Helsingin keskustassa järjestettiin mielenosoitus, jossa vaadittiin Yhdysvaltojen vaikutusvallan ja painostuksen lopettamista Venezuelaa kohtaan. Mielenosoittajat kokoontuivat rauhanomaisesti kantamaan kylttejä ja huutamaan iskulauseita, joissa korostui vaatimus kansallisen itsemääräämisoikeuden kunnioittamisesta ja ulkopuolisen sekaantumisen lopettamisesta.
Mielenosoitus sujui järjestäjien mukaan suunnitellusti ja ilman häiriöitä. Poliisi oli vahvasti läsnä tapahtumapaikalla, mutta järjestyshäiriöitä ei havaittu eikä viranomaisten tarvinnut puuttua tilanteeseen.
Video mielenosoituksesta
Positv:n toimittaja Sami Antinniemi oli kuvaamassa mielenosoituksessa. Videolla näkyy mielenosoittajien puheita Helsingin keskustassa, iskulauseita huutava väkijoukko sekä poliisin näkyvä läsnäolo. Videolla kuullaan myös haastatteluita, jossa mielenosoittajat avaavat näkemyksiään Venezuelan tilanteesta ja länsimaisen median roolista.
Videolla tehdyssä haastattelussa mielenosoittajat kyseenalaistavat laajasti mediassa esitetyn kuvan Venezuelan tilanteesta. Heidän mukaansa sosiaalisessa mediassa ja kansainvälisissä uutislähetyksissä nähdyt videot “juhlivista ihmisistä” eivät ole aitoja Venezuelasta.
– Näytetään kuvia, joissa ihmiset juhlivat ja väitetään niiden olevan Venezuelasta. Meidän käsityksemme mukaan monet näistä videoista on kuvattu aivan muualla ja irrotettu asiayhteydestään, haastattelussa todetaan.
Video katsottavista alta, artikkeli jatkuu videon alapuolella.
Taustaa tapahtumille
Varhain 3. tammikuuta 2026 Yhdysvallat käynnisti laajan sotilasoperaation Venezuelassa, jonka yhteydessä Venezuelan presidentti Nicolás Maduro ja hänen vaimonsa Cilia Flores otettiin kiinni Caracasissa. Operaatio sisälsi voimakkaita iskuja useisiin kohteisiin Venezuelassa ja sen seurauksena Maduro ja Flores siirrettiin Yhdysvaltoihin. Heidän kerrotaan saapuneen ensin Stewart Air National Guard Base -tukikohtaan ja sen jälkeen Manhattanille, missä heidät pidätettiin ja viedään oikeuden eteen syytteiden alle.
Maduro ja hänen vaimonsa ovat nyt Yhdysvalloissa pidätettyinä ja odottavat oikeudenkäyntiä liittovaltion tuomioistuimessa New Yorkissa, missä heitä vastaan on nostettu muun muassa huumeterrorismiin ja kokaiinin salakuljetukseen liittyviä syytteitä. He ovat molemmat kiistäneet syyllisyytensä oikeudenkäynnissä.
Toimittajat
Juha Korhonen ja Sami Antinniemi
Tilaa Positv TÄSTÄ