Sisäministeriö: Droonipuolustusta vahvistetaan mittavalla lisärahoituksella
Suomi vahvistaa droonipuolustustaan merkittävällä lisärahoituksella, kertoo sisäministeriö. Hallitus on päättänyt panostuksista viime viikolla kehysriihessä, ja asiasta on tarkoitus linjata tarkemmin tulevissa lisätalousarvioneuvotteluissa toukokuun lopussa. Sisäministeri Mari Rantanen mukaan tavoitteena on kehittää Suomen droonipuolustusta pitkäjänteisesti yhteistyössä eri viranomaisten kanssa. Hänen mukaansa erityisesti Rajavartiolaitoksen ja poliisin kyky havaita ja torjua miehittämättömiä ilma-aluksia on keskeisessä roolissa turvallisuuden vahvistamisessa. […]
Zelenskyi syyttää Israelia varastetun viljan vastaanottamisesta
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi syyttää Israelia toimettomuudesta tilanteessa, jossa Venäjän väitetään kuljettavan varastettua ukrainalaista viljaa maan satamiin. Zelenskyi kommentoi asiaa viestipalvelu Telegram-kanavallaan. Zelenskiyn mukaan yksi tällainen viljalastia kuljettava alus on jälleen saapunut Israeliin ja valmistautuu purkamaan lastiaan. Zelenskyi korostaa, ettei kyse voi olla “puhtaasta liiketoiminnasta”, vaan toiminnasta, joka hänen mukaansa rikkoo kansainvälisiä normeja ja myös […]
Yhä useampi suomalainen kääntyy tekoälyn puoleen terveysasioissa – näin lääkärit reagoivat
Yhä useampi suomalainen kääntyy tekoälyn puoleen terveysasioissa. Mehiläisen teettämän kyselytutkimuksen mukaan 21 prosenttia suomalaisista on jo käyttänyt tekoälyä omien oireidensa tai terveystietojensa selvittämiseen. Tutkimuksen perusteella tekoälyn käyttö ei ole jäämässä marginaaliin. Lisäksi 27 prosenttia vastaajista kertoo voivansa harkita sen käyttöä tulevaisuudessa. Tekoälyä hyödynnetään erityisesti oireiden tulkintaan, lääketieteellisten termien ymmärtämiseen sekä erilaisten hoito- ja elämäntapasuositusten etsimiseen. […]
Tutkimus: Huono-osaisilla alueilla jopa 50 % suurempi riski ennenaikaiseen synnytykseen
Turun ja Helsingin yliopistojen tuore tutkimus osoittaa, että asuinalueen sosioekonominen tilanne on yhteydessä ennenaikaisen synnytyksen riskiin Suomessa. Huono-osaisilla alueilla asuvilla odottajilla riski synnyttää ennenaikaisesti on selvästi suurempi kuin vauraammilla alueilla asuvilla. Tutkimuksessa analysoitiin lähes 12 000 synnytyksen tiedot Varsinais-Suomesta. Tulosten mukaan koko aineistossa ennenaikaisen synnytyksen osuus oli noin viisi prosenttia. Huono-osaisimmilla alueilla asuneiden joukossa riski […]
Huoltovarmuuskeskus valmistaa Suomea mahdolliseen sotaan – uusi skenaario julkaistu
Iran ehdottaa Hormuzinsalmen avaamista – Yhdysvallat ei tingi ydinaseasiassa
Ihmisen tekemät pilvet ja säänmuokkaus sodankäynnin aseena
Monet Euroopan johtajat puhuvat keskusteluyhteyden tarpeesta Venäjän kanssa
Eurooppalaisessa turvallisuuspolitiikassa on kevään aikana noussut esiin se, että Venäjän eristäminen ei ole pysyvä tila, vaan tulevaisuuden diplomaattisia suhteita on arvioitava uudelleen. Monet johtajat valmistautuvat siihen, että Ukrainan sota päättyy ja diplomaattisia kanavia tarvitaan. Euroopan unionin tulisi säilyttää valmius yhteiseen lähestymistapaan Venäjän suhteen tulevaisuudessa, sanoi Viron presidentti Alar Karis. Hänen mukaansa EU:n ei tulisi ajautua […]
Puolustusvoimat julkaisi koskettavan videon veteraanien päivän kunniaksi – Katso
Toisesta maailmansodasta on kulunut jo yli 80 vuotta, mutta sen jättämät jäljet näkyvät yhä suomalaisessa yhteiskunnassa ja muistissa. Sodan aikana Suomi joutui tekemään raskaita päätöksiä ja hyväksymään ankaria rauhanehtoja, mutta onnistui niiden kautta säilyttämään itsenäisyytensä. Veteraanien uhraukset, sitkeys ja periksiantamattomuus loivat perustan nykyiselle Suomelle, jossa rauhaa ja vapautta pidetään itsestäänselvyyksinä – vaikka ne on aikoinaan […]
Tilaajalle: Ripple pyrkii nopeuttamaan kansainvälisiä rahansiirtoja – käyttö kasvaa erityisesti Aasiassa
Kansainvälinen rahaliikenne on edelleen hidasta ja kallista. Siirrot kulkevat useiden pankkien kautta, kestävät päiviä ja sitovat pääomaa eri puolille maailmaa. Ripple yrittää ratkaista ongelmaa kokonaisvaltaisesti – ei vain parantamalla nykyistä järjestelmää, vaan rakentamalla vaihtoehdon sen rinnalle. Toistaiseksi kyse ei ole vallankumouksesta, vaan asteittaisesta siirtymästä kohti hybridimallia, jossa uudet teknologiat täydentävät nykyisiä järjestelmiä. Teknologia on jo […]