TikTok on sopinut sosiaalisen median riippuvuutta koskevan oikeusjutun ennen oikeudenkäynnin alkamista, kertoi kantajan asianajaja tiistaina, uutisoi Reuters.
Tapauksessa on kyse 19-vuotiaasta kalifornialaisesta naisesta, joka esiintyy oikeudenkäyntiasiakirjoissa nimikirjaimilla K.G.M. Hänen mukaansa hän kehitti jo nuorena riippuvuuden sosiaalisen median alustoihin niiden huomion vangitsevan suunnittelun vuoksi. K.G.M. syyttää käyttämiään sovelluksia ja niistä aiheutunutta, masennustaan ja itsetuhoisia ajatuksiaan ja pyrkii saattamaan niitä kehittäneet yhtiöt vastuuseen.
K.G.M. on ”päässyt periaatteelliseen sopimukseen jutun ratkaisemisesta” TikTokin kanssa, kertoi hänen asianajajansa Joseph VanZandt.
Oikeudenkäynnin valamiehistön valinta oli määrä aloittaa tiistaina. K.G.M:n tapaus on yksi kolmesta niin sanotusta koetapauksesta (bellwether), jotka on valittu sadoista vastaavista kanteista. Niissä sosiaalisen median yhtiöitä syytetään nuorille aiheutuvista haitoista.
TikTok ei vastannut Reutersin kommenttipyyntöön eikä antanut lisätietoja sovinnon sisällöstä.
K.G.M:n kanteessa vastaajina olivat TikTokin lisäksi YouTube, Meta ja Snap. Snap sopi asian K.G.M:n kanssa jo 20. tammikuuta, mutta yhtiö ja kantajan asianajajat eivät ole kertoneet sovinnon yksityiskohdista.
Metan toimitusjohtajan Mark Zuckerbergin odotetaan todistavan oikeudenkäynnissä.
Toimittaja
Daniel Elg

