WSJ: Pentagon tarvitsee 80 miljardia dollaria Iranin sodan kuluihin

Iranilaiset juhlivat tulitaukoa.

Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon on ilmoittanut kongressiedustajille tarvitsevansa 80 miljardia dollaria lisärahoitusta Iranin sodan kulujen sekä muiden menojen kattamiseen, kertoo Wall Street Journal.

Lehden mukaan Yhdysvaltain varapuolustusministeri Stephen Feinberg on välittänyt viestin lainsäätäjille puhelinkeskusteluissa. Reutersin mukaan kyse ei kuitenkaan ole vielä virallisesta lisärahoituspyynnöstä, vaan laajempi paketti voidaan toimittaa kongressille lähipäivinä.

Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa.

Lisärahoituspyynnön on määrä kattaa Pentagonin menojen lisäksi myös muita kuin puolustukseen liittyviä kohteita, kuten maataloustukea ja katastrofiapua. Reuters kertoo, ettei se pystynyt heti itsenäisesti vahvistamaan WSJ tietoja. Valkoinen talo ja Pentagon eivät myöskään olleet kommentoineet asiaa Reutersille.

Iranin sodan kustannukset ovat nousseet yhdeksi Washingtonin keskeisistä poliittisista kiistakysymyksistä. Pentagonin virkamies arvioi huhtikuussa sodan maksaneen siihen mennessä noin 25 miljardia dollaria. Sodan kokonaiskustannukset ovat kuitenkin edelleen epäselvät.

Iranin sodan jättilasku: 11,3 miljardia dollaria jo kuudessa päivässä

Mainos
Mainos

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aloitti Iranin vastaisen sotilaallisen operaation yhdessä Israelin kanssa 28. helmikuuta. Aiempi ajatus jopa 200 miljardin dollarin lisärahoituksesta kohtasi kongressissa voimakasta vastustusta.

Samaan aikaan Valkoinen talo on ajanut huomattavan suurta puolustusbudjettia. Reutersin mukaan Valkoisen talon budjettijohtaja Russell Vought puolusti keväällä 1,5 biljoonan dollarin vuotuista sotilasbudjettia, vaikka hän ei tuolloin antanut kokonaisarviota Iranin sodan kustannuksista.

Rahoituskiista osuu poliittisesti herkkään hetkeen. Kongressissa käydään keskustelua sekä sodan hinnasta että siitä, kuinka paljon liittovaltion varoja voidaan käyttää Iranin sotaan ilman laajempaa poliittista hyväksyntää. Reutersin mukaan osa lainsäätäjistä on vaatinut Valkoiselta talolta lisätietoja Iran-sopimuksesta-sopimuksesta ja hallinnon jatkosuunnitelmista.

WSJ raportti viittaa siihen, että Iranin sota on alkanut rasittaa Pentagonin taloutta ennakoitua enemmän.

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

80-luvun poplaulaja Bonnie Tyler kuollut – ”Total Eclipse of the Heart”- kappaleella maailmanmaineeseen

Bonnie Tyler, yksi 1980-luvun tunnetuimpia pop- ja rocklaulajia on kuollut 75-vuotiaana. Hänen perheensä kertoi torstaina, että Tyler menehtyi yllättäen portugalilaisessa sairaalassa suolistosairauden seurauksena. Tuhkimotarina Tyler, oikealta nimeltään Gaynor Hopkins oli perhetaustaltaan vaatimattomasta walesilaisesta kaivostyöläisen perheestä. Hän nousi kansainväliseen maineeseen jo 1970-luvun lopulla kappaleella ”It’s a Heartache”, mutta hänen uransa huipentui vuonna 1983 julkaistuun eeppiseksi nousseen […]

Kulttuuri 4 min sitten

Podcast-isäntä Roni Arvonen latasi suorat sanat EU:sta: ”Pelleorganisaatio – meille valehdeltiin”

Kovassa nosteessa olevan Kuuntelija-podcastin isäntä Roni Arvonen otti voimakkaasti kantaa Euroopan unionin viestien valvontaa koskevaan kiistaan. Arvonen julkaisi X-palvelussa päivityksen sen jälkeen, kun Euroopan parlamentissa käsitelty niin sanottu Chat Control -järjestely jäi voimaan. Torstain äänestyksessä 314 europarlamentaarikkoa äänesti järjestelyn jatkamista vastaan ja 276 sen puolesta, mutta vastustajat eivät saavuttaneet toisessa käsittelyssä vaadittua parlamentin jäsenten ehdotonta […]

Someuutiset 22 min sitten

Aaltola ja Toveri äänestivät viestiesi massavalvonnasta – leimasivat vastustajat lapsipornon puolustajiksi

Euroopan parlamentti käsitteli torstaina niin sanotun Chat Control -sääntelyn jatkamista. Kokoomuksen europarlamentaarikot Mika Aaltola  ja Pekka Toveri puolustivat sääntelyä poikkeuksellisen hyökkäävällä retoriikalla, mutta jättivät vastaamatta olennaiseen kysymykseen: miksi rikoksia pitäisi torjua analysoimalla myös sellaisten ihmisten viestintää, joita ei epäillä mistään? Euroopan parlamentin käsittelemä sääntely mahdollistaisi sen, että sähköisten viestintäpalvelujen tarjoajat voivat vapaaehtoisesti käyttää teknologiaa lapsiin […]

Eu 54 min sitten