Humalaisten veneily päättyi puuhun

Kaksi vahvasti päihtynyttä henkilöä loukkaantui veneonnettomuudessa Sotkamossa lauantai-iltana, kertoo poliisi. Onnettomuus sattui noin kello 22 aikaan Tukilahteen laskevalla joella.

Hätäkeskus sai ilmoituksen moottoriveneestä, joka oli törmännyt puuhun. Paikalle hälytettiin poliisin lisäksi ensihoito ja pelastusviranomaiset.

Poliisin paikkatutkinnassa selvisi, että vene oli kulkenut jokea pitkin kohti Kalliojärveä, mutta ajautunut kapealla väylällä rantapenkkaan. Törmäyksen seurauksena vene kimposi noin kuuden metrin matkan kuivalle maalle ja iskeytyi rannan puihin.

Mainos
Mainos

Veneessä olleet henkilöt saivat ensiapua tapahtumapaikalla ja heidät kuljetettiin sairaalaan jatkotutkimuksiin.

Poliisin mukaan molemmat veneilijät puhalsivat selvästi yli vesiliikennejuopumuksen rajan. Tapausta tutkitaan vesiliikennejuopumuksena sekä vammantuottamuksena.

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Helsingin Stockmannin Pride-kampanja kuumensi tunteita Virossa

Helsingin Stockmannin Pride-aiheinen kampanja on noussut puheenaiheeksi Virossa. Virolainen viihde- ja uutismedia Elu24 uutisoi aiheesta otsikolla, jossa todetaan, että “Viljandi ei selvästikään ole Helsinki”. Jutun mukaan Stockmannin Pride-näkyvyys Suomessa on herättänyt Virossa vilkasta keskustelua.  Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Keskustelun ytimessä on Helsingissä sijaitsevan Stockmannin Pride-aiheinen kampanja ja sen […]

Ulkomaat 9 t sitten

The Canary: Venäjä-uhkaa käytetään tekosyynä puolustusmenojen kasvattamiselle

Britanniassa käydään kovaa poliittista vääntöä puolustusmenojen kasvattamisesta, mutta vasemmistolainen The Canary nostaa esiin kriittisen näkökulman – sen mukaan Venäjän, Kiinan ja terrorismin uhkaa liioitellaan tai käytetään tekosyynä sille, että rahaa ohjataan lisää armeijalle ja aseteollisuudelle samalla, kun tavallisiin kansalaisiin kohdistuvat leikkaukset uhkaavat syventyä. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. Aiheen […]

Ulkomaat 9 t sitten

Sveitsin väkiluvulle ehdotettu 10 miljoonan maksimiraja kaatui kansanäänestyksessä

Sveitsiläiset näyttävät hylänneen kansanäänestyksessä aloitteen, joka olisi rajoittanut maan väkiluvun alle 10 miljoonaan vuoteen 2050 asti. Sveitsin kansanpuolueen ajama ehdotus olisi voinut johtaa huomattaviin maahanmuuttorajoituksiin ja horjuttaa maan suhteita Euroopan unioniin. Reutersin mukaan Sveitsin yleisradio SRF ennuste osoitti sunnuntaina, että noin 55 prosenttia äänestäjistä vastusti ehdotusta ja 45 prosenttia kannatti sitä. Äänestysaktiivisuus nousi yli 57 prosentin. […]

Ulkomaat 9 t sitten