Tanska: Eduskuntavaalit jo kuukauden päästä

Tanskan pääministeri Mette Frederiksen ilmoitti torstaina, että Tanskassa järjestetään parlamenttivaalit jo 24. maaliskuuta 2026.

Pohjoismaiden mittakaavassa edessä on ennätyslyhyt vaalikamppailu.

Tanskan perustuslain mukaan pääministerillä on oikeus määrätä vaalipäivä ja hajottaa parlamentti. Vaalit tulee pitää neljän vuoden sisällä edellisistä vaaleista. Eduskuntavaalit järjestettiin viimeksi marraskuussa 2022, joten aikaa uusien vaalien järjestämiseen olisi ollut 31.10. saakka.

– Nyt on teidän äänestäjien tehtävä päättää, mihin suuntaan Tanska lähtee seuraavien neljän vuoden aikana, ja odotan sitä todella innolla, Frederiksen sanoi.

Voxmeterin mielipidemittauksessa hallituksen kannatus on laskenut vuoden 2022 vaalien 50,1 prosentista nykyiseen 41,4 prosenttiin. Hallituksessa istuvat sosiaalidemokraattien lisäksi porvarillinen ja liberaalikonservatiivinen Venstre ja keskustaan kallellaan oleva Moderaatit. Mette Frederiksen on toiminut pääministerinä vuodesta 2019.

Puoluejohtajat ovat väitelleet suorissa lähetyksissä muun muassa veroista, maahanmuutosta, puolustuksesta ja taloudellisesta liikkumavarasta. Yksi vaalikysymyksistä on ollut asuminen:

– Emme lähde vaaleihin korottamaan asuntoveroa. Haluamme päinvastoin poistaa kiinteistöveron alle miljoona kruunua (n. 133 800 euroa) maksavilta asunnoilta, joita on Tanskassa 200 000, Mette Frederiksen sanoo.

Sosiaalidemokraatit suunnittelevat muun muassa uutta varallisuusveroa ja ovat kritisoineet eläkeiän asteittaista nostamista.

Vaalien ajankohta politikointia

Frederiksenin suosiota ovat nostaneet hänen tiukat otteensa Grönlanti-kiistassa. Tanskassa on tavallista, että vaalien ajankohta valitaan omalle suosiolle suotuisaan hetkeen.

Mainos
Mainos

Viime marraskuun alue- ja kuntavaaleissa sosiaalidemokraattien kannatus laski suuressa osassa maata jyrkästi. Sen jälkeen Trump puhui Grönlannin liittämisestä Yhdysvaltoihin, mikä nosti Tanskan suvereniteettia puolustaneen Frederiksenin suosiota.

Tanskan sisäiset asiat kuten nousevat elinkustannukset, hyvinvointivaltion alasajo ja hallituksen tekemät epäsuositut päätökset voivat taas verottaa nykyhallituksen suosiota.

Hallituspuolueet lähtevät vaaleihin kukin omana puolueenaan, eikä Frederiksen sulje mitään hallituskokoonpanoa ennakolta pois. Hän sanoo kuitenkin:

– Jos meille annetaan mahdollisuus muodostaa hallitus, pidämme tietyistä asioista kiinni. Tanska jatkaa aseistautumista ja on mukana suojelemassa Eurooppaa Venäjän sotakoneistolta.

 

Toimittaja

Leena Kylmänen

Tilaa Posi tv TÄSTÄ

https://positv.fi/tilaa-posi-tv/

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Ukraina haluaa 20 miljardia dollaria lisää: “Haluamme Venäjän palavan vielä enemmän”

Ukraina aikoo pyytää liittolaisiltaan 20 miljardia dollaria lisää sotilaallista rahoitusta, jotta se voisi säilyttää nykyisen asemansa Venäjää vastaan. Asiasta kertoi alun perin Politico, jota siteerasivat muun muassa Klix.ba ja Reuters. Nimettömänä puhunut ukrainalainen puolustuslähde kuvasi maan tavoitetta poikkeuksellisen kovin sanoin. “Kaikki näkevät, että Venäjä palaa, ja me haluamme sen palavan vielä enemmän, mutta tarvitsemme siihen […]

Ulkomaat 8 t sitten

PRO Tekoälylle annettiin lupa tappaa – Ukrainan sodassa ylitettiin pelottava raja

Ukrainasta kantautunut tieto voi merkitä käännekohtaa modernissa sodankäynnissä. Testissä kokeiltiin teknologiaa, jonka seuraukset herättävät vakavia kysymyksiä ihmisen ja koneen vastuusta taistelukentällä. Täysin autonomiset droonit ovat tiettävästi tappaneet ihmisiä taistelukentällä ilman ihmisen reaaliaikaista ohjausta tai lopullista tulenavauspäätöstä. Asiasta kertoi New Scientist 10. kesäkuuta 2026. Lehden mukaan ukrainalaisen puolustusteollisuuden korkea-arvoinen lähde kertoi testistä, jossa kymmenen tekoälyohjattua niin kutsuttua […]

Teknologia 9 t sitten

Netanjahun avustajaa syytetään rajusta vuodosta – salaista Hamas-aineistoa päätyi Bildille

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun lähipiiri on joutunut jälleen vakavan oikeudellisen paineen alle. Netanjahun pitkäaikainen media-avustaja Jonatan Urich on asetettu syytteeseen tapauksessa, jossa salaiseksi luokiteltua sotilastiedustelun aineistoa väitetään vuotaneen saksalaiselle Bild-lehdelle, kertoo The Indian Express Israelin syyttäjien mukaan Urich osallistui asiakirjan välittämiseen ulkomaiselle medialle aikana, jolloin Israelissa käytiin kiivasta keskustelua Gazassa pidettyjen panttivankien vapauttamisesta ja hallituksen […]

Ulkomaat 17 t sitten