Eduskunta käsitteli alkoholin etämyyntiä – ratkaiseva äänestys perjantaina

(Hanne Salonen, Eduskunta)

Eduskunta käsitteli torstaina ensimmäisessä käsittelyssä hallituksen esitystä alkoholin etämyynnin ja kotiinkuljetuksen mahdollistamisesta. Kyseessä on hallituksen esitys HE 131/2025 vp, jonka sisältöön kansanedustajat ottivat kantaa lähes neljän tunnin mittaisessa keskustelussa.

Käsittelyn pohjana oli sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö (StVM 8/2026 vp), jossa hallituksen alkuperäiseen esitykseen ehdotettiin useita merkittäviä tiukennuksia. Mietintöön jätettiin kuitenkin kokoomuksen, perussuomalaisten ja ruotsalaisen eduskuntaryhmän yhteinen vastalause, jossa lakiesityksen hyväksymistä esitetään pääosin hallituksen alkuperäisen mallin mukaisena.

Täysistunnossa aiheesta käytettiin yhteensä 43 puheenvuoroa. Keskustelussa nousivat esiin erityisesti valiokunnan esittämien muutosten ja vastalauseen väliset erot sekä niiden mahdolliset vaikutukset kansanterveyteen, verotuloihin, Alkon asemaan ja kansalaisten arkeen.

Kansanedustajat arvioivat myös kotiinkuljetuksen vaikutuksia kuljettajien turvallisuuteen sekä alkoholipalveluiden saatavuuteen eri puolilla maata. Osa puheenvuoroista keskittyi siihen, miten lakimuutos voisi vaikuttaa kuluttajien valinnanmahdollisuuksiin ja kilpailuun alkoholimarkkinoilla.

Keskustelun aikana esiin nousi myös kysymys Euroopan unionin sääntelystä. Useat kansanedustajat huomauttivat, ettei sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä ehdotettuja muutoksia ole notifioitu Euroopan komissiolle. Notifioinnilla tarkoitetaan menettelyä, jossa tarkistetaan kansallisen lainsäädännön yhteensopivuus EU-säädösten kanssa ennen lain hyväksymistä.

Äänestys ratkaisee jatkon

Torstai-illan käsittelyssä kansanedustaja Oskari Valtola (kok.) esitti valiokunnan mietintöön sisältyvää vastalausetta ja kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) kannatti esitystä. Tämän seurauksena eduskunta joutuu äänestämään siitä, hyväksytäänkö lakiesityksen sisältö valiokunnan mietinnön vai vastalauseen mukaisena.

Mainos
Mainos

Nykyisen aikataulun mukaan ratkaiseva äänestys järjestetään perjantain täysistunnossa.

Mikäli vastalause voittaa, lakiesitys siirtyy suuren valiokunnan käsiteltäväksi. Suuri valiokunta laatii asiasta oman mietintönsä, jonka jälkeen esitys palaa eduskunnan täysistuntoon jatkettuun ensimmäiseen käsittelyyn.

Jos puolestaan valiokunnan mietintö saa enemmistön tuen, ensimmäinen käsittely päättyy välittömästi.

Ensimmäisen käsittelyn jälkeen lakiesitys etenee toiseen käsittelyyn, jossa eduskunta päättää lain lopullisesta hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Tässä vaiheessa lain sisältöön ei enää tehdä muutoksia. Toinen käsittely voidaan järjestää aikaisintaan kolmen päivän kuluttua ensimmäisen käsittelyn päättymisestä.

MAINOS:

Posi Tv:n kannatustuotteet löydät Posikaupasta.

Keskustelu 1

  1. Tarja
    Onpa tosi tärkeää saada viinat himaan. Alaikäistenkään ei tarvitse enää "lokittaa" kauppojen edessä. En ole tarkemmin asiaan perehtynyt, joten tällainen mutu-kommentto 😀

Luitko jo nämä?

Vanhusta puukotettiin Kontulassa – 80-vuotias nainen kuoli

Arviolta 80-vuotias nainen menehtyi lauantaina 18. heinäkuuta tuntemattoman miehen tekemässä puukkohyökkäyksessä Itä-Helsingin Kontulassa. Poliisi sai kello 11.25 ensihoitajilta tiedon väkivaltatilanteesta Kontulankaarella. Väkivallanteko tapahtui julkisella paikalla, ja useita poliisipartioita osallistui tilanteen selvittämiseen. Mediatietojen mukaan puukotus tapahtui metroaseman sisäänkäynnin luona katoksen alla. Poliisin mukaan uhri menehtyi tapahtumapaikalle saamiinsa puukotuksen vammoihin. Tapahtumapaikalta paennut epäilty otettiin kiinni pian teon […]

Uutiset 8 t sitten

Mika Vauhkalan koronapassivalitus jätettiin tutkimatta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa

Mika Vauhkalan koronapassia koskeva valitus ei etene Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa (EIT) varsinaiseen käsittelyyn. EIT:n mukaan tuomioistuin päätti 13. toukokuuta 2026, ettei Vauhkalan valitusta oteta tutkittavaksi. Valitus oli tullut vireille 12. maaliskuuta. Se merkittiin valmiiksi päätöksentekoa varten 19. maaliskuuta, minkä jälkeen päätös tutkittavaksi ottamatta jättämisestä tehtiin vajaat kaksi kuukautta myöhemmin. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu […]

Oikeusvaltio 10 t sitten

Kaksi kuoli rajussa nokkakolarissa Virroilla

Kaksi ihmistä kuoli ja kaksi loukkaantui vakavasti, kun henkilöauto ja jäteauto törmäsivät nokkakolarissa Virroilla perjantaina. Onnettomuus tapahtui perjantaina aamupäivällä noin kello 11 Liedenpohjantiellä. Pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta onnettomuudesta. Poliisin mukaan henkilöauto ajoi Virtain suunnasta Alavudelle päin kulkeneen jäteauton kanssa vastakkaisiin suuntiin, kun henkilöauto ajautui toistaiseksi tuntemattomasta syystä vastaantulevien kaistalle. Henkilöauto törmäsi jäteauton keulaan tiealueella, jossa […]

Uutiset 11 t sitten