Julian Assange paljasti CIA:n suunnitelman salamurhata hänet.

Julian Assange paljasti CIA:n suunnitelman salamurhata hänet.

Tätä uutista et löydä Yleisradiosta, joka väittää tekevänsä journalismia.

Kaikkien todellisten journalistien kiistaton elossa oleva sankari Julian Assange Wikileaksin perustaja puhui parlamentin kuulemistilaisuudessa Euroopan neuvostossa Strasbourgissa Ranskassa 1. lokakuuta 2024.

Assange kertoi tilaisuudessa, kuinka CIA:n johtaja Mike Pompeo käynnisti kostokampanjan tavoitteenaan Assangen kidnappaus ja salamurhaaminen hänen olleessaan Ecuadorin suurlähetystössä Lontoossa.

Samalla sallittiin Assangen eurooppalaisten kollegojen jahtaaminen alistamalla heidät varkauksille, hakkerointihyökkäyksille ja heistä levitettiin väärää tietoa.

Assange kertoi, kuinka hänen vaimonsa ja poikansa joutuivat myös hyökkäyksen kohteeksi. CIA:n agentti oli määrätty jatkuvasti seuraamaan heitä. Agentille annettiin ohjeet hankkia DNA:ta Assange pojan vaipasta.

Tämän on todistanut yli 30 nykyistä ja entistä Yhdysvaltain tiedustelupalvelun virkamiestä. Lisäksi tämä on todistettu syytteessä, joka on nostettu joitakin CIA:n agentteja vastaan.

Assange kertoi, kuinka hänen ja hänen lähipiirinsä agressiivinen kohtelu oikeudenkäynnin ulkopuolella tarjoaa harvinaisen näytön siitä, miten vaikutusvaltaiset tiedusteluorganisaatiot sortavat kansainvälisesti. Tämä ei ole ainutlaatuista, totesi Assange.

Assange sanoi, että hänen naiiviutensa oli uskoa lakiin ja siihen, että he voittaisivat, koska olivat ymmärtäneet, mikä oli laillisesti mahdollista.

Lait ovat vain paperinpalasia, ja niitä voidaan tulkita uudelleen poliittisten tarkoituksien mukaan. Ne ovat vain sääntöjä, joita hallitseva luokka laatii, ja jos nuo säännöt eivät sovi siihen, mitä he haluavat tehdä, niin he tulkitsevat niitä uudelleen ja tarpeen tulle muuttavat niitä, lausui Assange.

Yhdysvaltain tapauksessa ärsytimme Yhdysvaltojen perusvoimia, tiedustelusektoria, turvallisuusvaltiota ja salassapitovaltiota.

Mainos
Mainos

Yhdysvaltain perustuslain ensimmäinen lisäys näyttää mielestäni aika mustavalkoiselta, se on hyvin lyhyt ja siinä sanotaan, että kongressi ei saa säätää lakia joka rajoittaa puhetta tai lehdistöä.

Tarkasteltaessa Yhdysvaltojen perustuslain ensimmäistä lisäystä näemme, että yhtäkään kustantajaa ei ole koskaan asetettu syytteeseen julkaisemisesta, salatun tiedon julkaisemisesta Yhdysvalloista, joko kotimaassa tai kansainvälisesti, jatkoi Assange.

Kuinka sitten kävikään, ennakkotapaukset tähän liittyen oli vain uudelleen tulkittu ja kyllä ehkä lopulta, jos olisin vielä elossa siinä järjestelmässä, olisin voinut voittaa Yhdysvaltain korkeimmassa oikeudessa riippuen siitä, millainen Yhdysvaltain korkeimman oikeuden kokoonpano olisi ollut. Nyt olen menettänyt 14 vuotta kotiarestissa suurlähetystössä piirityksessä ja turvavankilassa.

Luulen, että tämä on tärkeä opetus siitä, että kun suurvaltafraktio haluaa tulkita lain uudelleen, se voi tehdä niin. Tässä tapauksessa Yhdysvaltain oikeusministeriö teki sen. Se ei välittänyt siitä, mikä on laillista, joka heille on jotain paljon myöhempää varten. Sen tavoittelema pelotteluvaikutus ja sen rankaisutoimet ovat saaneet aikaan vaikutuksensa.

Haluan olla täysin selvä: en ole tänään vapaa, koska järjestelmä toimi, olen tänään vapaa vuosien vankeuden jälkeen, koska tunnustin syyllisyyteni journalismiin, Assange sanoi lainsäätäjille.

