Puhelut katkeilevat ja navigointi sekoaa – viranomaiset varoittavat kasvavista häiriöistä Suomessa

Matkaviestin- ja satelliittinavigointipalveluiden häiriöt ovat lisääntyneet Suomessa kevään 2026 aikana, kertoo Liikenne- ja viestintävirasto Traficom. Häiriöitä havaitaan erityisesti ilmailussa ja itärajan läheisyydessä, ja viranomainen on tehnyt asiasta uudet häiriöilmoitukset Venäjälle sekä kansainväliselle televiestintäliitolle ITU:lle.

Traficomin mukaan satelliittipaikannukseen perustuvien GNSS-järjestelmien häiriöt näkyvät ympäri vuorokauden etenkin eteläisessä ja keskisessä Suomessa lentoliikenteessä. Lisäksi matkaviestinverkoissa esiintyy paikallisia häiriöitä Kaakkois-Suomessa, erityisesti itärajan tuntumassa. Aiemmin pääosin yöaikaan esiintyneitä häiriöitä on havaittu viime aikoina myös päiväsaikaan.

Tilannekuvan ylläpito ja aktiivinen seuranta ovat keskeisiä häiriötilanteiden hallinnassa, sanoo Traficomin osastopäällikkö Suvi Juurakko-Lehikoinen.

Viranomaisen mukaan häiriöhavaintojen määrä on kasvanut selvästi alkuvuoden aikana, ja paikoin tasot ovat olleet poikkeuksellisen korkeita. Myös niin sanottua spoofingia eli paikannussignaalin harhauttamista on havaittu.

GNSS-häiriöt vaikuttavat erityisesti ilmailuun ja merenkulkuun, joissa satelliittipaikannusta hyödynnetään laajasti navigoinnissa. Sen sijaan maanpinnalla vaikutukset ovat yleensä vähäisiä, sillä maastonmuodot, rakennukset ja puusto heikentävät häiriösignaalien etenemistä. Paikallisia häiriöitä voi kuitenkin esiintyä itärajan läheisyydessä sekä Suomenlahden rannikolla. Myös droonien lennätyksessä ongelmia voi ilmetä.

Traficomin taajuusmonitoroinnin GNSS häirintähavainnot Suomen lähialueilla keväällä. Häirintähavaintoja on tehty aiempaa enemmän erityisesti maaliskuussa 2026. (Huom. Osa kasvusta selittyy myös monitorointijärjestelmän kehityksestä 2024-2025 aikana eli vuositason lukuja ei voi suoraan verrata keskenään.)

Matkaviestinverkoissa häiriöt voivat näkyä esimerkiksi puheluiden katkeamisina tai yhteyksien muodostumisen epäonnistumisina. Häiriöt ovat kuitenkin rajattuja, eikä niillä ole laajaa vaikutusta verkkojen toimintaan muualla Suomessa. Hätäpuhelut toimivat viranomaisten mukaan normaalisti, sillä ne ohjautuvat automaattisesti toimivaan verkkoon.

GNSS- ja matkaviestinhäiriöiden ilmenemisalueet. Punaisella on kuvattu ilmailussa havaittavissa olevat GNSS-häiriöalueet matkalentokorkeudella (10 km), joilla häiriöitä havaitaan päivittäin. Matalammilla lentokorkeuksilla vaikutusalueet ovat pienempiä. Keltaisella on kuvattu vaikutusalue meriliikenteessä, jossa häiriöt painottuvat Suomenlahden itäosaan. Matkaviestinverkkojen taajuuksilla havaitun häirinnän vaikutusaluetta kuvaa sininen ellipsi.

Traficomin arvion mukaan sekä GNSS- että matkaviestinhäiriöt ovat peräisin Venäjän alueelta ja liittyvät niin sanottuun omasuojahäirintään, jolla pyritään suojaamaan kriittisiä kohteita.

Häiriöiden lisääntymiseen vaikuttaa osaltaan myös keväinen niin sanottu radiokeli, joka parantaa radioaaltojen etenemistä ja mahdollistaa häiriöiden havaitsemisen aiempaa laajemmalla alueella.

Viranomaisten mukaan yhteiskunnan kriittiset palvelut ja infrastruktuuri toimivat häiriöistä huolimatta normaalisti. Häiriötilanteisiin on varauduttu useilla rinnakkaisilla järjestelmillä erityisesti ilmailussa ja viestintäverkoissa, kerrotaan Traficomista.

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Peskov kommentoi Posi TV:lle: Suomen johto on valinnut vihamielisen linjan

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoo Posi TV:lle Venäjän pitävän Suomen nykyjohdon politiikkaa vihamielisenä. Samalla hän tekee eron Suomen poliittisen johdon ja tavallisten kansalaisten välille ja vakuuttaa Venäjän haluavan palauttaa maiden väliset hyvät naapuruussuhteet. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Venäjän presidentin Vladimir Putinin lehdistösihteerin Dmitri Peskovin viesti Suomen nykyjohdolle on jyrkkä. ”Täällä […]

Geopolitiikka 23 t sitten

Kokoomuksen Elina Hiltunen lataa rajun väitteen – muslimijohtajat uhkasivat viedä äänet demareille

Turun kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Elina Hiltunen väittää, että kaupungissa toimivien muslimiyhteisöjen johtajat olisivat käyttäneet äänestäjien siirtämistä puolueiden painostuskeinona. Hiltunen kertoo myös, että hänen islamia käsitelleen videonsa poistamista vaadittiin pian sen julkaisemisen jälkeen. Turun kokoomuksen valtuustoryhmästä määräajaksi erotettu Elina Hiltunen, esittää vakavia väitteitä Turun kunnallispolitiikan kulisseissa tapahtuvasta vaikuttamisesta. Hiltunen käsittelee asiaa torstaina julkaistussa Kuuntelija-podcastin haastattelussa, jossa hän […]

Politiikka Eilen 19:27

Malinen ei hellitä Tiihosen kimpusta – tyrmää nyt KD-yhteistyön ja varoittaa Suomen kohtalosta

Ekonomisti Tuomas Malinen jatkaa kovasanaista arvosteluaan Vapauden liiton puheenjohtajaa Ossi Tiihosta kohtaan. Vain vuorokausi ”myyrä”-syytöksen jälkeen Malinen varoittaa Suomen olevan matkalla kohti tuhoa ja hyökkää voimakkaasti Tiihosen mahdolliseksi kuvaamaansa yhteistyötä kristillisdemokraattien kanssa vastaan. Tuomas Malisen ja Ossi Tiihosen välinen julkinen sanasota näyttää saavan jatkoa. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Posi TV […]

Politiikka Eilen 15:28