Vaalirikostutkinta Ylöjärvellä
Valtakunnansyyttäjän toimisto tutkii parhaillaan Ylöjärven vuoden 2025 kuntavaalien laillisuusvalvontaa ja vaalien järjestämisessä tapahtuneita epäiltyjä virkarikoksia. Ylöjärvellä kuntavaalien vaaliasiamiehenä toiminut Jorma Grönlund oli aiemmin jättänyt kantelun oikeuskanslerille ja sanoo vaalioikeutensa eli äänioikeutensa tai oikeutensa valvoa vaalien toimittamista estyneen kunnallisvaaleissa. Grönlund toimi vaaliasiamiehenä kuntavaaleissa. Hän on ollut neljä kertaa vaaleissa ehdokkaana ja yhden kerran aiemmin myös vaaliasiamiehenä. […]
Muutoksia perustuslakiin – eduskunnassa kiireellisenä
Eduskunta suunnittelee muutoksia Suomen perustuslakiin, jotka antaa lisää virkavaltuuksia kerätä tietoa, seurata viestintää ja tarvittaessa tehdä kotietsintöjä tai pidätyksiä, jos arvioidaan, että henkilö tai toiminta muodostaa uhkan turvallisuudelle. Muutoksia ollaan tekemässä kiireellisenä. Perustuslain 10 §:n muutos koskee yksityiselämän ja kotirauhan suojaa, on parhaillaan käsittelyssä. Perustuslain muutos on kotimainen päätös, jonka Suomi tekee oman turvallisuuspoliittisen ja oikeudellisen […]
Suomen Graniittipuolue rekisteröity – puolue suomalaisuuden juurilla
Oikeusministeriö on tutkinut ja hyväksynyt Suomen Graniittipuolue ry:n rekisteröintihakemuksen. Puolueen säännöt ja yleisohjelma täyttävät puoluelain edellytykset, ja ministeriö on 9.2.2026 antanut yhdistykselle luvan kannatusilmoitusten keräämiseen. Suomen Graniittipuolue ry:n ovat perustaneet kirjailija ja kuvataiteilija Katariina Souri, kirjailija Maiju Palin ja ry:n hallinnosta vastaava pedagoginen asiantuntija Metsälintu Pahkin. Kestävä yhteiskunta vahvoille peruskiville Graniittipuolueen aatteellinen ydin rakentuu pitkäjänteisen […]
Näkökulma: Lopettakaa pelkästä Epsteinista jauhaminen
Ajatus siitä, että Jeffrey Epstein olisi yksin pyörittänyt maailman politiikkaa, pedofiilirinkiä, suunnitellut pandemioita, luonut tekoälyjä, kehittänyt globaaleja agendoja, joilla lapset saadaan passiiviksi ja pelaamaan videopelejä, kiristänyt eri maiden johtajia ja kaikkea muuta mahdollista on mahdoton. Oikeat kysymykset Mistä tulivat Epsteinin varat? Kenen lukuun Epstein toimi? Kenen agendaa Epstein ajoi? Kuka siitä hyötyi? Tässä isommassa pelissä […]
Alfa-PVP Peukku-ongelma – riittääkö Rantasen politiikka?
Kansalaisaloite ”Tehomaksut pois” – yli 50 000 kannattajaa
Oleskelulupien ehtoja kiristetään – kuuden vuoden asumisvaatimus
Digitaalisen rahajärjestelmän nousu – etävalvonta ja rajoituksia
Käynnissä olevan rahajärjestelmän murros on siirtymä velkavetoisesta fiat-mallista kohti digitaalista lohkoketjuteknologian järjestelmää, jossa maksaminen, omistaminen ja valvonta integroituvat kaikki samaan tekniseen infrastruktuuriin. Digitalisaatio mahdollistaa rahan ohjelmoitavuuden, keskitetyn kontrollin ja poliittisen ohjattavuuden. Stablecoinit ja tokenisaatio toimivat väliportaina kohti laajempaa digitaalista rahamallia, jossa käteisen rooli pienenee — ja lopulta häviää — ja yksilön taloudellinen autonomia kaventuu ja […]
Väyrynen: Suomi veikkasi väärää hevosta
Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin toistuvat puheet Grönlannin hankkimisesta eivät ole yksittäinen oikku, vaan osa laajempaa historiallista jatkumoa suurvaltapolitiikassa. Näin arvioi pitkän linjan poliitikko ja valtiotieteiden tohtori Paavo Väyrynen Puheenaihe-podcastissa antamassaan haastattelussa. Väyrysen mielestä Suomen Nato-jäsenyys oli hätiköidysti tehty päätös, jonka vaikutuksista ei käyty avointa keskustelua, eikä mahdollisia geopoliittisia suunnanmuutoksia otettu tässä prosessissa huomioon. Suurvaltapolitiikka ei […]
Valtionvelan korko jo noin 3,2 miljardia
Samalla kun otsikot täyttyvät siitä mitä Trump tai Putin teki niin Suomen päättäjien katastrofaalinen taloudenhoito päästetään kritiikittä jatkumaan. Kuka enään muistaa Kokoomuksen vaalilupauksia? Kokoomuksen vaaliohjelmassa sanottiin vuonna 2023, että: ”Me Kokoomuksessa haluamme, että Suomen talous muuttuu paremmaksi. Haluamme myös, että suomalaisilla on rahaa ostaa ruokaa ja palveluita sekä toteuttaa unelmiaan.” ”Me teemme suunnitelman, jolla Suomen valtion tulot […]