Suomalaiset huolestuivat nuorten rikollisuudesta – poliisi nostaa väkivaltarikollisuuden torjunnan ensi vuoden kärkitavoitteeksi

Poliisibarometrin tuore tulos paljastaa, että suomalaisia huolestuttavat eniten nuorten tekemät rikokset, ampuma-aseiden lisääntyminen sekä huumeiden käyttö ja myynti julkisilla paikoilla. Vastauksena kasvaviin huoliin poliisi aikoo suunnata ensi vuoden painopisteensä entistä vahvemmin rikostorjuntaan.

Poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäki kuvasi tilannetta torstaina Tampereella järjestetyssä poliisien valajuhlassa. Hänen mukaansa nuorten ja lasten rikoksiin puututaan jatkossa aiempaa ripeämmin.

Nuorten ja lasten rikokset pyritään tutkimaan reaaliaikaisesti. Torjumme päättäväisesti vakavia rikollisuuden ilmiöitä sekä säilytämme rikosten hyvän selvitystason, Koskimäki totesi.

Väkivaltarikollisuus nostetaan keskiöön ensimmäistä kertaa

Ensimmäistä kertaa poliisin historian aikana väkivaltarikollisuuden torjunta on nimetty yhdeksi tärkeimmistä valtakunnallisista painopisteistä. Koskimäki perusteli ratkaisua muuttuneella toimintaympäristöllä, jossa useat riskitekijät kasaantuvat.

Väkivaltarikollisuuden torjunta on iso haaste muuttuneessa toimintaympäristössä, jossa huumeet ovat kaikkialla, mielenterveyden ongelmat näkyviä ja tietoverkot toimivat väkivallan kasvun mahdollistajana.

Hänen mukaansa myös kansainväliset kriisit vaikuttavat kotimaan turvallisuustilanteeseen.

Samaan aikaan myös meneillään olevat sodat ja kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus sekä terrorismi vaikuttavat eri tavoin väkivallan tekijöihin myös Suomessa, Koskimäki sanoi.

Mainos
Mainos (ei linkkiä)

Nollatoleranssi väärinkäytöksille

Valajuhlan yhteydessä poliisiylijohtaja muistutti uusia poliiseja virkansa velvollisuuksista ja arvoista. Poliisin tulee toimia oikeudenmukaisesti, rohkeasti ja luotettavasti, ja nämä arvot koskevat kaikkia tilanteita.

Edellytän, että ymmärrätte antamanne valan: että pyritte parhaan kykynne mukaan käyttäytymään aina poliisin arvolle sopivalla tavalla.

Samalla muistutan, että poliisissa on ehdoton nollatoleranssi kaikenlaisille väärinkäytöksille, Koskimäki painotti.

Poliiseille eettinen vala vuodesta 2001

Tilaisuudessa vala annettiin osana Poliisi (AMK) -tutkinnon suorittamista. Eettisen valan tavoitteena on, että uudet poliisit sisäistävät suomalaisen poliisitoiminnan keskeiset arvot ja toimintaperiaatteet. Valan vastaanottaa poliisiylijohtaja, ja käytäntö on ollut voimassa jo vuodesta 2001.

Toimittaja
Juha Korhonen

Tilaa Positv TÄSTÄ

KOMMENTOI: