Mies epäiltynä kymmenistä verkkopetoksista – yli 80 tapausta syyteharkintaan

Helsingin poliisi on siirtänyt syyttäjälle tutkinnan tapauksesta, jossa noin 40-vuotiasta helsinkiläismiestä epäillään laajasta verkkopetossarjasta. Esitutkinnan mukaan mies myi verkon kauppapaikoilla tuotteita, joita hänellä ei todellisuudessa ollut hallussaan.

Ensimmäinen rikosilmoitus tapauksesta tehtiin Helsingin poliisille vuoden 2024 lopulla. Ilmoituksen mukaan ostaja oli sopinut Facebookissa elokuvatallenteiden kaupasta ja maksanut tuotteista etukäteen. Maksun jälkeen myyjä ei kuitenkaan toimittanut sovittuja tuotteita eikä palauttanut rahoja.

Tämän jälkeen poliisille alkoi tulla useita samankaltaisia ilmoituksia. Ostajat kertoivat maksaneensa tuotteista esimerkiksi Facebookin, Huuto.netin ja Tori.fin kautta, mutta eivät koskaan saaneet tilaamiaan tavaroita. Myynnissä oli muun muassa DVD-levyjä, puhelimia, kuulokkeita, kelloja, kosmetiikkaa, astioita ja lasiesineitä sekä lastenvaatteita.

Poliisin mukaan tapauksia yhdisti se, että myyjä käytti samaa nimeä ja maksut ohjautuivat hänen hallinnassaan oleville pankkitileille. Helsingin poliisille kirjattiin yhteensä 83 tapaukseen liittyvää rikosilmoitusta, joista viimeisimmät tehtiin alkuvuonna 2026.

Poliisi otti miehen kiinni epäiltynä lukuisista petoksista. Kuulusteluissa hän myönsi teot. Esitutkinnan mukaan rikoksilla saatu hyöty oli 2500 euroa. Asia on nyt siirtynyt syyttäjän harkittavaksi.

Huijauksen voi huomata jo myyjän viestinnästä

Verkkoalustoilla ostajan kannattaa  tarkkailla myyjän viestintää ja kaupanteon tapaa. Jos myyjä vastaa kysymyksiin epäselvästi, välttelee lisätietojen antamista tai yrittää siirtää keskustelun nopeasti pois alkuperäiseltä kauppa-alustalta esimerkiksi yksityisviesteihin, on syytä olla varovainen.

Mainos
Mainos

Luotettava myyjä pystyy yleensä kertomaan tuotteesta tarkemmin, antamaan lisäkuvia ja sopimaan kaupasta rauhallisesti ilman painostusta. Jos myyjä ei suostu lisäkuviin tai noutoon, kauppa kannattaa jättää tekemättä.

Lisäksi ostajan on hyvä säilyttää todisteina viestit ja maksukuitit mahdollisten ongelmien varalta, jos kaupasta täytyy tehdä myöhemmin rikosilmoitus.

Toimittaja

H. Virtanen

Tilaa PosiTV TÄSTÄ

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Talo & Tyyli -messut vetivät väkeä Forssassa – lama ei näy kiinnostuksessa

Forssassa tänä viikonloppuna järjestetyt Talo & Tyyli -messut keräsivät runsaasti kävijöitä, vaikka rakentamisen ja remontoinnin markkina käy Suomessa edelleen poikkeuksellisen alhaisella tasolla. Messut järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa Forssassa, ja tapahtuma sai vahvaa tukea myös paikallisesti. Forssan kaupunki on yksi messujen suurimmista tukijoista, ja kaupungin rooli tapahtuman mahdollistajana näkyi myös järjestelyissä. Messuvastaava Keijo Koskimiehen mukaan tapahtuma […]

Kotimaa 42 min sitten

Unkarissa vastarintaa EU:n maatalouspolitiikkaa ja vapaakauppasopimuksia vastaan

Unkarissa on käynnistynyt vahva vastarintaliike Euroopan unionin maatalouspolitiikkaa vastaan. Johtavien maatalousjärjestöjen vuonna 2026 aloittama vetoomus on kerännyt jo yli 260 000 allekirjoitusta, ja allekirjoittajien määrä kasvaa edelleen, kertoo Hungary Today. Unkarin viljelijäjärjestöjen liitto MAGOSZ ja maatalouskamari NAK kertovat, että kampanjan tavoitteena on puolustaa kotimaisia maatalouden tuotantostandardeja sekä vastustaa EU:n vapaakauppasopimuksia, joita pidetään uhkana eurooppalaiselle maataloudelle […]

Eu 5 t sitten

Yhdysvaltojen ja Iranin tulitaukoneuvottelut päättyivät ilman sopua Pakistanissa

Yhdysvallat ja Iran eivät päässeet sopuun kasvokkain käydyissä neuvotteluissa Pakistanin pääkaupungissa Islamabadissa. Neuvottelujen kariutuminen luo epävarmuutta hauraan, kahden viikon mittaisen tulitauon jatkuvuudelle. Yhdysvaltain valtuuskuntaa johtanut varapresidentti JD Vance kertoi keskustelujen kestäneen yhteensä 21 tuntia. Hänen mukaansa Iran ei antanut selkeää sitoumusta siitä, ettei se tavoittelisi ydinasetta. – Tarvitsemme yksiselitteisen vakuutuksen siitä, ettei Iran kehitä ydinasetta […]

Uutiset 5 t sitten