Lentoliikenteessä kasvua vuonna 2025, ulkomaat kiinnostivat kotimaata enemmän

Suomen lentokenttien kautta lensi vuonna 2025 yhteensä 20,6 miljoonaa matkustajaa. Matkustajamäärä kasvoi neljä prosenttia vuoteen 2024 verrattuna, kertoo Tilastokeskus.

Matkustajia oli noin 0,9 miljoonaa enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvusta huolimatta lentoliikenne ei ole vielä palautunut koronaa edeltäneelle tasolle: matkustajia oli 21 % eli 5,6 miljoonaa vähemmän kuin vuonna 2019.

Suurin osa matkustajista kulki Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta. Sen osuus Suomen lentokenttien matkustajista oli 83 prosenttia. Kentän kautta lensi 17,1 miljoonaa matkustajaa, kun muiden kotimaan lentoasemien kautta matkusti yhteensä noin 3,5 miljoonaa ihmistä.

Ulkomaanlentojen matkustajamäärä kasvoi 6 prosenttia. Vuonna 2025 ulkomaanlennoilla matkusti noin 17 miljoonaa matkustajaa, mikä oli 82 prosenttia kaikista lentomatkustajista. Kotimaanlennoilla matkusti noin 3,7 miljoonaa matkustajaa eli 18 % kaikista matkustajista. Määrä laski prosentin edellisvuodesta.

Myös lentorahdin määrä kasvoi hieman. Vuonna 2025 Suomen lentokenttien kautta kuljetettiin yhteensä 185 378 tonnia rahtia ja postia, mikä on prosentti enemmän kuin vuotta aiemmin. Lähes kaikki rahti kulki Helsinki-Vantaan kautta.

 

Mainos
Mainos

Toimittaja

Leena Kylmänen

Tilaa Posi TV TÄSTÄ

 

https://positv.fi/tilaa-posi-tv/

 

 

 

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Helsingin Stockmannin Pride-kampanja kuumensi tunteita Virossa

Helsingin Stockmannin Pride-aiheinen kampanja on noussut puheenaiheeksi Virossa. Virolainen viihde- ja uutismedia Elu24 uutisoi aiheesta otsikolla, jossa todetaan, että “Viljandi ei selvästikään ole Helsinki”. Jutun mukaan Stockmannin Pride-näkyvyys Suomessa on herättänyt Virossa vilkasta keskustelua.  Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Keskustelun ytimessä on Helsingissä sijaitsevan Stockmannin Pride-aiheinen kampanja ja sen […]

Ulkomaat 9 t sitten

The Canary: Venäjä-uhkaa käytetään tekosyynä puolustusmenojen kasvattamiselle

Britanniassa käydään kovaa poliittista vääntöä puolustusmenojen kasvattamisesta, mutta vasemmistolainen The Canary nostaa esiin kriittisen näkökulman – sen mukaan Venäjän, Kiinan ja terrorismin uhkaa liioitellaan tai käytetään tekosyynä sille, että rahaa ohjataan lisää armeijalle ja aseteollisuudelle samalla, kun tavallisiin kansalaisiin kohdistuvat leikkaukset uhkaavat syventyä. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Aiheen […]

Ulkomaat 9 t sitten

Sveitsin väkiluvulle ehdotettu 10 miljoonan maksimiraja kaatui kansanäänestyksessä

Sveitsiläiset näyttävät hylänneen kansanäänestyksessä aloitteen, joka olisi rajoittanut maan väkiluvun alle 10 miljoonaan vuoteen 2050 asti. Sveitsin kansanpuolueen ajama ehdotus olisi voinut johtaa huomattaviin maahanmuuttorajoituksiin ja horjuttaa maan suhteita Euroopan unioniin. Reutersin mukaan Sveitsin yleisradio SRF ennuste osoitti sunnuntaina, että noin 55 prosenttia äänestäjistä vastusti ehdotusta ja 45 prosenttia kannatti sitä. Äänestysaktiivisuus nousi yli 57 prosentin. […]

Ulkomaat 10 t sitten