Kouluampuminen Kanadassa – ainakin yhdeksän kuollut

Ainakin yhdeksän ihmistä sai surmansa tiistaina Kanadassa, British Columbiassa, tapahtuneessa kouluampumisessa. Ampuminen tapahtui toisen asteen koulussa (lukiotaso) ja sen asuinrakennuksessa. Poliisin mukaan seitsemän uhreista ammuttiin Tumbler Ridge Secondary Schoolissa,  minkä jälkeen epäilty tekijä riisti henkensä, kertoi ABS.

Royal Canadian Mounted Police (RCMP) kertoi, että yhteensä 27 ihmistä loukkaantui: kahden vammat ovat vakavia ja 25 henkilön vammat eivät ole hengenvaarallisia.

Poliisi sai iltapäivällä hälytyksen aktiivisesta ampujasta koululla. Rakennusta tutkiessaan viranomaiset löysivät kuusi kuollutta, ja seitsemäs ampumahaavan saanut uhri menehtyi matkalla sairaalaan. Lisäksi Tumbler Ridgessä sijaitsevasta asuinrakennuksesta löydettiin kaksi vainajaa. Poliisin mukaan asunnon uskotaan liittyvän tapaukseen. Kanadalaismedian mukaan epäilty tekijä oli nainen, mutta RCMP ei vahvistanut henkilöllisyyttä.

RCMP:n pohjoisen piirin komentaja Ken Floyd kuvaili tilannetta nopeaksi. Poliisi jatkoi etsintöjä muissa kiinteistöissä selvittääkseen, liittyykö tapaukseen muita tapahtumapaikkoja. Pieni 2 400 asukkaan Tumbler Ridgen kylä sijaitsee yli 1 100 kilometriä Vancouverista pohjoiseen Kalliovuorten alueella.

Kunnan tiedotteessa todettiin, ettei yhteisön kokemalle surulle löydy sanoja, ja että tragedia on koskettanut syvästi perheitä, oppilaita, koulun henkilökuntaa ja koko paikkakuntaa.

Kanadan pääministeri Mark Carney sanoi olevansa “syvästi järkyttynyt” tapahtuneesta ja ilmoitti peruvansa suunnitellut matkat tragedian takia. Hän ilmaisi myötätuntonsa perheille ja kiitti ensihoitajia ja pelastusjoukkoja rohkeudesta ja omistautumisesta. Myös British Columbian pääministeri David Eby kutsui tapahtumaa käsittämättömäksi tragediaksi ja kehotti ihmisiä tukemaan Tumbler Ridgen yhteisöä.

Koulu ilmoitti että, Tumbler Ridge Secondary School ja Tumbler Ridge Elementary School ovat suljettuina loppuviikon ajan.

Mainos
Mainos

Kanadan aselaki

Kanadassa on viime vuosina tiukennettu aselakeja ja otettu käyttöön rajoituksia sekä valvontamekanismeja. Ne toimivat osana hallituksen strategiaa estää aseväkivaltaa ja joukkoampumisia. On tehty toimia kiellettyjen aseiden saamiseksi pois kaduilla ja yksityishenkilöiden hallusta.

American Psychological Association mukaan joukkoampumiset syntyvät yleensä monien tekijöiden yhteisvaikutuksesta: henkilökohtaisista kriiseistä, masennuksesta tai itsetuhoisuudesta, sosiaalisesta eristäytymisestä ja kaunan tunteesta, yhdistettynä aseiden saatavuuteen.

 

Kuvassa Tumbler Ridgen kunnantalo.

Toimittaja

Karoliina Balk

:

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Helsingin Stockmannin Pride-kampanja kuumensi tunteita Virossa

Helsingin Stockmannin Pride-aiheinen kampanja on noussut puheenaiheeksi Virossa. Virolainen viihde- ja uutismedia Elu24 uutisoi aiheesta otsikolla, jossa todetaan, että “Viljandi ei selvästikään ole Helsinki”. Jutun mukaan Stockmannin Pride-näkyvyys Suomessa on herättänyt Virossa vilkasta keskustelua.  Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Keskustelun ytimessä on Helsingissä sijaitsevan Stockmannin Pride-aiheinen kampanja ja sen […]

Ulkomaat 4 t sitten

The Canary: Venäjä-uhkaa käytetään tekosyynä puolustusmenojen kasvattamiselle

Britanniassa käydään kovaa poliittista vääntöä puolustusmenojen kasvattamisesta, mutta vasemmistolainen The Canary nostaa esiin kriittisen näkökulman – sen mukaan Venäjän, Kiinan ja terrorismin uhkaa liioitellaan tai käytetään tekosyynä sille, että rahaa ohjataan lisää armeijalle ja aseteollisuudelle samalla, kun tavallisiin kansalaisiin kohdistuvat leikkaukset uhkaavat syventyä. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Aiheen […]

Ulkomaat 5 t sitten

Sveitsin väkiluvulle ehdotettu 10 miljoonan maksimiraja kaatui kansanäänestyksessä

Sveitsiläiset näyttävät hylänneen kansanäänestyksessä aloitteen, joka olisi rajoittanut maan väkiluvun alle 10 miljoonaan vuoteen 2050 asti. Sveitsin kansanpuolueen ajama ehdotus olisi voinut johtaa huomattaviin maahanmuuttorajoituksiin ja horjuttaa maan suhteita Euroopan unioniin. Reutersin mukaan Sveitsin yleisradio SRF ennuste osoitti sunnuntaina, että noin 55 prosenttia äänestäjistä vastusti ehdotusta ja 45 prosenttia kannatti sitä. Äänestysaktiivisuus nousi yli 57 prosentin. […]

Ulkomaat 5 t sitten