Tullin valvontalaitteiden uudistaminen etenee Torniossa

Kuva: Tulli

Tullin valvontalaitteiden uudistamiseen liittyvät työt etenevät Torniossa suunnitellussa aikataulussa. Kirkonmäellä sijaitsevalla Ratatiellä töitä voidaan tehdä myös ilta- ja yöaikaan rataliikenteen häiriöiden välttämiseksi.

Tullin mukaan Krannikadun ja Näränperän infratyöt ovat jo viimeistelyvaiheessa, eikä alueilla ole enää odotettavissa merkittäviä liikennekatkoja.

E4-työmaalla maanrakennustyöt puolestaan jatkuvat. Alueen liikennejärjestelyjä on muutettu ja liikenne on ohjattu yksikaistaiseksi. Tullin mukaan liikennekatkoja pyritään välttämään.

Kirkonmäellä Ratatiellä maanrakennustyöt ovat niin ikään alkaneet. Töistä voi aiheutua melua sekä hetkellistä haittaa alueella liikkuville.

Kuva: Tulli

Rataliikenne pyritään pitämään mahdollisimman häiriöttömänä, minkä vuoksi töitä saatetaan tehdä myös iltaisin ja öisin.

Torniossa uusittava tullivalvonnan laite- ja järjestelmäkokonaisuus rahoitetaan osittain EU:n tullitarkastuslaitteiden rahoitusvälineestä saadulla rahoituksella.

 

Keskustelu

Ole ensimmäinen keskustelija

Mitä mieltä olet? Jaa ajatuksesi muiden lukijoiden kanssa.

Luitko jo nämä?

Pfizerilta yli 100 000 euroa saanut Ranskan terveysviraston integriteettivastaava erosi

Ranskan kansallisen terveysviraston Santé publique Francen tieteellisen integriteetin vastaava Hervé Maisonneuve on eronnut tehtävästään sen jälkeen, kun julkisuuteen tuli tietoja hänen konsultointiyrityksensä Pfizerilta saamista yli 100 000 euron maksuista. Maksuja ei ollut ilmoitettu hänen sidonnaisuusilmoituksissaan. Santé publique Francen tieteellisen integriteetin vastaavana toiminut lääkäri ja konsultti Hervé Maisonneuve jätti tehtävänsä torstaina 24. syyskuuta. Virasto hyväksyi eron, […]

Ulkomaat 9 min sitten

Turkki sulki sensuurikriitikon X-tilin – perustelut jäivät hämärän peittoon

Turkissa tuomioistuin on määrännyt oikeustieteen professori ja sananvapausaktivisti Yaman Akdenizin X-tilin estettäväksi. Akdeniz tunnetaan erityisesti Turkin verkkosensuurin ja pääsyrajoitusten seurannasta. Hän kertoo, ettei tiedä, mikä tuomioistuin päätöksen teki tai millä täsmällisillä perusteilla. Turkkilaisen bianetin mukaan X on noudattanut tuomioistuimen määräystä ja tehnyt Akdenizin tilin näkymättömäksi Turkissa. Tilaa Posi TV – tuellasi riippumaton suomalainen uutisointi jatkuu myös tulevaisuudessa. […]

Oikeusvaltio 32 min sitten

Iran esitti seitsemän päivän suunnitelman sodan lopettamiseksi

Iran on esittänyt Yhdysvalloille seitsemän päivän etenemissuunnitelman, jonka tavoitteena on avata Hormuzinsalmi, edetä kohti taistelujen lopettamista ja käynnistää laajemmat neuvottelut maiden välillä. Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi kertoi torstaina 24. syyskuuta New Yorkissa YK:n yleiskokouksen yhteydessä Iranin toimittaneen Yhdysvalloille välittäjän kautta seitsemän päivän suunnitelman. Araghchin mukaan suunnitelman tarkoituksena on muodostaa pohja neuvotteluille Hormuzinsalmen avaamisesta ja laajemmin […]

Ulkomaat 1 t sitten