Sellutehtaalla kemikaalionnettomuus Yhdysvalloissa -ihmisiä kateissa yhä

Longviewn sellutehtaan tehdasaluetta. Kuva: Google Earth, (tarkennettu kuva)

Yhdysvaltain Washingtonin osavaltiossa sijaitsevassa sellutehtaassa tapahtui tiistaina vakava tehdasonnettomuus, kun kemikaalisäiliö romahti. Viranomaisten mukaan yksi työntekijä menehtyi ja yhdeksän ihmistä on edelleen kateissa.

Onnettomuus sattui Longviewn tehtaalla. Yhdeksällä loukkaantuneilla on palovammoja ja hengitystievammoja. Myös yksi pelastustehtäviin osallistunut palomies sai vammoja. Onnettomuudesta raportoi muun muassa AP.

Pelastusviranomaiset kertoivat tiistai-iltana, että tilannetta käsitellään enää etsintä- ja raivausoperaationa ja elonjääneiden löytämisen toivosta on luovuttu. Työt keskeytettiin yöksi turvallisuusriskien vuoksi, sillä vaurioitunut säiliö voi edelleen vuotaa syövyttävää nestettä ja romahtaa lisää. Säiliössä oli lähes 4 miljoonaa litraa valkolipeää ja siinä arvioidaan olevan yhä noin 340 000 litraa. Lipeää käytetään paperin valmistuksessa puukuidun hajottamiseen.

Viranomaisten mukaan onnettomuuden syy ei ole vielä tiedossa. Vuotanut kemikaali päätyi tehtaan viemäriojaan, ja ympäristöviranomaiset selvittävät mahdollisia ympäristövaikutuksia. Toistaiseksi tilanteesta ei arvioida olevan vaaraa alueen asukkaille.

Mainos
Mainos

Tapaus on herättänyt myös kysymyksiä tehtaan turvallisuudesta. Yhtiötä vastaan oli tehty aiemmin tänä vuonna työturvallisuuteen liittyviä valituksia, vaikka viranomaisten mukaan ne eivät liity suoraan nyt tapahtuneeseen onnettomuuteen. Nippon Dynawaven tehdas on saanut viime vuosina useita huomautuksia ja sakkoja työturvallisuuspuutteista.

Tiistai-iltana paikalliset kokoontuivat muistotilaisuuteen tukemaan uhrien läheisiä. Monilla alueen asukkailla on sukulaisia tai ystäviä töissä tehtaalla, joka on yksi Longviewn tärkeimmistä työnantajista. Tehdas työllistää noin tuhat ihmistä ja on ollut osa kaupungin teollisuutta jo 1950-luvulta lähtien.

Suomessakin on sellutehtailla tapahtunut vakavia kemikaali- ja painekattilaonnettomuuksia kuten Veitsiluodon tehtaan soodakattilaräjähdys Kemissä vuonna 1986, jossa oli useita kuolonuhreja.

MAINOS:

POSIKAUPPA.com

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?