Israel uhkaa eliminoida uudenkin johtajan Iranissa

Iranissa keskustellaan uuden ylimmän uskonnollisen johtajan valinnasta sen jälkeen, kun maan pitkäaikainen johtaja Ali Khamenei kuoli Yhdysvaltojen ja Israelin iskussa lauantaina. Yksi ehdokkaista hänen seuraajakseen on edesmenneen Ali Khamenein poika Mojtaba Khamenei.

Iranin asiantuntijaneuvosto Assembly of Experts valitsee virallisesti Iranin ylimmän johtajan, ja päätöstä odotetaan tehtäväksi lähiaikoina. Jos Mojtaba Khamenei valitaan, se merkitsee vallan siirtymistä isältä pojalle, mikä on herättänyt myös kritiikkiä Iranissa.

Mojtaba Khamenei on 56-vuotias uskonnollinen johtaja, joka tunnetaan läheisistä suhteistaan Iranin valtaelimiin ja Islamilaisen vallankumouskaartiin (IRGC). Häntä pidetään poliittisesti lännen vastaisena.

Israel uhkaa uuttakin johtajaa

Israelin puolustusministeri Israel Katz ilmoitti, että ketä tahansa Iranin uudeksi ylimmäksi johtajaksi valittavaa henkilöä voidaan pitää sotilaallisena kohteena. Katzin mukaan jokainen johtaja, joka jatkaa Iranin nykyistä politiikkaa Israelia vastaan, on “kohde”, riippumatta siitä kuka hän on tai missä hän piileskelee.

Israelin viranomaiset ovat sanoneet, että sotilastoimien tavoitteena ei ole pelkästään vastata Iranin hyökkäyksiin, vaan myös heikentää Iranin teokraattista hallintojärjestelmää. Iskuja on kohdistettu Iranin turvallisuusjoukkoihin, vallankumouskaartiin ja hallinnon instituutioihin. Israel on iskenyt rakennuksiin, joissa toimii Iranin Assembly of Experts -neuvosto, joka valitsee maan seuraavan ylimmän johtajan. Iskujen tarkoituksena on Israelin mukaan heikentää Iranin valtarakennetta ja estää uuden johtajan aseman vahvistuminen.

Monarkian ja demokratian symboli kruununprinssi Reza Pahlavi

Iranin viimeisen monarkian hallitsijan poika, Reza Pahlavi, on pitkään toiminut opposition keulahahmona Iranin ulkopuolella. Pahlavi on toiminut Iran National Councilin puhehenkilönä, joka teokratiaa vastustava ryhmä, ja jonka tavoitteena on demokratian palauttaminen Iraniin ja sekulaarin, maallisen järjestelmän edistäminen. Pahlavin poliittinen linja on selvästi länsimielinen.

Pahlavilla on poliittisesti aktiivisena oppositiojohtajana läheiset yhteydet niin Yhdysvaltoihin kuin Israeliin. Pahlavi on saanut poliittista ja julkista tukea länsimailta, jotka näkevät hänet vaihtoehtona Iranin nykyiselle teokraattiselle hallinnolle. Britannican mukaan Pahlavilla on ollut tapaamisia poliitikkojen ja päättäjien kanssa Yhdysvalloissa ja hän on julkaissut kannanottoja, joissa hän toivoo Yhdysvaltain painostusta Iranin hallintoa vastaan.

Pahlavilla on poliittista vuorovaikutusta Israelin kanssa ja yhteydet myös Israeliin, mistä kertoo Pahlavin vierailu Israeliin vuonna 2023, jossa hän tapasi Israelin poliittisia johtajia. Pahlavi puhui vierailulla Iranin ja Israelin vahvasta yhteydestä.

Kruununprinssi Pahlavin kannatus ulkomailla

Ulkomailla Pahlavin kannatus näkyy mielenosoituksissa ja aktivismissa ja Iran Prosperity Projektin kautta, erityisesti Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Iranissa Pahlavin vaikutusvalta on rajallinen, koska nykyhallinto estää hänen kannattajiensa järjestäytymisen ja median läsnäolon. Tästä huolimatta monet nuoret iranilaiset näkevät Pahlavin vaihtoehtona nykyiselle teokraattiselle järjestelmälle, vaikka virallisia kannatuslukemia on mahdoton tarkistaa maassa vallitsevan sensuurin vuoksi. Hallinnon internet‑sensuuri ja organisoidun opposition puute rajoittavat Pahlavin ulostuloa ja vaikutusta Iranin sisällä.

Mainos
Mainos

”Iranilaisille on tärkeää miten voisi elää elämäänsä vapaasti”

Iranin suomalainen M. Aziz, näkee että tavallisten iranilaisten näkökulma ei ole tullut esille asiantuntija keskusteluissa ja medioissa Suomessa.

Iranilaisille on tärkeää miten voisi elää elämää vapaasti, sanoo Suomessa asuva Aziz PosiTV:n haastattelussa

Yksi niistä hyvistä asioista mistä Pahlavi puhuu on juuri sekulaarinen järjestelmä, mikä on paras meille. Iranilaiset ei ole enää niin vahvasti uskovaisia kuin ennen oli. Meidän seuraavassa perustuslaissa Iranille ei ole mitään virallista uskontoa. Tämä on hyvä alku.”

 

Kuvassa Mojtaba Khamenei

 

Toimittaja

Karl Beckenström

Tilaa PosiTV TÄSTÄ

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Helsingin Stockmannin Pride-kampanja kuumensi tunteita Virossa

Helsingin Stockmannin Pride-aiheinen kampanja on noussut puheenaiheeksi Virossa. Virolainen viihde- ja uutismedia Elu24 uutisoi aiheesta otsikolla, jossa todetaan, että “Viljandi ei selvästikään ole Helsinki”. Jutun mukaan Stockmannin Pride-näkyvyys Suomessa on herättänyt Virossa vilkasta keskustelua.  Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Keskustelun ytimessä on Helsingissä sijaitsevan Stockmannin Pride-aiheinen kampanja ja sen […]

Ulkomaat 9 t sitten

The Canary: Venäjä-uhkaa käytetään tekosyynä puolustusmenojen kasvattamiselle

Britanniassa käydään kovaa poliittista vääntöä puolustusmenojen kasvattamisesta, mutta vasemmistolainen The Canary nostaa esiin kriittisen näkökulman – sen mukaan Venäjän, Kiinan ja terrorismin uhkaa liioitellaan tai käytetään tekosyynä sille, että rahaa ohjataan lisää armeijalle ja aseteollisuudelle samalla, kun tavallisiin kansalaisiin kohdistuvat leikkaukset uhkaavat syventyä. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Aiheen […]

Ulkomaat 9 t sitten

Sveitsin väkiluvulle ehdotettu 10 miljoonan maksimiraja kaatui kansanäänestyksessä

Sveitsiläiset näyttävät hylänneen kansanäänestyksessä aloitteen, joka olisi rajoittanut maan väkiluvun alle 10 miljoonaan vuoteen 2050 asti. Sveitsin kansanpuolueen ajama ehdotus olisi voinut johtaa huomattaviin maahanmuuttorajoituksiin ja horjuttaa maan suhteita Euroopan unioniin. Reutersin mukaan Sveitsin yleisradio SRF ennuste osoitti sunnuntaina, että noin 55 prosenttia äänestäjistä vastusti ehdotusta ja 45 prosenttia kannatti sitä. Äänestysaktiivisuus nousi yli 57 prosentin. […]

Ulkomaat 10 t sitten