Video Iranin naisten jalkapallomaajoukkueesta herättää huolta – väitetty avunpyyntö bussin ikkunasta leviää somessa

Sosiaalisessa mediassa leviävä video on herättänyt laajaa keskustelua Iranin naisten jalkapallomaajoukkueen turvallisuudesta. Videolla yksi bussissa matkustavista pelaajista näyttää tekevän käsillään eleen, jota pidetään kansainvälisenä avunpyynnön merkkinä.

Videon mukaan joukkue matkusti bussilla jalkapallo stadionilta hotellille Asian Cup ottelun jälkeen Australiassa. Kuvaushetkellä yksi pelaajista nostaa kätensä bussin ikkunaan ja tekee käsimerkin, joka muistuttaa niin sanottua “Signal for Help” -merkkiä. Elettä käytetään kansainvälisesti tilanteissa, joissa henkilö haluaa viestiä olevansa vaarassa tai tarvitsevansa apua, mutta ei voi pyytää sitä avoimesti.

Pelaajat eivät suostuneet laulamaan Iranin kansallislaulua ennen otteluaan, protestina Iranin hallintoa vastaan. Tämän jälkeen kerrottiin, että heitä alettiin Iranin valtiollisessa mediassa kutsua “pettureiksi”, ja heidän turvallisuudestaan on herännyt vakava huoli. Kansainvälinen vetoomus heidän turvallisuutensa vuoksi on aloitettu. Julkaisussa esitetään, että joukkueen pelaajat olisivat matkansa aikana tiukan valvonnan alaisina. Joidenkin kommenttien mukaan pelaajilla ei olisi ollut mahdollisuutta liikkua tai kommunikoida vapaasti ilman viranomaisten valvontaa.

Tapauksen yksityiskohtia ei ole kuitenkaan vahvistettu riippumattomista lähteistä. Myöskään Iranin jalkapalloliitto tai viranomaiset eivät ole toistaiseksi kommentoineet videota tai siinä esitettyjä väitteitä.

Video on silti herättänyt huolta sosiaalisessa mediassa. Keskustelussa on viitattu myös aiempiin tapauksiin, joissa iranilaiset urheilijat ovat joutuneet poliittisen paineen tai vainon kohteeksi. Toistaiseksi ei ole varmuutta siitä, mitä videolla nähty ele tarkoittaa tai millaisessa tilanteessa se on tehty.

Ihmisoikeusaktivistit vaativat turvapaikkaa pelaajille Australiassa

Ihmisoikeusaktivistit  vaativat, että Iranin jalkapallojoukkueelle tarjottaisiin tukea ja turvapaikka Australiassa, jos he kokevat kotimaansa vaaralliseksi. Australian hallitus ilmaisi solidaarisuutta ja ihmisoikeusjärjestöt korostavat pelaajien oikeutta turvallisuuteen ja tukeen päätöksissään.

”Me seisomme solidaarisuudessa Iranin miesten ja naisten, erityisesti iranilaisten naisten ja tyttöjen kanssa,” Australian ulkoministeri Penny Wong kertoi ABC:lle sunnuntaina ennen ottelua.

Iranin naisten jalkapallojoukkueen ottelu Etelä-Koreaa vastaan oli viime viikolla ennen heidän putoamistaan Aasian Cupista, ja joukkue pelasi myös ottelun Australiaa vastaan sekä päätösottelun Filippiinejä vastaan sunnuntaina Gold Coastilla.

Toimittaja
Juha Korhonen

Tilaa Posi tv TÄSTÄ

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Helsingin Stockmannin Pride-kampanja kuumensi tunteita Virossa

Helsingin Stockmannin Pride-aiheinen kampanja on noussut puheenaiheeksi Virossa. Virolainen viihde- ja uutismedia Elu24 uutisoi aiheesta otsikolla, jossa todetaan, että “Viljandi ei selvästikään ole Helsinki”. Jutun mukaan Stockmannin Pride-näkyvyys Suomessa on herättänyt Virossa vilkasta keskustelua.  Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Keskustelun ytimessä on Helsingissä sijaitsevan Stockmannin Pride-aiheinen kampanja ja sen […]

Ulkomaat 9 t sitten

The Canary: Venäjä-uhkaa käytetään tekosyynä puolustusmenojen kasvattamiselle

Britanniassa käydään kovaa poliittista vääntöä puolustusmenojen kasvattamisesta, mutta vasemmistolainen The Canary nostaa esiin kriittisen näkökulman – sen mukaan Venäjän, Kiinan ja terrorismin uhkaa liioitellaan tai käytetään tekosyynä sille, että rahaa ohjataan lisää armeijalle ja aseteollisuudelle samalla, kun tavallisiin kansalaisiin kohdistuvat leikkaukset uhkaavat syventyä. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Aiheen […]

Ulkomaat 9 t sitten

Sveitsin väkiluvulle ehdotettu 10 miljoonan maksimiraja kaatui kansanäänestyksessä

Sveitsiläiset näyttävät hylänneen kansanäänestyksessä aloitteen, joka olisi rajoittanut maan väkiluvun alle 10 miljoonaan vuoteen 2050 asti. Sveitsin kansanpuolueen ajama ehdotus olisi voinut johtaa huomattaviin maahanmuuttorajoituksiin ja horjuttaa maan suhteita Euroopan unioniin. Reutersin mukaan Sveitsin yleisradio SRF ennuste osoitti sunnuntaina, että noin 55 prosenttia äänestäjistä vastusti ehdotusta ja 45 prosenttia kannatti sitä. Äänestysaktiivisuus nousi yli 57 prosentin. […]

Ulkomaat 10 t sitten