On totta, että Venezuelassa on OPECin tietojen mukaan maailman suurimmat öljyvarat ja paljon muita arvokkaita luonnonvaroja sekä myös uskomaton luonto ja biodiversiteetti.
Tosin maailmassa on vielä paljon kolkkia, joista ei ole öljyä edes etsitty, ja puolitoista vuotta sitten Venäjä ilmoitti löytäneensä maailman suurimman öljyesiintymän Etelämantereelta, alueelta, jota vaativat itselleen niin Argentiina, Chile kuin Iso-Britanniakin. Se lienee yksi syistä, miksi Iso-Britannia pitää takuulla entistä lujemmin kiinni Falklandin saarista kuin koskaan, tosin niiltäkin aluevesiltä odotetaan löytyvän öljyä. Pohjoisempana Argentiinanmerellä ovat koeporanneet mm. Shell sekä Argentiinan ja Norjan valtionyhtiöt yhdessä.
Suosittu amerikanjapanilainen liikemies Robert Kiyosaki kirjoitti lauantaina 3.1. Facebookiin erittäin viraalisti levinneen kirjoituksen, jonka käännös on syytä jakaa kokonaisuudessaan.
Useimmat ihmiset luulevat, että Irakissa, Iranissa ja Venezuelassa on kyse vain öljystä.
Se on vain pintatarina. Kyse on Kiinasta ja minä todistan sen!
Syvempi kysymys, jota useimmat eivät koskaan kysy on:
Mitä yhteistä Irakilla ja Kiinalla on nykyään? Ja ei, tämä ei ole sitä, mitä media toistaa. Kyse ei ole vain öljystä, vaan siitä, kuka hallitsee öljyn ympärillä olevaa järjestelmää.
2000-luvun alussa Irak ei myynyt vain öljyä. Irak uhkasi muuttaa öljyn hinnoittelua ja sopimuksia.
He alkoivat siirtyä pois dollarijärjestelmästä. Silloin Irak lakkasi olemasta vain ”ongelmavaltio” ja muuttui systeemiseksi uhkaksi.
Pikakelaus tähän päivään. Kiinan ei tarvitse hyökätä mihinkään maihin öljyn hallitsemiseksi.
Kiina hallitsee öljyä seuraavilla tavoilla:
– Pitkäaikaiset ostosopimukset
– Öljyä velan takuuksi -rakenteet
– Varjokuljetusverkot
– Dollarin ulkopuoliset maksureitit
Iranista ja Venezuelasta tuli täydellisiä esimerkkejä.
Iran lähettää noin 1,4–1,6 miljoonaa barrelia päivässä, ja valtaosa virtaa Kiinaan alennettujen, epävirallisten reittien kautta.
Venezuela vie noin 700 000–900 000 barrelia päivässä, Kiina on ensisijainen päämäärä ja toimii rahoittajana antamalla velkavakuuksia hankintasopimusten kautta.
Kyse ei ole vain energiasta, vaan geopoliittisesta vaikutusvallasta.
Kiina ei ollut vain ostamassa öljyä. Kiina hallitsi vientiä sen jälkeen, kun Yhdysvallat asetti heille pakotteita.
Mitä nyt siis tapahtuu?
Yhdysvallat ei ”aloita sotia.” Se rikkoo ohjausketjuja. Askel askeleelta.
Ensinnäkään pakotteet eivät kohdistuneet valtioihin, vaan ne kohdistivat:
– Varustamoihin
– Vakuutusyhtiöihin
– Satamiin
– Jalostajiin
– Maksuketjuhin
Tuo ei ole sotilasstrategiaa, vaan taloudellista sodankäyntiä.
Sitten tuli saartoja, takavarikkoja ja paine merellä, joka on ainoa paikka, jossa öljy ei voi piiloutua.
Ja lopuksi poliittinen shokki.
Koska kun murrut:
– Kuka kuljettaa öljyt
– Kuka sen vakuuttaa
– Kuka hoitaa maksut?
Öljykenttiä ei tarvitse ”omistaa”, kun omistaa järjestelmän joka päättää, kuka saa maksun.
Irakista saatiin tämä sama opetus vuosia sitten.
Kyse ei koskaan ollut vain maan öljystä.
Siinä oli kyse:
– Hallitsevasta valuutasta
– Kauppasopimusvallasta
– Maailmanlaajuisen kassavirran hallinnasta
Öljy on vain verenkiertoa.
Todellinen taistelu on siitä, kuka hallitsee sydäntä.
Siksi Iran on tärkeä. Siksi Venezuela on tärkeä.
Ja siksi Kiina on tämän keskellä – kerrotaanpa se uutisotsikoissa tai ei.
Rikkaat eivät riitele politiikasta. He tutkivat järjestelmiä.
Koska kun järjestelmät muuttuvat, omaisuudet siirtyvät niiden mukana.
Toimittaja: Petri Kaivanto
Kuva: Gage Skidmore CC BY-SA 3.0
Juuri noin ja Maduron kaappauksessa Yhdysvallat sovelsi seuraavaa "kaavaa":
CIA kehitti kuvitteellisen huumekartellin (Cartel de los Soles) Venezuelaan ja "asetti sen johtoon" Maduron. Sen jälkeen oli mahdollista Yhdysvaltain terrorismilakien mukaan laillisesti (kongressin sekaantumatta asiaan) kaapata "kartellin johtaja" Yhdysvaltoihin. Viimeistään Maduron "oikeudenkäynnissä" paljastuu, että mitään tuollaista kartellia ei koskaan ollut edes olemassakaan.
Kaivanto ·
Koska Yhdysvallat ei ole tunnustanut viimeisten presidentinvaalien tulosta, niin kyse ei ole heidän näkökulmastaan valtionpäämiehen sieppaamisesta, mutta onhan tämmöinen tempaus kyllä ennenkuulumaton. Avainasemassa tässä kuviossa ovat myös ajat sitten vangittu Hugo Carvajal ja Diosdado Cabello, jota ei ole vielä siepattu. Maduron lailla molemmat luultavasti pyrkivät diileihin paljastamalla lonkeroita muiden maiden poliitikkoihin.
Iran lähettää noin 1,4–1,6 miljoonaa barrelia päivässä, ja valtaosa virtaa Kiinaan alennettujen, epävirallisten reittien kautta.
