Yhdysvaltain presidentti Donald Trump saapui keskiviikkona Sveitsin Davokseen Maailman talousfoorumin vuosikokoukseen. Trump piti keskiviikkona puolitoistatuntisen puheen, jossa yhdisti talouslinjauksensa ulkopoliittisiin kannanottoihinsa. Trumpin suunitelmat ovat herättäneet arvostelua varsinkin Euroopassa.
Trump aloitti puheensa Davosin foorumissa kehumalla Yhdysvaltojen taloudellista suuruutta. Hän kertoi USA:n inflaation olevan laskusuunnassa ja talouskasvun olevan merkittävää, mikä hänen mukaansa hyödyttää koko maailmaa. Trump kehui hallintonsa saavuttamia talousinvestointeja ja sääntelyvähennyksiä, ja väitti Yhdysvaltojen olevan “maailman talousmoottori”.
Presidentti Trump sanoi, että Eurooppa ”ei ole menossa oikeaan suuntaan”. Hän sanoi rakastavansa Eurooppaa, mutta kritisoi sen hallitusten politiikkaa, viitaten erityisesti maahanmuuttoon ja energiapolitiikkaan. Trump totesi, että tietyt alueet Euroopassa ovat “tulleet tunnistamattomiksi” ja että Euroopan talous on heikentynyt.
Puheessaan Trump käsitteli myös Venezuelan öljyvarantoja sanoen, että Yhdysvallat saa Venezuelalta 50 miljoonaa barrelia öljyä ja että se tullaan jakamaan Venezuelan kanssa. Hän kehui Venezuelan talouden pärjäävän “erinomaisesti” ja väitti, että lähes kaikki suuret öljy-yhtiöt ovat ilmoittaneet tulevansa mukaan.
Trumpin Grönlannin suunnitelmat herättivät huomiota. Hän toisti aiempia vaatimuksiaan siitä, että USA:n tulisi neuvotella Grönlannin omistuksesta Tanskan kanssa, mutta korosti ettei aio käyttää sotilaallista voimaa. Kuitenkin Trump varoitti liittolaisia korkeammista tulleista, jos asia ei etene hänen haluamallaan tavalla. Monet johtajat ovat tuominneet Trumpin linjan ja korostaneet alueen suvereniteettia. Euroopan komission puheenjohtaja Von der Leyen on korostanut EU:n sitoutumista arktisen alueen turvallisuuteen ja todennut, että EU vastaa Trumpin uhkauksiin yhtenäisesti ja oikeasuhtaisesti.
Ursula von der Leyen on varoittanut, että korotetut tullit ja poliittinen painostus voivat heikentää transatlanttista liittolaisuutta. von der Leyen sanoi, että Trumpin ehdottamat lisätullit ovat ”virhe”, erityisesti pitkäaikaisten liittolaisten välillä. Trump kyllä lievensi osaa aiemmista tulliuhkauksistaan, mutta ei kokonaan luopunut kaikista ”tullipolitiikan” välineistä.
Trump puhui myös Ukrainan tilanteesta, että rauhansopimus on “kohtuullisen lähellä” Ukrainan ja Venäjän välillä. Trump sanoi, että toimet rauhan saavuttamiseksi ovat edistyneet ja osapuolten välillä on “kohtuullinen mahdollisuus” päästä sopimukseen. Hän toisti aiempia väitteitään siitä, että Venäjän hyökkäystä ei olisi tapahtunut, jos hän olisi ollut vallassa. Zelenskyi ei osallistu Davos-foorumiin Kiovan tilanteen vuoksi -hyökkäysten ja maan turvallisuus- sekä energia‑infrastruktuurin huollon takia.
Trump jatkoi myös tulli- ja kauppalinjauksestaan, sanoen että Yhdysvaltojen asettamat tuontitullit ovat tuoneet merkittäviä tuloja ja auttaneet hallitsemaan kaupan alijäämää.
Trumpin linjaukset Davosissa ovat herättäneet laajaa keskustelua ja arvostelua. Kanadan entinen pääministeri Mark Carney sanoi, että perinteinen USA‑johtoisen kansainvälisen järjestelmän aika on ohi ja että maailma on siirtymässä kohti kovempaa valtapoliittista kilpailua, ja että liittolaisten on tehtävä yhteistyötä vastatakseen muutoksiin. Carneyn mukaan Trumpin toimet, kuten Grönlanti‑vaatimukset ja tulliuhkailut ovat syventäneet epäluottamusta ja siirtäneet painopistettä pois perinteisestä monenvälisestä yhteistyöstä. Monet eurooppalaiset johtajat ovat korostaneet monenvälisiin sopimuksiin sitoutumista ja demokratian normien säilyttämistä.
Lähteet: Reuters AP Guardian Washington Post
Toimittaja
Karl Beckenström
Tilaa Positv TÄSTÄ
