Korkein oikeus on 8.10.2024 päätöksellään 1457 käytännössä laillistanut pankkien asiakkaiden ryöstämisen.
Korkein oikeus on päätöksellään S2024/390 päättänyt, että pankit eivät ole tilitysvelvollisia yrittäjäasiakkailleen.
Päätöksellä on valtava merkitys suomalaisten yrittäjien oikeusturvaan.
Päätös tarkoittaa käytännössä sitä, että pankin ei tarvitse koskaan, missään tilanteessa toimittaa yrittäjävelalliselle tilityksiä.
Pelkkä pankkivirkailijan tekemä selvitys lainoihin tulleista maksuista riittää.
Asialla on suuri merkitys yrittäjävelalliselle, toisin sanoen henkilölle joka on taannut yrityksensä lainan tai antanut vakuuksia lainan maksun vahvistukseksi ja jolta pankki perii velkoja.
Pankin ei siis päätöksen mukaan tarvitse toimittaa selvitystä suoraan omista lainakorteistaan velkoihin kohdistuneista maksuista, näin ollen velallinen ei saa koskaan tietää luotettavasti paljonko hänen vastuuvelkansa on lyhentynyt ja mistä maksut ovat tulleet.
Ennen vanhaan pankkeja ryöstettiin.
1992 Koiviston konklaavi ohjeisti tuomioistuimia pitämään pankkien puolta.
2008-2010 veronmaksajat pelastivat pankit.
Nyt siis 2024 pankkien oikeus ryöstää yrittäjäasiakkailtaan on laillistettu korkeimman oikeuden toimesta.
Korkeimman oikeuden päätöksen 1457 myötä Turun hovioikeuden 21.5.2024 tekemä päätös numero 342 jää pysyväksi.
Päätöksellä Suomi osoittaa olevansa äärimmäisen vihamielinen yhteiskunta yrittäjiä kohtaan.
Kun oikeuslaitos ottaa ohjeekseen muun kuin lain kirjaimen niin jokaisen kansalaisen oikeusturva on menetetty tai vähintään suuressa vaarassa.
Suomalainen yrittäjä antaessaan takauksia tai lisävakuuksia yrityksensä lainoille on nyt täysin ilman oikeusturvaa Suomessa.
Pankkien tilitysvelvollisuuden on kolme oikeusministeriä vahvistanut.
Lain mukaan pankit ovat velvollisia antamaan laillisen tilityksen.
Korkeimman oikeuden päätös mahdollistaa käytännössä sen, että pankit perivät veloistaan enemmän kuin heillä lain ja sopimuksen mukaan on oikeus.
Kaikissa muissa Pohjoismaissa tilitys annetaan ensimmäisenä tuomioistuimissa kun velkapääomaa aletaan selvittämään.
Palaamme uutiseen seuraavassa uutislähetyksessä.
päätoimittaja
Ilkka Tiainen
Osta kotimaista riippumatonta journalismia ja tiedät mitä tasavallassa tapahtuu.