRF ennuste osoitti sunnuntaina, että noin 55 prosenttia äänestäjistä vastusti ehdotusta ja 45 prosenttia kannatti sitä. Äänestysaktiivisuus nousi yli 57 prosentin. […]

Ulkomaat 10 t sitten