Alfa-PVP näkyy myös tieliikenteessä – rattijuopumusepäilyt kasvussa

Liikennepoliisin mukaan tammi–lokakuussa 2025 kirjattiin yli sata rattipäihtymystapausta, joissa kuljettaja oli alfa-PVP:n vaikutuksen alainen.  Koko maassa tammi–lokakuussa kirjattiin yhteensä 12 600 rattijuopumusepäilyä. Huumeisiin liittyvien tapausten osuus oli lokakuussa 40 prosenttia.

Useimmiten kuljettaja oli käyttänyt päällekkäin useita huumeita. Poliisi varoittaa, että alfa-PVP tekee kuljettajista arvaamattomia ja vaarallisia tieliikenteessä. Jopa 85 prosentilla epäillyistä ei ollut edes voimassa olevaa ajo-oikeutta, kertoo poliisi.

Poliisi painottaa, että tehokas valvonta ja huumeidenkäyttäjien ohjaaminen hoitoon ovat keskeisiä keinoja liikenneonnettomuuksien ja rikosten ehkäisyssä.

Nopeasti yleistynyt halpa muuntohuume

Alfa-PVP:tä (alfa-pyrrolidiinivalerofenoni) on käytetty Suomessa jo yli kymmenen vuotta, mutta sen käyttö on kasvanut viime vuosina. Aine tuli Eurooppaan muuntohuumeena ja se luokiteltiin huumausaineeksi Suomessa vuonna 2013.

THL:n jätevesitutkimus osoittaa, että huumeiden kokonaiskäyttö on kasvanut, ja erityisesti pääkaupunkiseudulla alfa-PVP:n määrä on jopa viisinkertaistunut vuodesta 2022. Myös pienilläkin paikkakunnilla, kuten Huittisissa, on mitattu kohonneita pitoisuuksia.

Ehkäisevän päihdetyön asiantuntija Annuska Dal Mason arvioi, että alfa-PVP:n suosio liittyy sen käyttökelpoisuuteen amfetamiinin korvaajana ja monipuolisiin käyttömahdollisuuksiin. Alfa-PVP:tä voidaan käyttää polttamalla, höyrystämällä, nuuskaamalla, suonensisäisesti tai sähkötupakan kautta.

“Alfa-PVP on vain jäävuoren huippu. Huumeiden ongelmakäyttö heijastuu laajasti yhteiskuntaan, ja siihen tarvitaan monipuolisia ratkaisuja”, sanoo Dal Mason.

Mainos
Mainos

Käyttäjillä harhaluuloja, psykoosia, aggressiivisuutta

Alfa-PVP on voimakas stimuloiva huumausaine, jonka vaikutukset muistuttavat amfetamiinia ja kokaiinia. Se aiheuttaa euforian ja levottomuuden lisäksi harhaluuloja, psykoosia, aggressiivisuutta ja arvaamatonta käyttäytymistä. Lyhytkestoinen mielihyvä johtaa usein käyttömäärän nopeaan kasvuun, ja pitkäaikainen käyttö heikentää fyysistä ja henkistä terveyttä.

Viranomaiset korostavat, että alfa-PVP tekee käyttäjistä vaarallisia myös ympäristölleen. Poliisin työssä aineen vaikutukset näkyvät hätäkeskusilmoitusten kasvuna, järjestyshäiriöinä ja väkivallan lisääntymisenä.

Koko yhteiskunnan yhteistyö tarpeen

Alfa-PVP ei ole yksittäinen ilmiö, vaan osa laajempaa huumeongelmaa, joka koskettaa koko yhteiskuntaa. Poliisi, Tulli ja THL tekevät yhteistyötä huumeiden leviämisen hillitsemiseksi, mutta ongelman ratkaiseminen vaatii laajempia toimia: lainsäädännön uudistamista, tiedonvaihdon nopeuttamista, päihdehoitopalveluiden vahvistamista sekä ennaltaehkäisevää työtä nuorten parissa.

Poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäen mukaan huumeet ovat kaikkialla, ja tilanne vaatii kokonaisvaltaista selvitystä. Sisäministeri Mari Rantanen korostaa, että viranomaisten toimet eivät riitä yksin, vaan koko yhteiskunnan panosta tarvitaan.

Toimittaja

H. Virtanen

Tilaa PosiTV TÄSTÄ

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Talo & Tyyli -messut vetivät väkeä Forssassa – lama ei näy kiinnostuksessa

Forssassa tänä viikonloppuna järjestetyt Talo & Tyyli -messut keräsivät runsaasti kävijöitä, vaikka rakentamisen ja remontoinnin markkina käy Suomessa edelleen poikkeuksellisen alhaisella tasolla. Messut järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa Forssassa, ja tapahtuma sai vahvaa tukea myös paikallisesti. Forssan kaupunki on yksi messujen suurimmista tukijoista, ja kaupungin rooli tapahtuman mahdollistajana näkyi myös järjestelyissä. Messuvastaava Keijo Koskimiehen mukaan tapahtuma […]

Kotimaa 1 t sitten

Unkarissa vastarintaa EU:n maatalouspolitiikkaa ja vapaakauppasopimuksia vastaan

Unkarissa on käynnistynyt vahva vastarintaliike Euroopan unionin maatalouspolitiikkaa vastaan. Johtavien maatalousjärjestöjen vuonna 2026 aloittama vetoomus on kerännyt jo yli 260 000 allekirjoitusta, ja allekirjoittajien määrä kasvaa edelleen, kertoo Hungary Today. Unkarin viljelijäjärjestöjen liitto MAGOSZ ja maatalouskamari NAK kertovat, että kampanjan tavoitteena on puolustaa kotimaisia maatalouden tuotantostandardeja sekä vastustaa EU:n vapaakauppasopimuksia, joita pidetään uhkana eurooppalaiselle maataloudelle […]

Eu 5 t sitten

Yhdysvaltojen ja Iranin tulitaukoneuvottelut päättyivät ilman sopua Pakistanissa

Yhdysvallat ja Iran eivät päässeet sopuun kasvokkain käydyissä neuvotteluissa Pakistanin pääkaupungissa Islamabadissa. Neuvottelujen kariutuminen luo epävarmuutta hauraan, kahden viikon mittaisen tulitauon jatkuvuudelle. Yhdysvaltain valtuuskuntaa johtanut varapresidentti JD Vance kertoi keskustelujen kestäneen yhteensä 21 tuntia. Hänen mukaansa Iran ei antanut selkeää sitoumusta siitä, ettei se tavoittelisi ydinasetta. – Tarvitsemme yksiselitteisen vakuutuksen siitä, ettei Iran kehitä ydinasetta […]

Uutiset 6 t sitten