Suomalainen vihapuhetuomio kuohuttaa Yhdysvalloissa – Päivi Räsänen Fox Newsin haastattelussa

Päivi Räsänen vuonna 2023 (Pirjo Tuominen / Compic / Eduskunta)

Päivi Räsäsen vuosia jatkunut oikeustapaus nousi jälleen esiin Yhdysvalloissa, kun hän esiintyi 24. toukokuuta Fox News Sunday -ohjelmassa yhdessä Alliance Defending Freedom -järjestön toimitusjohtajan Kristen Waggonerin kanssa. Fox News esitti Räsäsen tapauksen varoittavana esimerkkinä siitä, miten kristilliset vakaumukset voivat joutua törmäyskurssille vihapuhelainsäädännön kanssa Suomessa.

Haastattelussa Räsänen sanoi, ettei olisi koskaan uskonut joutuvansa Suomessa rikosoikeudelliseen vastuuseen uskonnollisista näkemyksistään. Hän kuvasi poliisikuulusteluja ja kertoi pitävänsä kiinni näkemyksistään, joiden mukaan avioliitto kuuluu kristillisen opetuksen mukaan miehen ja naisen välille.

“En olisi koskaan voinut kuvitella, että tällaista voisi tapahtua Suomessa. Olen ollut yli 30 vuotta eduskunnassa ja julkisessa elämässä, ja olen ollut koko urani ajan avoin uskostani ja kristillisistä näkemyksistäni.”, Räsänen totesi.

Räsäsen tukena esiintynyt Waggoner laajensi tapauksen merkityksen Suomen rajojen ulkopuolelle. Hänen mukaansa Räsäsen tuomio kertoo eurooppalaisesta “sensuurikriisistä”, joka voi vaikuttaa myös yhdysvaltalaisiin teknologiayhtiöihin ja verkkokeskusteluun. Samaa teemaa on käsitelty Yhdysvalloissa jo aiemmin: helmikuussa Räsästä kuultiin Yhdysvaltain edustajainhuoneen oikeusvaliokunnassa, jossa aiheena olivat Euroopan sananvapaus, EU:n digipalvelusäädös DSA ja Britannian “verkkoturvallisuuslaki”

Korkein oikeus tuomitsi Räsäsen maaliskuussa 20 päiväsakkoon kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tuomio tuli hänen kirjoittamastaan pamfletista Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi, jossa homoseksuaalisuutta kuvattiin muun muassa psykoseksuaalisen kehityksen häiriöksi ja seksuaaliseksi poikkeavuudeksi. KKO katsoi, että näiltä osin lausumat solvasivat homoseksuaaleja ryhmänä.

Oikeudellisesti olennaista on, ettei KKO tuominnut Räsästä vuoden 2004 painetun vihkon alkuperäisestä julkaisemisesta. KKO:n mukaan Räsäsen vastuu liittyi siihen, että hän jakoi kirjoituksen uudelleen Facebookissa marraskuussa 2019 ja julkaisi sen omilla verkkosivuillaan helmikuussa 2020.

Mainos
Mainos

Päivi Räsäsen twiitti vuodelta 2019

Samassa ratkaisussa korkein oikeus hylkäsi syytteen Räsäsen vuonna 2019 julkaisemasta Raamattu-aiheisesta Pride-twiitistä. KKO arvioi viestiä kokonaisuutena ja katsoi, ettei sitä voitu pitää rikoslain tarkoittamalla tavalla homoseksuaaleja solvaavana.

“Poliisi antoi minulle kaksi viikkoa aikaa poistaa nämä kirjoitukset ja hävittää vihkoseni, joka käsitteli klassista kristillistä näkemystä seksuaalisuudesta ja avioliitosta.”, Räsänen kertoi haastattelussa.

Räsänen on ilmoittanut valittavansa tuomiostaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Hän on perustellut valitusta sanan- ja uskonnonvapaudella ja katsoo, että rauhanomaisen vakaumuksen ilmaisun kriminalisoiminen vaarantaa perusoikeuksia.

Fox-haastattelun uutisarvo Suomessa ei niinkään ole uusi oikeudellinen tieto, vaan se, miten Räsäsen tapausta huomioidaan nyt Yhdysvaltain  mediassa ja poliittisessa keskustelussa.

Foxin tuore haastattelu osoittaa, että suomalaisesta rikosasiasta on tullut osa huomattavasti laajempaa kansainvälistä kamppailua siitä, missä kulkee sananvapauden, uskonnonvapauden ja vähemmistöjen ihmisarvon suojan raja.

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?