Päätoimittaja
Ilkka Tiainen

Lähteet:
https://edition.cnn.com/2024/10/01/europe/julian-assange-council-europe-address-intl/index.html

https://x.com/Ultrafrog17/status/1841154903537811492

X @Ultrafrog17

Kuva: kuvakaappaus YouTube: DW News

Keskustelu 3

  1. Kimmo Leino
    Suomenkin osalta kaikki tehty suunnitelmallisesti. Oikeusministeriö 2005 tilasi tutkimuksen: "Media ja demokratia Suomessa / Kriittinen näkökulma".

    Tuota tutkimuksesta suoraan on luettavissa : "Ratkaisevassa roolissa tässä on YLE." " Tärkeää on myös pienten, mutta merkittävien lehdistötukien käyttö."

    YLE-vero siis suunniteltiin YLE:n ottamiseksi propakandistiseen käyttöön.

    Ja salassa todellakin on paljon häärätty: youtube; Salassa myyty Suomi-striimi kertoo kuinka meidän omaisuus koitetaan varastaa !

    Tai rumble; Atomistudio; Totuuden etsijät, Kimmo Leino; Suomen terveydenhuollon tahallinen alasajo.
    1. Ike Novikoff
      Kiitos Kimmo pyyteettömästä työstäsi.
      Tässä mainitsemasi linkit.
      Vahva katselusuositus.
      <a href="https://www.youtube.com/watch?v=nrKDYj3NG5k" rel="nofollow ugc">https://www.youtube.com/watch?v=nrKDYj3NG5k</a>
      <a href="https://rumble.com/v4d6ap8-atomistudio-kimmo-leino-suomen-terveydenhuollon-tahallinen-alasajo.html" rel="nofollow ugc">https://rumble.com/v4d6ap8-atomistudio-kimmo-leino-suomen-terveydenhuollon-tahallinen-alasajo.html</a>
  2. Aino Lauko
    Kiitos todella valaisevasta videosta! Jatka samaan mallin.

Luitko jo nämä?

Lentojen perumiset uhkaavat Euroopassa – polttoaine voi loppua kolmessa viikossa

Euroopan lentoliikenne voi ajautua vakaviin vaikeuksiin jo lähiviikkoina, varoittaa lentokenttiä edustava järjestö ACI Europe. Järjestön mukaan lentopolttoaine saattaa loppua jopa kolmen viikon sisällä, mikä voi johtaa lentojen perumisiin kesäsesongin alla. Taustalla USA:n ja Israelin aloittaman hyökkäyssodan aikaansaama häiriö tärkeässä öljykuljetusreitissä, Hormuzinsalmessa, jota Iran hallinnoi. Mikäli kuljetukset eivät pian palaudu normaaliksi, Eurooppaa uhkaa laaja polttoainepula. Tulitauko […]

Kotimaa 1 t sitten

Järjestäytynyt rikollisuus pyrkii soluttautumaan vankiloihin – viranomaiset huolissaan

Suomen vankiloissa on ennätyksellisen paljon järjestäytyneeseen rikollisuuteen kytkeytyviä vankeja, ja viranomaiset pitävät kehitystä vakavana turvallisuusuhkana. Rikosseuraamuslaitos kertoo, että ilmiöön liittyy yhä enemmän yrityksiä vaikuttaa virkamiehiin ja jopa soluttautua vankeinhoitoon. Tällä hetkellä Suomen vankiloissa on noin 350 vankia, joilla on kytköksiä järjestäytyneeseen tai verkostomaiseen rikollisuuteen. Määrä on poikkeuksellisen suuri ja lisää riskejä niin vankilaturvallisuudelle, viranomaistoiminnalle kuin […]

Kotimaa 1 t sitten

Naudanlihan tuottajahinnat nousivat lähes 17 prosenttia vuonna 2025

Suomen kotieläintalouden tuotoksen arvo kasvoi vuonna 2025 selvästi edellisvuodesta, kertoo Tilastokeskus. Arvo kohosi noin 2 712 miljoonaan euroon, mikä tarkoittaa lähes viiden prosentin kasvua vuodentakaiseen verrattuna. Kokonaisuudessaan maatalouden tuotoksen arvo pysyi kuitenkin lähes ennallaan. Kasvu kotieläintuotannossa perustui ennen kaikkea hintojen nousuun, vaikka tuotantomäärät eivät kasvaneet. Tilastojen mukaan kotieläintalouden tuotoksen volyymi laski noin prosentin, mutta erityisesti […]

Maatalous 1 t sitten