Ystävänpäivä – St. Valentine’s Day
Yksi päivä vuodessa, jolloin ihmiset kaikkialla ympäri maailman lähettävät sydämiä toisilleen, ostavat päivän nimikkomakeisia, kukkia, lähettävät postikortteja, jotka ostetaan jo hyvissä ajoin ja viedään postilaatikkoon, että varmasti ehtivät ajoissa perille.
Mutta totuus on, että ihminen kovin helposti unohtaa, että ystävänpäivä on kolmesataakuusikymmentäviisi päivää vuodessa. Kun uusi päivä koittaa, tämä asia unohtuu arjen haasteiden keskellä.
Eriävä mielipide saattaa katkaista vuosien, jopa kymmenien vuosien, ystävyyden. Tosin onko silloin ollutkaan sitä todellista ystävyyttä vai vain itsestäänselvyys, että se toinen on olkapää, jolle voi purkaa murheensa, mutta kun asia on päinvastoin, niin helposti tulee sanottua: kyllä se siitä tai minulla on nyt kiire, soitellaan.
Ihmisellä voi olla paljon kavereita, hyvän päivän tuttuja, joiden kanssa joskus rupatellaan kahvin tai vaikka viinilasin äärellä. Se ei kuitenkaan ole sitä ystävyyttä siinä aidossa merkityksessä. Hyvä ystävä on kultaakin kalliimpi. Ystävälle riittää joskus vain katse, kosketus tai ehkä vain se että hiljaa kuuntelee toista. Surullista kyllä mutta Kaikille ei edes ole suotu sitä parasta ystävää, jolle voi kertoa mitä vain miettimättä, että riidan keskellä ne salaisuudet eivät enää olekaan salaisuuksia, vaan joskus jopa tapa kiristää toista saadakseen palveluksia, kun itse niitä tarvitsee.
Ystävänpäivä on kansainvälinen tapa, joka on meille rantautunut muualta. Joskus vähän kliseinen ja keinotekoinenkin. Jos ystävyys ei ole aitoa, vaan se tarvitsee tuekseen rekvisiittaa, jota kaupat ovat täynnä niin silloin pitäisi kääntyä sisäänpäin ja kuunnella mitä sydän haluaa sanoa.
Kukat, sydämet tai muutkaan eivät tee ystävyydestä aitoa, jos se ei sitä oikeasti ole. Vain pintakiiltoa, että on hyvä ihminen. Ystävyys on aitoa, kun se tulee sieltä sisimmästä.
Hyvä ystävä on kuin äidin kutomat villasukat, jotka vielä vuosien jälkeen lämmittävät jalkojasi. Elämä kuluttaa niihin reikiä ja värit haalistuvat, mutta sukat lämmittävät, kun sydän ja varpaat ovat jäässä.
Ystävän sanat lohduttavat ja parsivat reiät, jolloin väritkin taas ovat kirkkaat ja puhtaat.
Tästä aasinsilta otsikkoon.
Maailma ja rakas isänmaamme ovat suurien haasteiden edessä. Positiivisuutta on hyvin vaikea pitää yllä, kun huomisesta ei tiedä. Ei tiedä, millaiseen aamuun herää, kun herätyskello pirisee ja pitää nousta ylös sieltä turvallisen peiton lämpimästä sylistä.
Varovasti varpaat lattialle, kahvipannu tulille ja vilkaisu ikkunasta. Sataako lunta vai nouseeko aurinko pilvettömälle taivaalle. Ihmisen elämä on vähän samanlaista. Välillä tuntuu, ettei se aurinko enää nouse, vaan huolten pilviverho vie kaiken valon.
Silloin on hyvä toivoa suojelusta uuteen päivään, mitä se sitten tuokin tullessaan. Juoda kuppi hyvää kahvia. Laittaa saappaat jalkaan ja matkata kohti uusia haasteita.
Maailmantilanne on mitä on, emmekä me pienet ihmiset siihen paljon voi vaikuttaa. Miksi siis kannamme taakkaa kuin selkäreppua täynnä kiviä.
Sanotaan, että positiivisuus on sinisilmäisyyttä, jopa teeskentelyä, mutta ilman positiivista energiaa maailma on tuhoon tuomittu. Näin minusta tuntuu. Jokaisesta asiasta löytyy hyvää. Jopa päättäjien päätöksistä, koska silloin ne laittavat ihmisen oikeasti miettimään asioita. Jos ei asioita mieti, ne eivät myöskään muutu miksikään. Ihminen vaeltaa kuin unissakävelijä päivästä toiseen, viikosta toiseen. Turtuu henkisesti.
Mutta positiivisuuden kautta ne pahatkin asiat saattavat tuntua vähemmän pahalta. Vähän helpompi jaksaa, kun ei maalaa niitä piruja seinille.
Ollaan siis positiivisia, vaikka todellisuus ei aina siihen aihetta antaisikaan. Siten voimme hitusen paremmin ja se vaikuttaa myös ihmisiin lähellämme, vaikka he eivät sitä uskoisikaan.
Hymy on sydämen viestintää.
Ollaan ihmisiä toisillemme.
Marjaana Virtanen
