Poliisi vahvistanut: Kanadan kouluampuja 18-vuotias koulun entinen oppilas

Tumbler Ridgen yhdistetyssä yläkoulussa ja lukiossa tiistaina tapahtuneesta kouluampumisesta epäillään 18-vuotiasta Jesse Van Rootselaaria, raportoi BBC.

Kouluampumisessa kuolleita on kaiken kaikkiaan yhdeksän, itsemurhan tehnyt ampuja mukaan lukien. Apulaispoliisipäällikkö McDonald Kanadan kuninkaallisesta ratsupoliisista korjasi alustavia tietoja kymmenestä uhrista kertoen, että ambulanssilla sairaalaan viety vakavasti loukkaantunut nainen on elossa.

Hän vahvisti, että uhrien joukossa on naispuolinen 39-vuotias opettaja, kolme 12-vuotiasta tyttöä sekä 12- ja 13-vuotiaat pojat. Yksi uhreista löytyi rappukäytävältä ja loput koulun kirjastosta. Mikään ei tällä hetkellä viittaa poliisin mukaan siihen, että uhrit olisi tietoisesti valittu.

Loukkaantuneita on BBC:n mukaan ainakin 25. Suurin osa heistä ei ole saanut ampumahaavoja, mutta poliisi ei halua kertoa asiasta tarkemmin.

Länsikanadalainen Western Standard -verkkolehti on haastatellut kahta koulun entistä oppilasta, jotka tuntevat koulussa tapahtumahetkellä olleita henkilöitä. Toisen haastatellun äiti oli tapahtumapaikalla ja kuuli laukaukset.

Molemmat epäillyn kanssa samaa koulua käyneet opiskelijat kuvailivat tekijää ”hiljaiseksi tyypiksi, joka istui aina yksin nurkassa”. Ampujaa on kuvattu mekkoon pukeutuneeksi ruskeatukkaiseksi naiseksi. Epäilty aloitti muutoksen miehestä naiseksi kuusi vuotta sitten, ja hän identifioitui julkisesti transseksuaaliksi.

Uhreina myös oman perheen jäseniä

Paikalliset ovat kertoneet, että hän olisi surmannut myös äitinsä ja pikkuveljensä ennen koululle lähtöä. Kanadan poliisi vahvistaa, että paikallisesta asunnosta löytyneet kaksi uhria olivat ampujan 39-vuotias äiti ja 11-vuotias velipuoli.

Poliisi kertoo käyneensä asunnossa useita kertoja viime vuosina epäillyn mielenterveysongelmien vuoksi. Viimeisin käynti tapahtui viime vuonna. Jesse Van Rootselaar on otettu kiinni monta kertaa mielenterveyslain mukaista arviointia ja seurantaa varten. Hän jätti koulun kesken neljä vuotta sitten.

Mainos
Mainos

Asunnosta takavarikoitiin kaksi vuotta sitten tuliaseita, koska niiden laillinen omistaja pyysi aseidensa palauttamista.

Epäillyllä on ollut aseenkantolupa, jonka voimassaolo on päättynyt 2024. Tekohetkellä hänen nimiinsä ei oltu rekisteröity ampuma-aseita. Rikospaikalta löytyi kaksi asetta, pitkäpiippuinen ase ja muokattu käsiase. Poliisi selvittää aseiden taustaa ja käyttöä tarkemmin.

Poliisi uskoo tekijän toimineen yksin. Tutkinta jatkuu edelleen, eikä poliisi ole julkaissut tarkempaa tietoa motiivista tai ampumiseen johtaneista tapahtumista.

Ampuminen on järkyttänyt syvästi 2 400 asukkaan rauhallista paikallisyhteisöä Brittiläisessä Kolumbiassa. Tapaus on Kanadan historian toiseksi eniten uhreja vaatinut kouluampuminen.

 

Toimittaja

Leena Kylmänen

Keskustelu 1

  1. Jussi Kankaristo
    Lainaus: "Epäilty aloitti muutoksen miehestä naiseksi kuusi vuotta sitten, ja hän identifioitui julkisesti transseksuaaliksi."
    Tuon perusteella tähänkin ovat osasyyllisiä erikoisuudentavoittelijaryhmät, jotka eivät yritä ymmärtää poikkeavaa, vaan rohkaisevat mielettömyyksiin. Nuo kyseiset ryhmät ovat huomaamattaan maailman kaaosta ajavien globalistipirujen taitavassa ja huomaamattomassa ohjauksessa.

Luitko jo nämä?

Helsingin Stockmannin Pride-kampanja kuumensi tunteita Virossa

Helsingin Stockmannin Pride-aiheinen kampanja on noussut puheenaiheeksi Virossa. Virolainen viihde- ja uutismedia Elu24 uutisoi aiheesta otsikolla, jossa todetaan, että “Viljandi ei selvästikään ole Helsinki”. Jutun mukaan Stockmannin Pride-näkyvyys Suomessa on herättänyt Virossa vilkasta keskustelua.  Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Keskustelun ytimessä on Helsingissä sijaitsevan Stockmannin Pride-aiheinen kampanja ja sen […]

Ulkomaat 4 t sitten

The Canary: Venäjä-uhkaa käytetään tekosyynä puolustusmenojen kasvattamiselle

Britanniassa käydään kovaa poliittista vääntöä puolustusmenojen kasvattamisesta, mutta vasemmistolainen The Canary nostaa esiin kriittisen näkökulman – sen mukaan Venäjän, Kiinan ja terrorismin uhkaa liioitellaan tai käytetään tekosyynä sille, että rahaa ohjataan lisää armeijalle ja aseteollisuudelle samalla, kun tavallisiin kansalaisiin kohdistuvat leikkaukset uhkaavat syventyä. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Aiheen […]

Ulkomaat 5 t sitten

Sveitsin väkiluvulle ehdotettu 10 miljoonan maksimiraja kaatui kansanäänestyksessä

Sveitsiläiset näyttävät hylänneen kansanäänestyksessä aloitteen, joka olisi rajoittanut maan väkiluvun alle 10 miljoonaan vuoteen 2050 asti. Sveitsin kansanpuolueen ajama ehdotus olisi voinut johtaa huomattaviin maahanmuuttorajoituksiin ja horjuttaa maan suhteita Euroopan unioniin. Reutersin mukaan Sveitsin yleisradio SRF ennuste osoitti sunnuntaina, että noin 55 prosenttia äänestäjistä vastusti ehdotusta ja 45 prosenttia kannatti sitä. Äänestysaktiivisuus nousi yli 57 prosentin. […]

Ulkomaat 5 t sitten