Maa- ja metsätalousministeriö on säätänyt asetuksen, jonka mukaan D-vitamiinin lisääminen rasvattomaan homogenoituun piimään tulee pakolliseksi. Asetus astui voimaan 6. maaliskuuta 2026.
Uudistuksen myötä myös rasvattoman luomupiimän D-vitaminointi mahdollistuu.
Luomumaitotuotteiden käyttöä voidaan sen vuoksi lisätä esimerkiksi päiväkodeissa ja kouluissa, joissa D-vitaminoimattomia maitotuotteita ei ole suositeltu käytettäväksi. Niistä ei ole voitu myöskään maksaa koulumaitotukea.
Asetuksella halutaan varmistaa, että rasvattomasta piimästä saadaan sama määrä D-vitamiinia kuin rasvattomasta maidosta riippumatta siitä, käytetäänkö tavanomaista vai luomutuotetta.
D-vitamiinilla täydennetyt maitotuotteet ovat keskeinen D-vitamiinin lähde suomalaisille. Ministeriö katsoo, että erityisesti ikääntyneet hyötyvät D-vitaminoidusta piimästä, sillä heille suositellaan muita korkeampaa D-vitamiinin saantia.
Muutos tukee kansallisen Luomu 2.0-luomuohjelman tavoitteita ja yhdenmukaistaa käytäntöjä rasvattoman maidon D-vitaminoinnin kanssa. Asetus on käsitelty EU:n edellyttämässä ilmoitusmenettelyssä.
Toimittaja
Leena Kylmänen
Tilaa Posi TV TÄSTÄ
