Ruotsi: Vain 2,8 % ulkomaalaisista rikollisista karkotetaan

Vain harva ulkomaalainen rikollinen saa karkotuspäätöksen. Ruotsin oikeusministeriön tilastojen mukaan vain yksi 36:sta rikostuomion saaneesta ulkomaalaisesta sai ajanjaksolla 2020–2023 karkotustuomion.

Ruotsin hallitus pitää määrää alhaisena ja esittää huomattavaa tiukennusta sääntelyyn.

– Ruotsissa otetaan nyt käyttöön Pohjoismaiden tiukin karkotussääntely. Jos Ruotsiin tuleva syyllistyy rikoksiin, hän on käyttänyt hyväkseen ruotsalaisten vieraanvaraisuutta ja hänet on karkotettava. Viime kädessä kyse on rikosten uhrien ja kaikkien kunnollisten ihmisten puolustamisesta. Muutamme maahanmuuttopolitiikkaa askel askeleelta oikeudenmukaisemmaksi”, sanoo maahanmuuttoministeri Johan Forssell (M).

Oikeusministeriön raportin mukaan ulkomaalaisten rikostuomioiden kokonaismäärä oli 17 464 vuosina 2020–2023. Käräjäoikeudet antoivat samaan aikaan keskimäärin 496 karkotustuomiota vuosittain.

Raportissa todetaan, että karkotuspäätöksiin johtaneiden rikostuomioiden määrä on ”huomattavan alhaisella tasolla”.

Suomessa karkotuspäätöksen sai viime vuonna 169 ulkomaalaista rikoksiin syyllistynyttä. Asia raukesi 16 osalta ja 58:aa ulkomaalaista ei lopulta karkotettu.

Karkotus sakkoja kovemmista rangaistuksista

Hallitus esittää, että pääsääntöisesti kaikista rikoksista voisi saada karkotustuomion, jos tuomittava rangaistus on sakkoja kovempi.

Vähintään kuuden kuukauden vankeusrangaistus ei ole enää karkotuksen edellytys, ja myös vaatimus rikoksen uusimisvaarasta poistetaan.

Karkottamista puoltavia ja sitä vastustavia syitä punnitaan entistä tiukemmin. Täytäntöönpanon esteitä ei enää tutkita rikosoikeudellisen menettelyn aikana vaan vasta täytäntöönpanon aikana.

Syyttäjille asetetaan myös lakisääteinen velvollisuus vaatia karkottamista, mitä ei ole aikaisemmin ollut.

Karkotettavien määrä kasvaa

Maahantulokiellon rikkomisesta annetaan kovempia rangaistuksia, kieltoaika pitenee ja entistä useammissa tapauksissa kieltoa ei rajoiteta ajallisesti.

Mainos
Mainos

Hallitus aikoo myös koventaa rangaistuksia sellaisen ulkomaalaisen palkkaamisesta, jolla ei ole oikeutta oleskella maassa tai jolla ei ole työlupaa.

Ennen 15-vuoden ikää Ruotsiin tulleiden ja vähintään viisi vuotta maassa laillisesti oleskelleiden lievemmästä rikosoikeudellisesta kohtelusta luovutaan.

Rikollisuuden odotetaan laskevan rikoksen uusimisriskin poistuessa, mikä tuo pitkällä aikavälillä myös taloudellisia säästöjä.

Nyt tehtävien lakimuutosten odotetaan johtavan karkotettavien määrän kuusinkertaistumiseen. Vajaa viidensadan sijaan Ruotsista karkotettaisiin kolmetuhatta rikollista. Hallituksen mukaan muutokset vahvistavat rikoksen uhrien suojelua ja lisäävät luottamusta maahantulojärjestelmään.

Lain on tarkoitus astua voimaan 1. syyskuuta 2026.

 

Toimittaja

Leena Kylmänen

https://positv.fi/tilaa-posi-tv/

 

 

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Helsingin Stockmannin Pride-kampanja kuumensi tunteita Virossa

Helsingin Stockmannin Pride-aiheinen kampanja on noussut puheenaiheeksi Virossa. Virolainen viihde- ja uutismedia Elu24 uutisoi aiheesta otsikolla, jossa todetaan, että “Viljandi ei selvästikään ole Helsinki”. Jutun mukaan Stockmannin Pride-näkyvyys Suomessa on herättänyt Virossa vilkasta keskustelua.  Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Keskustelun ytimessä on Helsingissä sijaitsevan Stockmannin Pride-aiheinen kampanja ja sen […]

Ulkomaat 7 t sitten

The Canary: Venäjä-uhkaa käytetään tekosyynä puolustusmenojen kasvattamiselle

Britanniassa käydään kovaa poliittista vääntöä puolustusmenojen kasvattamisesta, mutta vasemmistolainen The Canary nostaa esiin kriittisen näkökulman – sen mukaan Venäjän, Kiinan ja terrorismin uhkaa liioitellaan tai käytetään tekosyynä sille, että rahaa ohjataan lisää armeijalle ja aseteollisuudelle samalla, kun tavallisiin kansalaisiin kohdistuvat leikkaukset uhkaavat syventyä. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Aiheen […]

Ulkomaat 8 t sitten

Sveitsin väkiluvulle ehdotettu 10 miljoonan maksimiraja kaatui kansanäänestyksessä

Sveitsiläiset näyttävät hylänneen kansanäänestyksessä aloitteen, joka olisi rajoittanut maan väkiluvun alle 10 miljoonaan vuoteen 2050 asti. Sveitsin kansanpuolueen ajama ehdotus olisi voinut johtaa huomattaviin maahanmuuttorajoituksiin ja horjuttaa maan suhteita Euroopan unioniin. Reutersin mukaan Sveitsin yleisradio SRF ennuste osoitti sunnuntaina, että noin 55 prosenttia äänestäjistä vastusti ehdotusta ja 45 prosenttia kannatti sitä. Äänestysaktiivisuus nousi yli 57 prosentin. […]

Ulkomaat 8 t sitten